Joulu taitaa tähänkin tupaan tulla!

Pienet asiat ilahduttavat ja etäisyys antaa näköalaa. On ollut mukava saada muutama sähköposti oppilailta ja joitakin viestejä työkavereilta. Erityisesti se, että oppilaat viitsivät muistaa, tuntuu oudolla tavalla kivalta. Heidän arkensa kuitenkin sujuu eteenpäin entiseen malliin, vaikka kapteeni onkin vaihtunut. Jotenkin luulisi, ettei siinä puurtamisen ja kaikkien koulun vaatimusten keskellä enää jaksa taakse päin katsoa ja miettiä, mitä minulle kuuluu. On useita oppilaita, joiden kuulumisia haluaisin tietää, mutta arastelen henkilökohtaisten viestien lähettämistä ja heidän maailmaansa tunkeutumista. Ja silti on useita heitä, joiden, kanssa on syksyn mittaan tullut muutamia tärkeitä keskusteluita käytyä ja haluaisin tietää, miten heillä oikeasti menee. Tätä pitää pureskella.

Kiinnostavaa oli huomata sekin, että Hoitokeskuksesta saamani suklaalevy ja sukat ovatkin mitä todennäköisimmin lähtöisin työpaikkakuntani ja sen ympäristön aktiivisten lahjoittajien aikaansaannosta. Tulipa sitten heidän puskaradioonsa asiasta kertovan päivityksen kommentteihin kiitoksetkin laitettua, vaikken ihan järkisyistä itse tuohon ryhmään kuulukaan. Toisinaan käyn siellä vilkuilemassa, mistä paikkakunnalla puhutaan ja nyt sattui sitten tuo lahjoituspostaus sieltä silmään.

Pienimuotoisia jouluvalmisteluja meilläkin tehdään. Sinappi tekeytyi eilen, perunalaatikot ovat juuri uunissa. Kalalle saattaa tapahtua tänään jo jotain, jotta sitä saa aamuleivälle huomenna. Kahden kilon sika ei koko yöksi uuniin joudu, mutta jospa sen ehtisi aamulla paistaa. Nähtäväksi jää. Joulukoristeet odottavat vielä laatikossa, mutta kaipa niitä pallukoita ja kimalteita pitää jonnekin roikottaa. Enkelit ovat viime vuosina päätyneet traakkipuuhun ja pihlajanmarjat limoviikunaan. Kuusta ei olla tavattu enää sisälle tuoda. Appivanhemmille viedyn kuusen alaoksat odottavat auton peräkontissa pientä leikkelyä, niistä voisi osan kiikuttaa hautuumaalle vanhempien haudalle kynttilöiden kera. Kovin harvoin siellä osaan käydä, mutta jouluna olen tavannut poiketa.

Vielä ei tuo tämän viikon sytostaatti ole mitään mainittavaa aiheuttanut. Ei ole huono olo, vain ihottumaa edelliskerrasta poiketen tuossa rintakehällä näyttää olevan, samoin leikattu rinta on sangen punakka. Kivasti sinne sekaan sopii edelleen erottuva pieni mustelma. Poskipäätkin punottavat ja kortisoniko lienee naamaa pyöristänyt. On kertakaikkiaan sulokuningatarmainen olo, kun tässä jo ennen jouluherkkujakin on kiloja jo kertynyt ihan monikossa mainittavaksi. Jotain täytyy tuolle asialle tehdä, että nivelet kestäisivät. Rupesi nimittäin eilen tuo varaosapolvi jo naksumaan ja tuo ”mukatervekin” koipi intoutuu välillä hankalaksi. Sitä en hyväksy, nyt ei ole aikaa ruveta muita kohtia kropasta hoitelemaan! Viime kertaisista oireista itseään toistaa kova maha, sen toimintaa jälleen odottelen. Luumusoppaa tulee litkittyä, Pegulosta menee ja porakaivon vettä olen urakalla siirtänyt elimistöni kautta pullokaivon puolelle. Ehkä se vesi on kaiken kaikkiaan kaikkien ongelmieni alkusyy, koska sehän ei meillä ole kovin korkeatasoista. Vuosien varren tutkimustulokset kertovat, että se ei ole ainakaan pienille lapsille eikä odottaville äideille edes käyttökelpoista. Ehkä sen veden vuoksi tässä talossa on ennenkin tupattu syöpään sairastumaan? No, ei sitä sentään syöpävaaralliseksi ole todettu.

