Elämäni monikerta

Lieneekö viime yönä kuitenkin tämä päivä ja tulevat viikot jännittäneet vai illalla otetut kortisonitko pitivät hereillä normaalia enemmän, mutta kuitenkin sen verran repaleinen yö jo alkumetreillä oli, että mieluusti joskus kahden maissa poistuimme kätkölle. Illalla ilmestyi sellainen, joka liittyi tavallaan meidän omaan kätköömme ja oli kaiken lisäksi hyödyllistä lajia. Ei eiliselle kuitenkaan tuota "tarvittu" yhtä paljon kuin tälle päivälle, eikä tykätty uhrata sitä mahdolliselle hunttihäviön alttarille. Kun sitten aamuyöllä huomasin, että hakemattahan se vielä oli, oli helppo vastata hereille havahtaneen ja omatoimisesti askeltaneen siipan "Onko siellä tapahtunut mitään?" -kysymykseen, ettei ainakaan mainitulla multilla ole kukaan tapahtumia järjestänyt. Tilannehan muuttui kertaheitolla! Mahdollisuus ensilöytöön, vuorokausi oli vaihtunut eli aukkokin paíkkaantuisi ja kaiken lisäksi voisimme verestää vanhoja muistoja yön selkään ryntäämisen ihanuudesta. Tosin täs...

Verenluovutus, kantasolurekisteriin kuuluminen, elinluovutus... kaikki loistavia juttuja, mutta nyt meillä bongattiin vielä yksi juttu: ruumiinluovutus! Tämä ei ollut minun keksintöni, puoliso oli töissä kuullut tästä asiakkaalta ja kotiin tullessaan oli innoissaan. Ei, meistä kumpikaan ei edelleenkään suunnittele kuolevansa, mutta tämähän on kiinnnostava vaihtoehto. Pitää vain välttää tarttuvaa tautia, leikatuksi tulemista juuri ennen kuolemaansa tai kuihtumista, jos aikoo kelvata lääketieteelle. Ei kannata kuolla myöskään liian kaukana siitä lääketieteellisestä tiedekunnasta, minne aikoo mennä. Eikä saa joutua ruumiinavatuksi eli täytyy kuolla asiallisesti. Eikä saa ensin luovuttaa elimiä. Joko kaikki kerralla lääketieteelle tai ei sitten mitään. Tällaiselle peruspihillekin tämä on oivallinen vaihtoehto, eipä tarvitse siitä tuhkauksestakaan itse maksaa. Toki, jos haluaa sinne koskeen tai mereen tai vuorille, tuhkan saaminen omaisille saakka ei ole ihan ilmaista. Tosin eipä vainajan i...

Nyt on ruvennut pienesti jännittämään tuo ensimmäinen sytostaatti. Sopiiko se kummallinen marjakuusiuutecocktailwhateverseonkaan minulle lainkaan vai saanko siitä ensin jonkun anafylaktisen rajakokemuksen ja sitten ties mitä kipuja ja vaivoja... Opetellaanko täältä meiltä ajelemaan vauhdilla päivystykseen pumppuongelmien, punoitusten tai hengenahdistusten takia vai olisiko niin hyvä tuuri, ettei meikäläistä myrkyt liikoja heilauta? No, ainahan voi kuvitella olevansa menossa hunttiin eli ei tuo ripeästi siirtyminen uutta ole. Perheen edellinen myrkytetty selvisi loppujen lopuksi suhteellisen vaivoitta omasta taipaleestaan, ellei jälkipyykkiä oteta huomioon, joten luultavasti se oksenteluarpa ja muut pikavoitot osuvat minulle.  Parina päivänä olen nyt tehnyt pihalla lumitöitä ja eilen kävin tarkastamassa, onko tuon "meidän" lampemme ympärys säilynyt ennallaan. Pitkään aikaan en ole lampea kiertänytkään ja muutenkin tullut tänä syksynä liikuttua vähemmän - kiire, laiskuus ja väs...

Vielä tässä olisi neljä kokonaista "varmasti" tervettä päivää ennen kuin alkaa puolen vuoden epämääräinen jakso. Toisin sanoen tänään kävin syöpäpolilla kuulemassa, mitä patologi loppujen lopuksi minusta löysi ja siitä löytämästään lausui ja kuinka viisaat tohtorit yrittävät tehdä tuon patologin hengentuotteen perusteettomaksi. Noita saamiani papereita selailin ja viisastuin niin paljon, että euroopanmarjakuusen kanssa minut tutustuttavat. Onhan se kumma, jos ei syöpäsolu kavahda sellaisesta kasvista peräisin olevaa myrkkyä, jonka kaikki osat kuulemma sujuvasti tappavat ihmisen ja useimmat eläimetkin. Kiinnostavaa! Ensi tiistaina, 30.11. vihdoinkin rupeavat siis tiputtelemaan minuun myrkkyjä. Henkilökohtainen talvisotani alkakoon 💣! Jos terveenä säilyn (heh heh), sotani loppuu sopivasti sinne maaliskuun puolen välin kieppeille. Tokkopa nuo 105 päivääni (ellei enemmänkin) tulevat kovin kunniakkaita olemaan, koska oletettavampaa on kaiken maailman yökötykset sun muuta.  Jos/ku...

