Tänään asiat etenivät

Eihän se toki työnantajan syytä ole, että ihminen kaiken maailman tutkimuksiin joutuu, mutta ei se kyllä minunkaan vikani ole. Ärsyttää, että pitää ottaa palkatonta päästäkseen maksamaan poliklinikkamaksuja. Se sen sijaan ei ärsytä, että tänään homma eteni! Oli mukavaa, että mies halusi tulla mukaan ensimmäiselle sairaalakäynnille, ihan itse tarjoutui ja mieluusti hänet mukaan otin. On tavattoman tylsää jonotella itsekseen. Ja onhan se kieltämättä hyvä, että mukana on joku, joka osaa tarvittaessa olla asiallinenkin. Siitäkin huolimatta, että tavallaan minulla on sellainen tunne, että eipä tässä nyt etukäteen mitään järjettömästi tarvitse tietää. Kunhan on hyvät ohjeet, homma toimii. 

Siinä sitten istuttiin tuijottelemassa sinisiä seiniä ja mietittiin, mikä kumma on KUIVANOUSU. Sellainen siinä seinän sisuksissa paloletkun alla kyltistä päätellen kuitenkin oli. Kuinkahan kauan olisi pitänyt odotella, että sieltä olisi joku noussut? 

Hoitaja ilmestyi huoneestaan kertomaan, että lääkäri kohta siinä viereisessä omassa huoneessaan ottaa meidät vastaan. Hyvin tiesi hoitaja. Kovin nuori, vakavamielinen lääkäri oli pian valmis kertoilemaan oleelliset asiat tulevasta. Teititteli, ja halusi itsekin pattiani sormeilla. Jossain vaiheessa yhdessä tuijotimme mammokuvaani, halusin sen nähdä. Hassua, miten asioista jotain tietävät sellaisesta näkevät vaarallisia asioita. Lopulta tohtori lähetti meidät käytävään odottamaan, että hoitaja vuorostaan meille juttelisi. Juttelihan tuo, tarkisti osoitteet sun muut, kyseli lääkkeet ja omega3:t.  En harrasta omegoita, sinkkiä ja magnesiumia kylläkin. Siitä hän sitten lähetti meidät jälleen seuraavaan paikkaan kuulemaan tarkempia tietoja. Pahoitteli, että joudutaan hiukan odottelemaan siellä. Aivan, tuntihan tuolla seuraavassa aulassa hurahti. Telkkarissa oli joku vanha kotimainen elokuva, tosin ääntä ei kovin hyvin kuulunut, joten juonesta ei paljon tiennyt. Yksi blondi siinä vaihtoi urheiluautonsa jonkun sotaherran hevoseen ja karautti horisonttiin. 

Tällä toisella hoitajalla oli sitten aivan oikeaa asiaa: Vihdoinkin leikkauspäivä tiedossa! Vielä kolme päivää töissä, sitten on taas otettava palkatonta. Kaveri just ihmetteli, että hänen aikanaan tuokin päivä oli jo sairaslomaa, "keskittymistä tulevaan". No, nyt ei ole, kysyin kyllä hoitajalta. En ehkä kuitenkaan käy aamulla paria tuntia pitämässä, koska pitäisi ehtiä suihkuunkin ennen kuin rynnistää Novaan langoitettavaksi. Tarvitsee kuulemma kirurgi metallilangan ohjaamaan sitä, mitä pitää leikata. Selvä, sitten hälle pitää lanka järjestää.

En minä ole viitsinyt kovin googlailla, mitä kaikkea tähän liittyy ja mitä tehdään. Riittää, että he tietävät, joiden kuuluu tietää. Minun hommani on järjestää heille tekemisen kohde ja olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Tällä hetkellä ei ole oikein mitään sen kummempaa sanottavaa. Tuo porukka Novassa osaa kyllä hommansa, mitäpä minä mitään ihmeellisiä heiltäkään kyselemään tai kovasti pohdiskelemaan. Kuten viikolla kaveri sanoi, kaikki on selvää ja mulle vain sanotaan, mihin menen ja milloin. Siltä vaikuttaa. Varmaankin maanantaina mieli voi olla levottomampi, kun pitäisi iltapäivällä mennä laitattamaan sitä lankaa ja kuvauttamaan vartijaimusolmukkeita. Miten sellaisten langanpäiden kanssa edes osaa nukkua seuraavana yönä? Ja sitten jos ei nuku yöllä, nukkuu kuitenkin tiistaiaamuna pommiin, kun pitäisi olla sairaalalla jo ennen kukonlaulua. Ja jos oikein kuulin, niiden solmukkeiden kuvaamisessa tarvittava aine saa ihmisen muuttumaan osittain smurffiksi. Se pitää kyllä sitten ikuistaa!

Terapiaakin tarjosivat. Ja vertaistukea. Niin, en kumpaakaan millään tavalla aliarvioi. En vain tällä hetkellä oikeasti tunne olevani suuremmin minkäänlaisen terapian tarpeessa. Minussa on ehkä jotain pahasti pielessä.

Labraan ja sydänfilmiin vielä passittivat ja tässä vaiheessa harrastamaan menossa oleva siippa joutui poistumaan. Puolisen tuntia vielä jonottamista, ennen kuin pääsin ylityöllistetyn labraihmisen hoiviin. Vuoronsa oli jo päättynyt, mutta koska työvoimapula heillä on, hän teki hommat loppuun. Opiskelija sitten jatkoi EKG-puolella. Kertoi filmejä tänään jo 15 ottaneensa, vaikka hänen pitäisi olla labran puolella. Mutta koska tekijöitä ei ole tarpeeksi, jonkun on hommat tehtävä. Hyvin ja ystävällisesti molemmat kiireiset ammattilaiset työnsä tekivät.

Lähdin sitten kävelemään kotia kohti. Oli oletettavaa, etten ihan 25 kilometriä taapertaisi, mutta jospa siippa poimisi matkalta jossain vaiheessa harrasteensa loputtua.

Matkalla oli lamppu. Neljän kilometrin jälkeen minut poimittiin kyytiin ja vietiin pitsalle.

Muutama päivä siis vielä töitä, mikäli terveenä säilyn, eikä leikkaus siirry. Esimiestä jo varoittelin viikko sitten tulevasta sairauslomasta. Tänään en enää sairaalalta päästyäni soittanut hälle, eiköhän tuo riitä, että huomenna kerron, milloin ryhdyn hyödyttömäksi kulueräksi.