Neljännesvuosikatsaus

Hämmentävää, että joku on odotellut tänne lisää kuulumisiani. Omituista tuntea olevansa "kaivattu" 😀.

Alunperinhän tämä blogi rupesi selittelemään meikäläisen seikkailuja terveydenhoidon rattaissa. Syöpärintamalla on takana kolmivuotistarkastus, jossa oli kaikki kunnossa. Letrozolit vaihdettiin Exemestaniin, koska napsusormia on ilmaantunut. Niihin ei vaihdolla ollut mitään vaikutusta, mutta edellisissä verikokeissa maksa-arvot olivat paremmat kuin letrojen kanssa, joten en ole ottanut uusista napsuista syöpikseen yhteyttä. Työterveys laitteli vaihteeksi lähetteen rannekanavaleikkaukseen ja päätin, että pyytäisin samalla kirurgia tuikkaamaan kortisonit noihin uusiin napsuihin. Kolme päivää takaperin olinkin tuossa leikkauksessa ja kuinkas kävikään: Kirurgi kysäisi, hoidellaanko samoilla tulilla myös nuo napsut. Totesi sen menevän verottajan piikkiin joka tapauksessa. Mikäpä siinä sitten, antaa mennä vain. Siinäpä hän ja tiiviisti vieressä tuijottava kaverinsa sitten leikkelivät kolme kohdetta kerralla. Sama homma kuin syksyllä eli pari päivää paksu tuppokääre kädessä ja sitten saa olla teippien kanssa. Sormentyvet ovat jo ok, mutta ranne välillä ilmoittaa kipakasti, jos väärään kulmaan meinaan sitä vääntää. Kahden viikon saikku meneillään. Minulle kaksi viikkoa on 14 vrk, sairaalalle näköjään 15 vrk, joten vaihteeksi anoin yhtä vuorokautta liian lyhyen loman. Sairauslomatodistuksen pyysin sähköisenä kuvitellen, että se tulisi kätevästi eteenpäin lähetettävänä tiedostona, kuten Mehiläisen sovelluksessa muistaakseni tuli joskus vuosi sitten. Kuulemma tulevat nykyisin OmaKantaan (jep, olenhan siellä sellaisia nähnyt, mutta en ole tarkemmin tutustunut). Paperiversiota en siis saanut, enkä pyytänyt, koska ajattelin, että Kannasta saa tiedoston. No just, piti itse tallentaa näkymä ja lähettää sitten se. Esihenkilölle se kelpasi, kelvanneeko palkanlaskijalle. Kyllähän tuollaisen tekisi ihan tekstinkäsittelyohjelmalla itsekin, jos rupeaisi vaivaa näkemään. 

Talvilomalla poikkesimme Moldovassa, siitä jutustelu toisessa blogissa. En jostain syystä sitä tänne halunnut naputella, vaikka muita matkoja olenkin tänne raportoinut. 

Olen helmikuun alusta saakka yrittänyt järjestellä luopumistani noista amerikkalaisiin jätteihin ja erityisesti USA:n nykyhallintoon kytköksissä olevista somealustoista. Naamakirjan tiliä en ole tohtinut valitettavasti sulkea, mutta en ole sinne tuota lomareissua lukuun ottamatta päivittänyt mitään omista tekemisistäni. Latasin kaiken sieltä talteenkin varmuuden vuoksi. X:n tilin suljin, Instaan en ole päivittänyt, mutta koska siellä on muutaman itselleni rakkaan tyypin ainoat aktiiviset sometukset, en ole voinut sitä sulkea. Mitä heistä tietäisin ilman noita tilejä, koska en soittele kenellekään? Threadsista ole ehkä luopunut, pitää tarkistaa. WhatsUp on hankalampi homma, harva on siirtynyt Signaliin. Gmailin ohelle olen luonut Proton-osoitteen, mutta kaikissa mahdollisissa palveluissa olen tuolla gmaililla, joten pitäisi tehdä pitkän aikavälin suunnitelma ja askel kerrallaan vaihdella osoitetta. Sitä paitsi kerkesin jo jotain tuon Protoninkin omistuksista jostain lukea. Lieneekö sekään rehti vaihtoehto millekään, pitää selvitellä. 

Ja sitten tämä Blogger. Hommasin webbihotellista osoitteenkin ja valmiin WordPress -asennuksen ja käytin kokonaisen päivän työnantajan ilmaiseksi tarjoamaan WordPress-koulutukseen tässä saikun viihdykkeeksi, mutten tajua mitään. Pitänee turvautua YouTubeen (juu, sehän ei ole mikään mega-alusta, ei toki). Kun (jos) opin tuon WordPressin käytön edes kohtuullisesti, siirrän kaikki blogini sinne.

Jaa miksikö tämä kaikki? Eihän toki minulle kuulu se, miten amerikkalaiset ovat äänestäneet, mutta koska muuta ei täällä periferiassa mitätön ihminen voi tehdä kuin ilmaista mielipiteensä jonkinlaisilla boikoteilla, minä yritän tällä tavalla. Sitä paitsi eipä tuo pahaa tekisi irrottautua kokonaan somemaailmasta, mutta tuskinpa siihen kykenen.

Kevät näytti jo hetken hyvältä, maata näkyi, lumi hupeni. Sitten mokoma heitti uudet hanget tantereelle. En pidä tästä. Tällä kädellä en metsään uskalla lähteä, eikä huvita teidenvarsillekaan lähteä liukastelemaan. Kävelysauvasta kiinnipitäminen onnistuisi, mutta ei siihen nojaaminen tuolla leikatulla kädellä. Tällä hetkellä joissakin asennoissa tuikkaa todella ikävästi johonkin hermoon tuolla ranteessa, vaikka muuten onkin melko ok koko räpylä. Sormet turpeana, mutta ok.

Viitisenkymmentä työpäivää ennen kesää. Käytännössä ei siis mitään ole enää tehtävissä.

Kesää odotellessa.