BHD

Ensimmäistä kertaa eilen illalla tirautin itkut tämän saakelin sairauden vuoksi. En siksi, että tuntisin itseni kipeäksi tai surisin lisääntynyttä vapaa-aikaa tai loppukeväälle osuvia palkanmenetyksiä. Vaan siksi, että peilikuvassa tuijottaa joku muu. Isäni kasvot itsessäni tunnistan ja nuo jäljellä olevat haituvat ovat sellaista utuista harvaa hetteikköä, mitä äitini päässä viimeisinä kuukausina kasvoi. Heidät molemmat kuvassani näen, mutta en enää itseäni. En ole milloinkaan ollut mikään kaunokainen, mutta ainoa asia, mihin ulkonäössäni olen ollut edes jossain määrin tyytyväinen, on ollut tuo runsas hiustenkasvu. Paksut hiukset, viime vuosina olen niitä kasvattanutkin jälleen. Teini-iässä vielä ulottuivat takamuksen alle, kunnes viimein sain vanhemmiltani luvan leikata ne puoleen selkään. Ovat olleet matkan varrella lyhyemmätkin, ihan niskakin paljaana välillä. Nyt kuitenkin oli jälleen tyytväinen siihen, että kasvoivat, vaikka olenkin tuskaillut jo ennen tätä sairastumistani runsaan hiustenlähdön kanssa. Tosin sata pitkää irtohiusta päivässä näkyy ympäristössä paremmin kuin sata sellaista lysyttä irtohiusta. Kuulemma niitä normaalistikin ihmiseltä irtoilee.

Hyvistä aikomuksistani huolimatta en koskaan saanut aikaiseksi sitä suunnittelemani hiusten lahjoitusta niitä tarvitseville. Halusin kai katsoa, miten tämä etenee. En tuossa vaiheessa tiennyt sitäkään, että ihan kotimainen firma Myclips olisi tehnyt ihan noista omistani minulle sellaiset, mitä tavallaan itsekin suunnnittelin pipon reunaan kiinnittäväni. Myöhäistä kuitenkin pyllistää enää tässä vaiheessa, tällä mennään nyt. Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse miettiä.

Bad hair day -feelingeissä siis joulutonttuja taklaamaan.

Nyt on kuitenkin totuteltava. Kalju paistaa, vaikka vielä jonkunlaisen letinpätkänkin tuohon niskaan saan. Ehkä paksumman sukkapuikon vahvuinen eilisen hiustenpesun jäljiltä enää, mittaa toki parikymmentä senttiä. Onhan tässä hyviäkin puolia. Vaikuttaa siltä, että pipo pysyy päässäni paremmin kuin ennakkoon oletin. Paksu tukka on tupannut sitä nostamaan takaraivolta, eikä sellaista huolta nyt ole. Kevyempikin tuo pää on kantaa tällä hiusmäärällä. Ja kuivaa helpommin suihkun jälkeen. Ei pyöri pakkasella sähköisenä suussa eikä lentele sinne sun tänne. Ei tunge suuhun (tosin löytyy irtopätkinä kaikkialta, tiskikonetta ja joulukinkun pussia myöten). Ei tarvinnut aamu-uinnillekaan enää pampulalla kursia kokoon, vaan pysyi ihan sellaisena pipon reunan alla, eikä lionnut lammessa. Ilokseni sain itseni aattoaamun kunniaksi raahattua tuonne lampeen. Pitää ryhdistäytyä sen suhteen jälleen, eikä päästää laiskistumaan itseään. Pakkasta 13 astetta, lampi tutntui mukavan "lämpimältä". Sitä paitsi kun tuo innostunut karvankasvu ei elämässäni ole milloinkaan rajoittunut pelkästään päälakeen, vaan on surukseni muutenkin kroppani vallannut, on nyt sentään hieman havaittavissa sitäkin, ettei tarvitse jatkuvasti olla etsimässä korkeita ikkunalautoja, joilta ulkonäkömurheiden vuoksi voisi loikata. Kuudentoista iässä vakavissani sellaistakin meinasin ystäväni loukkaavien, ulkonäkööni viittaavien sanojen vuoksi. Nyt asutaan sentään maan tasalla ja on tuossa ikkunan alla hiukan luntakin. Enkä taitaisi edes sujuvasti tuosta tuuletusikkunasta ulos mahtua, että sikäli olen kai turvassa 😁.

Nyt on sika uunissa ja babykalkkunan sisuksiin on kurkistettu. Nykykalkkunat näemmä on käteväksi jalostettuja, sievästi pussissa olivat sisukset. Eikä niissä enää jalostuksen jälkeen näytä olevan kuin maksa ja sydän (vai mitä nuo mahtavatkaan olla). Pitänee kokeilla soossia noista, sellaiseen netti yllyttää. Pateeta ei toinna ehkä väsätä tuosta määrästä.

Babykalkkunan jouluiset sisälmykset.

Sain illalla jälleen pari sähköpostia oppilailta. Ilahduin oikeasti! Ei aavisustakaan, käykö joku heistä tätä blogia lukemassa, en ole kuin kahdelle oppilaalle ennen sairauslomalle jäämistäni tämän osoitteen maininnut, koska erikseen toinen heistä siinä rinnakkain edessäni seisoessaan kysyi, miten minun kuulumisiani voisi saada. En tiedä, ovatko onnistuneet osoitteeseen siirtymään, oli silloin kännykällä ongelmia. Joku näitä kuitenkin kai käy lukemassa, vaikka kukaan ei kommentoikaan, eikä kukaan näytä seuraavan. Muutamien kavereitteni tiedän käyneen lueskelemassa päätellen heidän muista kommenteistaan tai yhteydenotoistaan. Vaikka mitäpä väliä tuollakaan on, lukee kuka lukee, jos lukee. Omia käyntejäni tuo laskuri ei enää rekisteröi, ymmärsin parin viikon jälkeen käydä sen nappaamassa pois päältä. Sen verran aikaa edellisten blogien perustamisista, ettei moistakaan heti muistanut.

Joku näitä näemmä lukee...

Nyt maistelemaan ensimmäisiä korianterilohen siivuja joululeivän päällä. Kyllä minä ainakin jotain taidan maistaa vielä!

Appelsiini lime-korianteri -lohi!