En tiedä, tuleeko tästä tekstistä koskaan valmista tai ainakaan sellaista, että sen haluaisin julkaista. Aika näyttää. Jos tämän näette, ei tarvitse pohtia, miten kävi. Ilmeisesti julkaisin. Isän kuolemasta tulee tammikuussa jo 15 vuotta. Ihailin hänen tyynen rauhallista tapaansa kohdata tuleva. Kysyin jossain vaiheessa, pelottaako häntä. Ei kuulemma pelottanut. Hyvin käytännönläheisesti suhtautui kaikkeen, kertoi jopa sen, koska likakaivo seuraavan kerran sitten pitää tyhjentää. Eräänä tammikuisena torstaina ilmoitti lähtevänsä takaisin sairaalaan, eikä enää tulevansa takaisin. Pyysi minut sairaalalle lauantaina ajamaan partansa. Sunnuntaina hän kuoli. Hänen kuolemansa jälkeen aloin miettiä omaakin kuolemaani - ei liene kovin tavatonta moinen. Kun äidin vuoro oli reilut kolme vuotta myöhemmin lähteä, en ollut hänen vieressään. Olin kyllä päivällä ollut sairaalassa, väsyneenä ja lähdin kotiin, vaikka äiti pyysi jäämään. En jaksanut sillä erää enempää. Sitten myöhästyin puoli tuntia, ku...

Sairauslomissa on etunsa: Ihminen pystyy elämään normaalielämää ihan valoisaankin aikaan ja  vaikka keskellä viikkoa. Viime aikoina meillä on ollut harvakseltaan yhteisiä vapaita viikonloppuja, joten ilolla olen ottanut vastaan nämä viikolle osuvat vapaat. Toistaiseksi ei oma olo edes aseta estettä elämiselle, ehkä pieniä hidasteita vain.  Poikkesimme eteläisessä Suomessa nauttimassa taiteesta. Pidin väreistä, pidin eläimistä ja pidin ihmisistä. Pidin myös paikalla olevien ihmisten eli taiteilijan itsensä ja miehensä tapaamisesta. Samoissa merkeissä reilu vuosi sitten treffasimme.  Ritva Kovasin: Liljat (öljyväri, 2021), Päiväuni (öljyväri, 2021), Tiikerin katse (öljyväri, 2021), Kissanpäivä (öljyväri, 2021) ja Tiikerililja (öljyväri, 2021) Ritva Kovasin: Aavikon kaunotar (öljyväri, 2021) Ritva Kovasin: Kun tiikeri sai siivet (monotypia, puupiirros, 2021) Ritva Kovasin: Kaipaus (öljyväri, 2019) Taidepläjäyksen jälkeen oli aikomus poiketa muutamalla kätköllä, mutta käytänn...

Wohoo, olen onnistuneesti saanut haavateipin pois! Sen verran hankala on vasemmalla kädellä saada uutta siivosti entistä korvaamaan, että hyvällä omallatunnolla makoilen odottelemassa, että mies palaa työkeikalta avustamaan. Tissi se on parsittukin tissi, joten ihanhan tässä on isänpäivämeinikiä ilmassa 😂. Kävin pienen lenkin kävelemässä, en vimmattua vauhtia, enkä kauas. Puolisen tuntia, reilut kaksi kilometriä. On aivan liian helppoa jäädä vain sohvan pohjalle makoilemaan ja selittää itselle, että olisi muka nyt jotenkin sairas, koska on sairauslomalla. No juu, kai sitä hiukan verta on menettänyt, mutta kun hemoglobiinitkin huiteli jo alunperinkin viitearvojen yläpuolella, eikä ferritiinikään ainakaan keväällä niin tavattoman huono ole ollut, ei yhden leikkauksen pitäisi juurikaan horjuttaa mihinkään. Liikkeelle pitää itsensä saada. Kesällä moinen oli helpompaa, tosin kyllä vuosi sittenkin ihan säännöllisesti kävin kululla tuon kintun kanssa. Ehkä tämä tästä, eihän maratoneja sentää...

