Uneton yö

Järjettömästi väsytti koko yön, mutta uni ei viitsinyt tulla mun kanssani saman peiton alle. Päätäkin särki. Se nyt ei ole mitään uutta, jo pitkään on ollut aina silloin tällöin pientä särkyä tuossa otsalla. Yleensä päiväaikaan jotain touhutessa sitä ei joko ole tai sitä ei huomaa, mutta iltaisin sitten. Uusi juttu tämä ei todellakaan ole. Siitä lienee jo vuosia, kun jälkikasvun pyynnöstä osallistuimme johonkin migreenitutkimukseen ja kävimme antamassa verinäytteitäkin sitä varten. Siihen liittyi pitkä kyselylomake, johon muistan tästä asiasta jotain jo maininneeni.

Illalla ruvettuani yrittämään nukkumista, tuo päänsärky oli kuitenkin tavallista voimakkaampi. Hetken mietin, viitsisinkö nousta Panadolille, mutta en jaksanut ryhtyä moiseen. Usein jännitän niskojani ja puren leukojanikin yhteen. Jonkinlaisen purukiskonkin syksyllä apteekista hain, mutta nyt se ei ollut suussa. Hiukan arveluttaa, miten se mahdollisten sytojen ehkä mukanaan tuomien suuongelmien kanssa toimisi. Ettei nyt ainakaan niitä aikaan saisi. Paitsi että todellinen syy on se, etten muista sitä laittaa illalla suuhun. Tai en tiedä, missä se just nyt on. Kaapissa vai patjan alla vai pesulaukussa edellisen reissun jäljiltä. Mä hukkaan nykyisin kaiken. Äsken etsin älyrannekettani. Eilen sytoissa otin sen pois  ja muistin siirtäneeni toiseen ranteeseen. Yöllä hoksasin, ettei se ole siinä. Novan pöydälle en tietääkseni jättänyt, koska ajattelin, että se siihen kuitenkin unohtuu. Se pöytä vielä kahden silmäparin voimin lähtiessä vilkaistiin. Vessan pöytä, laatikot, makkarin ikkunanlauta, sängynaluset, olkkari, kaikki katsoin. Takin ja pusakan taskut. Sohvatyynyjen välit. Sitten älysin vielä vilkaista housuntaskun. Looginen paikka, jos istuessa jotain pois käsistä laitat ja meinaat sen mukanasikin vielä pitää. Sieltä löytyi.

Mutta se päänsärky. Niskojani ja naamaani siinä yritin sitten rennoksi laittaa ja kun silmäluomet puristuksista vapautin, rupesin näkemään juttuja. Kaikille hiukan vanhemmille varmaan on tuttuja sellaset lasiaisen pisteet ja "karvat", joita näkökentässä liikkuu ja joihin ei saa katsetta kohdistumaan, eikö? Mulle ainakin on. Nyt mulle näytettiin jotain aivan muuta! Koko näyttötaulu oli täynnä kirjoitusta ja ilmeisesti jotain matemaattisia kaavoja. Sanoja, lauseita, monenlaisilla fonteilla, isommalla ja pienemmällä, sekaisin, eri asennoissa. Ikään kuin iso valkotaulu joltain vimmatun professorin luennolta täynnä kaikenlaista. Nämäkin tekstit liikkuivat hiukan niihin kohdistaessani, mutta eivät lainkaan samalla vauhdilla, kuin nuo lasiaiskarvat. Pystyin sieltä varsin hyvin erilaisia muotoja tunnistamaan, mutta koska ne eivät olleet minulle tuttuja sanoja, en yhtään pystynyt muistiin tallentamaan. Harmitti, ettei siitä saanut screenshottia! Jossain vaiheessa kaivoin läppärin esille ja rupesin selailemaan erilaisia aakkostoja. Yhden merkin olin tunnistanut, kyrillisistä Ю. Kreikkalaisten kirjainten pienet aakkoset saattaisivat olla osa noita näkemiäni merkkejä, samoin jostain itäisiltä mailta peräisin olevan näköisiä siellä oli. Ja matemaattisia merkkejä, sellaisia integraali- ja derivaatta-  tai mitä ihmejuttuja olivatkaan. En mene takuuseen siitä, näinkö varmassti numeroita, x ainakin vilahti.

