Ulkoilmaa

Miten sitä onkin ihminen niin laiskistunut, ettei ole ulos juurikaan itseään saanut lähtemään... Kun kello ei soi aamuisin, vaan sitä nousee vaihtelevaan aikaan klo 8-9 välillä, eivät aamurutiinitkaan ole entiset. On harmittanut, ettei siitä syystä tuonne avantoonkaan ole saanut itseään raahattua kuin satunnaisesti. Tänään sentään sain käytyä pienesti pulikoimassa. Kannatti, kyllä sieltä lammesta noustessa on kaikin tavoin niin mainio olo, ettei ole tosikaan! Oli jossain vaiheessa loppusyksystä mielessä sekin, että olisi aika ruveta hivenen pidempiä hetkiä tuolla viettämään, ihan silllä tavalla uimaliikkeitäkin tekemään. Talvisin olen yleensä pysytellyt varmistetussa moodissa eli pidellyt enimmäkseen portaista kiinni. Kaiken maailman krampit ja nivelniksaukset ovat "pelottaneet",  vaikkei kertaakaan mitään sellaista varsinaisesti ole järvessä tapahtunnutkaan. Jospa vaikka huomisesta alkaen pienkierroksen tekisi, sen verran, mitä näillä lämmöillä tuossa mahtuu menemään. On se sentään laajempi lätäkkö kuin mitä se parinkympin pakkasilla oli.

Tänään oli myös tuon ulkoilun suhteen virkistävä poikkeuspäivä. Parikin kätköistämme kaipasi tarkastuskäyntiä. Naissaaren läheltä oli ilmeisesti taas kerran kätkö livennyt paikaltaan jonnekin jorpakkoon tai sitten sen on joku pöllinyt. Edellinen etsijä oli kuitenkin oikeasta paikasta etsinyt, tuloksetta. Ei tämä ensimmäinen kerta ollut, kun tuonne on pitänyt käydä kätkö uusimassa. Nyt on sellainen viritelmä, että jos nyt se häviää, syypää on joku muu kuin satunnainen epäonni.

Toisen kätkön tarkistusreissu oli mukava, loitolla kaupunkimaisemista. Tulipa parin kilometrin verran tarvottua talvessa. Hiukan huolestutti alkumatkasta, kun pienen pienessä ylämäessä piti pariin kertaan pysähtyä hengittämään. Sellaisessa, mitä ei oikeastaan mäeksi tohtisi mainitakaan. Kyllä voikin olla ihmisellä huono kunto. Heti tasaisemman taipaleen alettua, rupesi taas kulkemaan, eikä sitten suuremmassa mäessä mitään hankaluuksia ollut. Siellä pitikin nousta jyrkemmin, asetella koipiaan, eikä vauhtia tarvinnut pitää. Helpompaa sellaisessa on kulkea kuin tasaisesti nousevassa maastossa. Edelliskerralla tuolla käydessämme sää oli kirkas ja maisemat näyttivät parastaan, nyt oli harmaata. Ei sentään satanut, eikä ollut liukasta. Ja mikä parasta, kätkökin löytyi sieltä, mistä pitikin, vaikka edellinen kävijä ei ollutkaan onnistunut! Tuoltakin vuorelta on jo kertaalleen tänä syksynä kätköpurkki kadonnut ja hiukan huoletti, mahtaako siellä joku käydä ihan kurillaan tuhoja tekemässä. Onneksi tuo huoli oli turha. 

Isovuorella.

Kyllä tuonne ylös pääsi. Pienesti kiertäen.

Hyvä tuolla oli kulkea.

Ei se niin paljon vaatisi, että saisi muutaman kilometrin päivittäin ulkona kuljeksittua. Se on vain se lähtemisen vaiva. Äsken iloksemme meiltä etelään julkaistiin uusi kätkö, jolle on taatusti kiva käydä joku päivä kulkemassa. Ihan nyt ei yön selkään viitsi lähteä useamman kilometrin kävelylle, eikä etenkään vielä näillä jäillä kulkemaan minkään järven salmen poikki paria sataa metriä, vaikka sitä kautta lyhyemmin näyttäisikin pääsevän. Jonain päivänä eväät mukaan ja ulkoilemaan!

Tukka jatkaa pienenemistään. Neljättä päivää perätysten noita hiusnippuja päästäni olen nyt vedellyt. Vielä ei ole yhtään kaljua laikkua päähän ilmestynyt ja ulkopuolisen silmiin tuo kuontalo taitaa näyttää vielä ihan "normaalilta". Omiin sormiin tuntuu jo melko ohuelta. Kahdesta tuollaisesta jäljellä olevasta ponnarinjämästä olisi täydellä päällä saanut aikaan yhden osan toista lettiä. Lyhentynytkin tuo on liki parikymmentä senttiä. Yhden irtonipun otin tänään talteen, jotta voin sitten joskus katsella, minkä värinen on ollut.

Olisipa jo ensi tiistai ja osa 2/6 näistä sytoista olisi ohi. Hitaasti kuluu aika. Kiva olisi jossain käydä parin päivän lomallakin, mutta on tämä aika nyt kieltämättä sellaista, ettei ehdoin tahdoin halua ihmisvilinöihin itseään tunkea. Jouluruuhkat ja koronat sekaisin... tykkäisin kuitenkin ihan terveenä säilyä, ettei tuo syto siirtyisi.