On se kyllä ruma sana tuo syöpä! Tottahan se on, että mokoma tauti ihmistä syö, mutta voisi sitä silti jotenkin toisin kutsua. Horoskooppimerkkien rapu käännetään myös cancer, niinkuin syöpäkin, joten miksi tämä syöpään sairastuminen ei voisi olla vaikkapa krapuilua tms.? Ikävä kaiku silläkin sanalla omalla tavallaan on, krapulahan siitä mieleen tulee, joten sikäli sana kelpaisi kyllä. Mutta että syöpä...yäk. Kuten kaikkien muidenkin kohtaamieni haavateippien kanssa, tämän nykyisenkin kanssa olen pulassa. Vaikka kuinka sitä käsidesilläkin liotan, en uskalla irrottaa. Mieluusti teipin vaihtaisin, mutta taitaa nyt toistaiseksi jäädä. Muutenkin hiukan ärsyttää...vaikkei tuo rinnan haava varsinaisesti kipeä ole, on se kuitenkin aavistuksen arka ja saatan kuvitella tuon olevan myös hiukan kova. Kuulemma kovettumisessa on mahdollisesti kyse siitä, että haava vuotaa sinne sisälle. Siinä tapauksessa sen pitäisi myös olla kipeä, opastivat sairaalalla. Ei näytä tulehtuneelta, eikä mulla kuumeine...

Omituinen olo. Ei fyysisesti, mutta päässä. Varsin hyvin tiedän, että tämä polku on vasta alussa, mutta joku osa päänupissa yrittää selittää, että nyt se on sitten ohi. Mikä on ohi? Ei mikään muu, kuin ensimmäiset askeleet eli leikkaus esivalmisteluineen. Eilisestä piti vielä muistiin kirjata leikkurista kaksi asiaa: Ensimmäisen kerran minuun asennettiin unensyvyysmittari. Muutama pienillä piikeillä kiinnittyvä lätkä painettiin ympäri päätä. Lähinnä tuntui siltä, kuin sellaisen piikkijoogafakiirimaton muoviset pyörylät olisi panettu ohimoille. Anestesiahoitaja kertoi, että on heillä toki viisi eri tapaa seurata unen syvyyttä leikkauksen aikana, ja mieluusti tätäkin käyttävät. Hyvä, kyllä mieluusti operaation ajan ihan syvässä unessa on. Sitä en tullut kysyneeksi, mitä ne muut tavat ovat. Niistä näytöllä ennen leikkausta olevissa kuvissa oli yksi erillinen piste. Lääkäri oli sanonut sen olevan koepalan oton yhteydessä laitettu merkki. Leikkurissa kysyin, olisiko se jätetty sinne, jos ko...

Nova. "Onko 645 tänne naisten puolelle?" Minun lapussani luki 2000 ja risat. Hiukan siinä siipan kanssa ihmeteltiin, kun jatkuvasti kävivät tuota kuus-neljä-vitosta huutelemassa ja mietittiin, miksi monella sama numero. Kunnes sitten hiukan ennen seitsemää joku huuteli tarkemmin: "Onko vielä saapumisajalla 6:45 olevia naisia paikalla?" Samperi ja kaikki muutkin rumat sanat siihen syssyyn! Mitä virkaa sillä numeroidulla lapulla on, jos sillä ei ole mitään virkaa!? Rouva numero 645 ryntäsi sitten muiden rouvien numero 645 joukon jatkoksi toteamaan, että muut olivat jo saaneet hemmetin tukisukkansa ja sairaalan suloiset pumpulipöksyt ja muut muotiasusteet puettua ja pikku hiljaa katosivat toisesta ovesta aulaan odottelemaan. Minä sitten perässä siinä vaiheessa, kun seuraavia huudeltiin sisälle. Sitä en kuullut, olivatko he seitsensatasia, seitsemän - nolla - nollia vai kello 7 sakkia. Ovesta päästyäni pyyhälsin sitten takaisin alkuperäisen odotusaulan päähän huutelemaa...

Kaupasta tarttui eilen mukaan kahdet tissiöt. Niillä toisilla voi kuulemma ruveta myös joogaamaan ja toisilla juoksemaan. En minä sitä joogaa rupea, ei ole koskaan minua luokseen kutsunut. Juokseminen olisi mukavaa! Onkohan liivikauppiaan sana vahvempi kuin ortopedian fyssarin? Jälkimmäinenhän kielsi minulta juoksemisen. Tiukassa paikassa vetoan siihen, että liivitädin lupa on tuoreempi, muuttuuhan ne käräjäoikeudenkin päätökset aina hovissa. Niin, voihan olla, että nämä ostokset kaikkien tulevien vajausten ja turvotusten myötä osoittautuvat kelvottomiksi, mutta oli pakko. Näillä pärjätään nyt. Omakannassa oli minulle vieras sana: skintigrafia . Asiayhteydestä kyllä tiesin, mikä se on, mutta mielenkiinnosta piti googlata. Kaksi ensimmäistä linkkiä johti Hyvinkään Hevossairaalaan. Tämä hevonen ei nyt Hyvinkäälle lähde, vaikka siellä kiinnostava taidenäyttely olisikin. Tämä kaakki suuntasi tuohon paikalliseen mustaan laatikkoon, jota Novaksikin kutsutaan. Hiukan etuajassa olin, mutta nii...