Erittäin omituista. Toistui useamman kerran, myös sen jälkeen, kun olin välillä istunut ja ihmetellyt. Ja sitten yht'äkkiä enää ei. Samalla tajusin, että se päänsärkykin oli loppunut. Uni ei kuitenkaan tullut ja rupesin googlailemaan. Tiede-lehden keskusteluissa (kommentti 4/31) oli kiinnostavia juttuja. Olen onnistunut yöllä diagnosoimaan itselleni psykoosin esiasteen, skitsofrenian, aivorungon kasvaimen ja muita tumoreita pääkoppaan. Helsingin taidelaitosten ympäristön nykytilasta minulla ei ole tietoa, mutta yhdessä kohdasssa tuota juttua sanottiin: "Kiasman taakse paikantuva vaurio tuottaa yleensä selkeämuotoisempia näköharhoja." Melko selkeitähän nuo muodoiltaan olivat, joten nykytaide on oirehtimiseni varteenotettava syy. Wikipedia kertoo , että "kiasmakohdassa vastinkromosomien kromatidit vaihtavat päitä. Joskus kromosomissa voi olla myös kaksi kiasmaa, jolloin kromatidin pää vaihtuu toisen kiasman kohdalla takaisin alkuperäiseksi." Luultavasti tuossa päiden vaihtumisen kohdalla sain oman pääni takaisin ja se kipupää meni sinne, mistä oli tullutkin ja vei näkyni mukanaan.

Omasta mielestäni paras selitys tälle kokemalleni on se, että saatan olla Einsteinin inkarnaatio. Tuo näkemäni, erittäin viisaan oloinen muistiinpanokokonaisuus oli luultavasti suhteellisen uusi teoria. Jos sen saisi jonain iltana printattua, voisi yrittää kaupata sen sille samalle, joka kuulemma ne alkuperäiset suhteellisuusteoriamuistiinpanot just isolla rahalla osti. Raha kelpaisi, on tässä tulonalenemaa tiedossa keväällä.

Aamulla raportoin tästä puolisolle. Kuunteli otsa rypyssä ja tahdikkaasti totesi, että jos tämä toistuu, kannattaa ehkä pirauttaa Novaan. Katsotaan nyt, voihan tämä tietysti olla joko docetaxelin tai kortisoin sivuvaikutuksia tai sitten joku pääjuttu, mutta jos heille tuon Einstein-osuudenkin kertoisin, voisin päästä suoraan Novan osastolle A7. 

Nukkumaton yö joka tapauksessa. Aamupalaksi lisää kortisonia. Siitäkö johtui vai siitä, että ulkona oli siedettävä keli ja ainaisesti aterioimaan patistava siippa lähti toimittamaan asioita ruutukaava-alueelle ja jätti minut puuhastelemaan rauhassa, mutta ainakin minulla riitti virtaa lumitöihin, pullokaivon kannen sulatteluun, avantopumpun säätely-yrityksiin ja lumen alta löytyneiden vanhan laiturin porraspalkkien raahailuun parempaan talteen. En kehdannut ihan naapuriin asti tietä kolata, joten siirryin puhdistamaan lammen jäätä lumesta. Röpelöinen jää siellä alla on, tarvitsisi pientä jäädytystä, jos sille luistelemaan meinaisi. Minä en meinaa, luistimenikin lahjoitin monta vuotta sitten naapurille. Mutta jos joku joskus. Suunnittelin kyllä veden noutoa ämpärillä tuosta avannosta, mutta ymmärsin itsekin, että nyt kannattaa hiukan hellittää. Sopivasti ruutukaavamieskin palasi takaisin kotiin siinä vaiheessa, kun olin siirtynyt jäältä penkomaan autotallia. Adventtivalojen jatkojohtoa etsiskelin. 

Minut kuitenkin komennettiin syömään. Aakkosasemalla oli kaalikääryleitä tarjolla ja lähdimme valmiin pöydän ääreen. Vielä minulle ruoka maistui ja ihan normaaleja makuja tuntui olevan. Ehkäpä jouluna sitten en mitään enää maistakaan. Samalla reissulla hoitui päivän multikätkönkin kuittaaminen ja paluumatkalla kävimme pelastamassa yhden suklaakakun. ResQ rules! Se kakku odottaa nyt päiväkahvin aikaa jääkaapissamme.

Ennen kakulle pääsyä pitää kuitenkin vallata uusi alue. Olisi opeteltava pistämään itseään. Valkosolukasvutekijä valmiina käyttöön. Iik! Onhan minun osattava, jos tuo talon miesihminenkin aikoinaan itsensä piikittelyn oppi. Näitä sentään tulee vain kuusi kertaa koko aikana.

OSASIN!