Kolmannelle koronarokotteelle sain ajan uudenvuoden aatonaatoksi. Olisihan siellä se ”Walk in” -rokotuskin menossa, mutta toivon, että varattu aika ehkä hieman lyhentäisi sitä aikaa, minkä muiden ihmisten joukossa joutuu odottelemaan. Toiveajatteluahan tuo voi olla. Yllätyin siitä, että Kuokkkalaan oli koko joulun jälkeiselle viikolle tarjolla vain kaksi vapaata aikaa. Otin sen jälkimmäisen ihan sillä, että se osuu näiden sytojen puoliväliin. Jospa vaikka valkosolut olisivat hiukan toipuneet edellisestä ja mahdollinen kuumereaktio rokotteesta ehtisi häipyä ennen seuraavaa sytoa. Eipä minulle noista edellisistä rokoteista ole tullut muuta kuin käsivarsi hiukan kipeäksi. Ensimmäisestä enemmän kuin toisesta, mutta mistäpä tästä seuraavasta etukäteen tietää. Sellaisia ne rokotteet aina ovat. Kaiken kuitenkin otan, mitä tarjotaan. Mielestäni on vain viisasta tehdä oma osansa tuon viheliäisen koronan häätämisessä. Kuulostaa hyvältä ne ennusteet, mitä nyt arvelevat viruksen muuntumisesta hieman lievemmäksi, joskin tarttuvammaksi. Kyllä siitä jossain vaiheesa tulee sellainen kuin sikainfluenssatakin, että se jää kiertämään muiden influenssavirusten joukkoon omanaan ja se sitten ympätään siihen jokavuotiseen influenssarokotteeseen mukaan. Uskon, että rokotus sen mahdollisen tartunnan kohdalla kuitenkin sitten auttaa helpomman sairastumisen kautta eteenpäin. Ja sen neljännenkin rokotteen mieluusti otan sitten keväällä, kun tästä kolmannesta tulee riittävä aika kuluneeksi. Sikäli kuin minut siihen etuoikeutettujen ryhmään silloin lasketaan, en tiedä.

Niin, täytyypä tässä mainita, ettei eilisestä valkosolukasvutekijäpistoksesta tullut minulle ainakaan vielä mitään oireita. Viimeksi sentään hiukan lonkkia kolotti ja taisin yöksi panadolin ottaa.

Kohta pitänee tehdä jonkinlaisia joululiikkeitä, kuten esimerkiksi siivota makkari ja kaivella kaappia etsiskellen tämän huushollin ainoiden joulunpunaisten kaitaliinojen mahdollista sijoituspaikkaa. On näemmä nuo viime jouluksi laitetut kullanhohtoiset olleet noiden lipastojen päällä koko vuoden. Tai sitten ne vaihdettiin jossain välissä joulun ja pääsiäisen välillä. Pitäisi varmaankin kaivella vanhoja kuvia, jos haluaisi asian tarkistaa.

Pienen mietinnän jälkeen ripustimme laatikosta löytyneet verhot olohuoneen ikkunaan antamatta sen haitata, että ne ovat tänne viitisentoista senttiä liian lyhyet. Parit pöytäliinatkin kaivoimme esille, joten on tätäkin mökkiä nyt hiukan arjesta poikkeavaksi yritetty stailata. Ja ne punaisetkin kaitaliinat löytyivät.                                               

                                                 *    *    *    *    *    *    *    *

Yksi sinappi ja toinen perunaloota pakattiin mukaan ja lähdettiin hoitelemaan ne "pakolliset" joulukiertelyt jo nyt aatonaattona pois ohjelmasta. Sen verran oli nälkä kuitenkin puskemassa päälle, että päätimme aloittaa valmiin lounaan kautta. Ihan olisi aakkosasemalounaskin tähän hätään sopinut, mutta näytti oleva aseman parkkipaikka niin täynnä, ettei tehnyt mieli mennä sekaan tunkemaan. Kuitenkin siellä olisi etelän väkeä omikroneineen. Jatkoimme matkaa paremmille apajille. Pitkään meillä on ollut tarkoitus käydä tutustumassa NÔMin tarjontaan. Ei näyttänyt liian täydeltä, joten sinne sitten menimme. Enpä tiedä, oliko nyt kysymys siitä, että sytot ovat viemässä makuaistiani, mutta jotenkin erilaiselta kaikki maistui, mitä yleensä aasialaisissa paikossa on maistunut. Toki voi olla kysymys ihan siitäkin, että meille uuden ravintolan mausteet (esim. normisoijan tilalla ollut kastike) teki susheista toisenmakuisia, mihin olen "tottunut". Kookoskastike maistui kuitenkin kookoselle, muttta esim. makea ja väkevä chilikastike ei juurikaan millekään. Siipan kehumat lihapullat eivät minun suussani kovin kummoisilta tuntuneet. Syötyä kuitenkin tuli, enkä tuota tarjontaa millään muotoa moiti. Hyvin sillä pääsi jatkamaan päivän kierrosta. 

