Kobolttikanuunasta mamma meetingiin

On se kyllä ruma sana tuo syöpä! Tottahan se on, että mokoma tauti ihmistä syö, mutta voisi sitä silti jotenkin toisin kutsua. Horoskooppimerkkien rapu käännetään myös cancer, niinkuin syöpäkin, joten miksi tämä syöpään sairastuminen ei voisi olla vaikkapa krapuilua tms.? Ikävä kaiku silläkin sanalla omalla tavallaan on, krapulahan siitä mieleen tulee, joten sikäli sana kelpaisi kyllä. Mutta että syöpä...yäk.

Kuten kaikkien muidenkin kohtaamieni haavateippien kanssa, tämän nykyisenkin kanssa olen pulassa. Vaikka kuinka sitä käsidesilläkin liotan, en uskalla irrottaa. Mieluusti teipin vaihtaisin, mutta taitaa nyt toistaiseksi jäädä. Muutenkin hiukan ärsyttää...vaikkei tuo rinnan haava varsinaisesti kipeä ole, on se kuitenkin aavistuksen arka ja saatan kuvitella tuon olevan myös hiukan kova. Kuulemma kovettumisessa on mahdollisesti kyse siitä, että haava vuotaa sinne sisälle. Siinä tapauksessa sen pitäisi myös olla kipeä, opastivat sairaalalla. Ei näytä tulehtuneelta, eikä mulla kuumeinen olo ole, joten ehkä en nyt kuitenkaan viitsi lähteä mihinkään päivystykseen perjantai-illan kunniaksi. Seuraillaan… Ehkä huomenna ei kuitenkaan ainakaan kovin reipasta kuljeskelua pitkin maita ja mantuja kannata harjoittaa.Se hyöty tästä sairastumisesta on, että on mahdollista ehtiä viikollakin päivittäin ulos. Ei moiseen ylellisyyteen ole työaikana ollut mahdollista. Tänään käytiin reilu kolme kilometriä helppoa maastoa kulkemassa, ihan tasaista reittiä. Enkä minä käsilläni kävellyt, joten ei tuon siitä pitäisi nokiinsa ottaa. Ihan jalat maassa, enkä edes pahemmin puiden oksissa roikkunut, ihan asiallisesti olin. Vauhtikaan ei päätä huomannut, lähes tunti tuolla kulutettiin muutama paikallaanpyörimishetki mukaan lukien.

Jäin miettimään sitä, kun sairaalalla kyselivät, minkä ikäinen mummoni oli sairastuessaan rintasyöpään. En muista sitä aikaa, kun hänet leikattiin, muistan vain sen, että minulle valkeni, että leikattu kuitenkin joskus on. Sijoitan tuon valkenemisen taloon, jossa isovanhempani asuivat vielä 70-luvulla. Olen jossain vaiheessa elämääni myöskin sisällyttänyt sanavarastooni sanan "kobolttikanuuna", enkä usko sellaisen enää hetkeen olleen aktiivikäytössä syöpähoidoissa. Tokkopa tuo kovin pieleen menee, jos arvelen mummoni olleen kuusissakymmenissä syöpään sairastuessaan, ehkä hiukan yli. Voisihan tätä serkkupojilta kysellä, mutta saattaahan tuo olla, ettei heilläkään ole parempaa muistijälkeä asioista kuin minulla tai veljellänikään. Ei tällaisista silloin viime vuosituhannella pahemmin julkisesti juteltu.

Eilen kävimme katselemassa elokuvanpätkiä muiden samanmielisten kanssa, oli jälleen GIFF-tapahtuman vuoro. Asioista tietämättömille tässä vaiheessa vain traileri tarjolla.

GIFF2021 traileri

Kaveri lausahti jotain tyyliin "jaksoit lähteä?" Siinä mietin, että itse asiassahan minä olen nyt terveempi kuin olin edellisen kerran nähdessämme. Nyt on sentään leikelty pois se osa, mikä minussa ei kuulu olla. Ainakin siis niiltä osin, kuin se oli kirurgin hyppysiin napattavissa.  Nyt jaksoin hyvin olla mukana. Sitä en osaa ennustaa, miten jatkossa, kunhan tässä ruvetaan tätä krapuilua oikein tarmokkaasti hoitamaan. Mitäpä tuotakaan etukäteen murehtimaan, vaikka yksi asia minua kieltämättä nyt jo huolettaa: Jos eteen tulee kovinkin pikaisia WC-kalusteiden halaustarpeita, tulen olemaan pulassa. Kertaalleen olen tällä reilun vuoden vanhalla varaosapolvellani moista lattiatasoista toimintaa harjoittanut, eikä se tuntunut kovin mukavalta. Pitää ehkä hankkia sellaiset puutarhakonttailijan polvitoppaukset ja pitää niitä varmuuden vuoksi koivissaan, mikäli tässä sytoihin saakka mennään. Asioiden edelle menemistä toki tämäkin, kaikki aikanaan.

Pari mieleen tullutta pätkää vielä leikkauksen ajoista muistiin (tai mistä minä tiedän, jos vaikka olen näistä jo kertoillutkin,  en jaksa ruveta tarkistamaan): Sinistä elintarvikeväriä käyttivät leikkauksessa. Kirurgi ennen leikkausta siitä kertoi, jotain silläkin merkkailivat. Oletin tosin, että tuo siniväri olisi ollut jo gammakuvauksen yhteydessä, koska ensimmäinenkin tulevista tapahtumista kertoillut hoitaja oli puhunut sinisistä kainaloista ja kaikesta. Silloin ei mitään moista tapahtunut, nyt leikkauksen yhteydessä minusta sitten yritettiin smurffi tehdä. Kysäisin, että eikö juuri sininen elintarvikeväri ole niitä myrkylisimmpiä, mutta ei olut tohtorilla moiseen mielipidettä. Totesi vain, että jotkut saattavat olla sille allergisia, mutta sairaalassahan tässä valmiiksi ollaan. En minä mitään allergiareaktioita pelännyt, kunhan kiinnosti moisen värin käyttö. No, siitä seurasi lähinnä smurffipissi leikkauksen jälkeen,  ei muuta.

Hyviäkin seurauksia leikkauksesta oli (niin, toki yhden kasvaimen eliminointi ja siipan saama vapaailtakin lasketaan sellaisiin): Kuukausia kävelemään lähtemistäni vaikeuttanut akillesjänteen pään/kantapään kipu on pysynyt poissa nukutuksen jälkeen. Mistä lienee kysymys - siitäkö, että kireät pohkeet saivat totaalirentoutuksen vai siitä, etten ole nyt viikkoon kovin paljon kovilla lattiolla kuljeskellut, kuten töissä teen. Oli miten oli, nautin tästä, oipa ohimenevää tai ei. Ja jatkan "mamma meeting -listalla" olemista. Omakannan mukaan sellaisella nimittäin olen. Mielikuvitus hoitaa tuonkin lausahduksen ymmärtämisen tavalla, jolla ei kannattaisi 😆. Asiallisuus on niin tylsää.