Poikkesimme ruuan päälle yhdellä reilusti pari vuotta sitten ratkotulla mysteerikätköllä lähistöllä, koska tämän päivän kätkökalenteriin oli suotavaa saada parikin löytöä. Nimet kirjaan ja sitten toiveikkaana Kolmikulman S-Marketiin limppua hakemaan. Turha toivo - ei näytä kaupunkilaisille olevan tarjolla kokonaisia limppuja, eikä kokonaisia leipiä muutenkaan. Kaikki valmiiksi siivutettua! Vaikka kaiken maailman puikuloita ja hämäläisiä viipaleita kyllä usein syömme, pitää ruislimpun sentään olla oikea limppu. Siispä autolle takaisin ja jatkamaan matkaa mukaan pakattujen jouluruokien perille viemiseksi.

Sen keikan jälkeen sitten poikeaminen hautuumaalle. Yleensä aattona siellä olemme käyneet, mutta tänä jouluna oli kaikin tavoin kätevämpää käydä kynttilät viemässä jo nyt. Kyllä ne joulun yli palavat, jos palavat. Jos eivät pala, ajatus se tärkein kuitenkin tässäkin on. En ole koskaan oikein osannut haudoilla käydä. Sikäli ristiriitainen olo tuollakin käymisessä aina on, koska tiedän, ettei isä halunnut mitään mitään pyhiinvaelluspaikkaa viimeisestä leposijastaan ja äiti puolestaan ainakin eläessään piti tärkeänä läheisten hautojen kaunista ulkonäköä. Siinä en ole lainkaan onnistunut, en kesällä enkä talvella. Kaunis tuo hauta ei ole koskaan minun jäljiltäni ollut. Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi en itselleni mitään kiinteää hautapaikkaa halua. Jos tuhkat ovat maailman tuulissa ja vesissä, ei kenenkään tarvitse pohita kukkien tai kynttilöiden asettelua.

Vielä ennen kotiinpaluuta päivän pakollisen multikätkön kautta ja sitten omaan kauppaan, laitakaupungille, hakemaan oikea limppu. Kotona sitten vielä pientä siivoamisriehumista kriittisissä kohdissa ja viimein joulukalojen suolaus sun muuta. Saapa nähdä, maistaako minun suuni mitään huomenna mistään appelsiineista tai koriantereista tai konjakeista, mutta niitä noihin lohenpätkiin on tänäkin jouluna tullut laitettua. Viimeksi niistä tuli hyviä. Jos nyt ei tule, syytän sytoja! Siika sentään meni suolaan perusohjeella. 

Vielä pari joulukoristetta traakkipuuhun, monta vuotta yhdessä joulun ja pääsiäisen juhlineet tonttu ja kana pöydälle, muutama kilometri kuntopyörällä ja saunan ynnä suihkun kautta repimään viimeisiäkin haivenia päästä, En ole vielä uskaltanut pyyhkeen alle kurkistaa ja tarkistaa, mitä tuolla päänahassa enää kasvaa vai kasvaako mitään. Kourallinen niitä lattiakaivon ritilältä tuli roskiin kannettua. Näin viime yönä unta, että loputkin hiukset lähtevät varmasti neljä päivää toisen syton jälkeen. Tätä menoa se pitänee paikkansa ja joulupäivänä minun siis pitäisi olla kalju. Saapa nähdä, olenko nähnyt enneunen.

Joulupuu on rakennettu!

Kaverukset tonttu ja kana 😍

Järveen teki mieli saunan jälkeen, mutta enpä saanut aikaiseksi. Jospa huomenna, jouluaattoaamun kunniaksi.