Elämäni monikerta

Tammikuun lopulle nasahti uusi mammoaika. Pitää muistaa jollekin aamulle varata labrat, ettei pääse unohtumaan. Meni edellinen ajanvaraus siinä samassa koronarytäkässä ihan susille sekin. Lääkäriaikaa tuossa yhteydessä ei sitten taida ollakaan, ainoastaan hoitaja soittaa jossain vaiheessa. Hiukkasen hankalaa sekin, että niin epämääräinen aika annetaan - "jossain vaiheessa päivän aikana". Jep, jep, hivenen hankala on oppitunnin aikana vastailla. Juuri tällä hetkellä hiukan harmittaa oma vointi. Ei mitään suurta ja maata kaatavaa, ei toki, mutta kasautuu taas kaikkea pientä riesaa. Syntymäpolvi rupesi eilen kiukuttelemaan, pisti oikein kunnolla jonkin aikaa joka askeleella. Vasempaankin jalkaan rupeaa joku plantaarifaskiittiin viittaava pesiytymään, olisin ollut ihan tyytyväinen siihen, että vain tuo oikea olisi hankala. Oikea keskari kipuilee ja napsuu, kuten viime talvenakin. Ja eilen sitten vasen rannekin ilmoitti aloittavansa sen saman vaivan, mikä elokuusta -22 toukokuuhun...

Kuvittelin, että tässä vaiheessa voisin jo sujuvasti raportoida 2-vuotistarkastuksesta ja kaikesta sen ympäriltä. Katinkontit, koronatesti näytti sopivasti plussaa edellispäivänä. Enpä tohtinut lähteä riskeeraamaan muiden terveyttä, vaikka luultavasti olisin hyvin voinut tervettä tuolloin näytellä. Peruin sitten samana aamuna mammon. Nyt sitten odotellaan, josko joskus uuden ajan saisi. Veikkaan, että menee pitkälle ensi vuoden puolelle. Lähinnä ärsyttää, koska tuo peruttu aika olisi ollut huomattavasti helpompi sijaisjärjestelyjen ja -ohjeistusten kannalta, kuin jatkossa mikään päivä tulee olemaan. Oma työnkuva muuttuu hiukan ensi maanantaista alkaen, tulee lisää hommia 7h/viikko. Todennäköisesti tilapäisjärjestely, johtuu erään työtoverin virkavapaudesta ja siitä seuranneista työjärjestysmuutoksista. Itse tuohon suostuin, ei siinä mitään, en valita, mutta hankalampi järjestää mitään poissaoloja. Menee aina kaikki palkattomaksi, kun ei juurikaan vapaatunteja päivissä ole, eikä yksikää...

Mieluusti kirjoittaisin jotain. On jonkinlainen sanomisen tarve, mutta ei aavistustakaan, mitä sanoisin. Turhautunut riipustelemaan jatkuvasti vaivoista. Melkein helpommalla pääsee, jos antaa listan ja toteaa, etä tänään rastitetaan tästä kaikki. No, öisin ei enää yskitä, ainoastaan ajoittain päivällä. Mutta muu perusrepertuaari on vaihteeksi käytössä. Ei niistä sen enempää nyt. Töissä olen viihtynyt yllättävän hyvin tänä syksynä. Yksi suuri syy tuohon on se, että saan pitää kaikki oppitunnit samassa luokassa, joten kaikki kirjat ja muu tarvittava ovat aina paikalla. Ei tarvitse kykkiä opehuoneen lattiatason kaapista mitään kaivamassa. Voin jäädä viimeisen tunnin jälkeen rauhassa yksin seuraavaa päivää miettimään, eikä tarvitse mennä kesken ajatusten kenenkään kanssa keskustelemaan. Ei sillä, ettenkö pitäisi työkavereistani - kyllä pidän, upeaa porukkaa! Alkaa vain olla vaikeuksia tässä iässä koota ajatukset uudelleen, jos välillä intoutuu jostain muusta asiasta puhumaan. Muutenkin vii...

Vielä viikko olisi töitä jaksettava, sitten saa hetken (toivottavasti) ihan vain lomailla. Yli kolme viikkoa tässä on nyt joutunut erilaisten flunssantapaisten oireiden kanssa vatuloimaan. Muutaman päivän oli sentään ihan saikkukelpoisia päiviä, mutta enimmäkseen tämä on ollut sellaista, että päivät on ok, mutta yöt sitten yskitään. Se uni kuitenkin olisi melko tärkeää jaksamisen kannalta, mutta kuinkapa nukut, kun jatkuvasti yskittää. Ihan kevyellä kurkkukivulla tämä alkoi syyskuun puolivälin jälkeen, kahtena iltana hiukan tuntui niellessä. Sitten yhtenä iltana töitten jälkeen hiukan nosti lämpöä, mutta sekin meni ohi. Seuraava päivä olikin yllättäen käytännössä äänetön. Töissä vingahtelin kuin murrosikäinen teinipoika. Seuraavana yönä se yskä sitten alkoi ja nosti kuumeen samalla. Muu hoitui jokseenkin itsekseen pois, mutta yskä jäi. Enhän minä terveyskeskuksen aukioloaikoina ikinä sinne ehdi, ja koska muutenkin rupesi näyttämään siltä, että kyllä tämä tästä, en edes yrittänyt mihink...

On ollut niin tapahtumaköyhä syksy, ettei tosikaan! On toki mahdollista, että tässä on ollut ja tapahtunut vaikka mitä, mutta en vain muista missään olleeni. Ihan oikeasti - tuntuu, että muisti on kyllä  meikäläisellä lähtenyt jollekin lepolomalle. Vaikka mitäpä sitä muistamaan, jos mitään sen kummallisempaa ei ole.  (Tähän väliin lykkään kuvan, koska tuo loppuun laittamani kuva ei jostain syystä tuossa tekstilistan pikkukuvissa suostu esiintymään. Saa nähdä suostuuko tämäkään. Joka tapauksessa jotkut meistä näyttävät syksyllä kurjilta.) Viimeksi mainitsin luokkakokouksesta, jonka tiedotus ei ainakaan omalla kohdallani mennyt ihan nappiin. Olisin toki voinut ihan itsekin elokuun lopulla kysäistä tarkempia tietoja joltakin, kun ensimmäisen kerran ympäripyöreän naamakirjamaininnan mainitusta sessiosta näin, mutta enpä kysynyt. Olen nyt yllättänyt, miten näemmä löydän itsestäni omituisia katkeruuden tunteita sen vuoksi, etten tuonne koskaan keneltäkään henkilökohtaista kutsua saa...

Miten onkin ollut niin hankala ruveta kirjoittamaan mitään tänä kesänä. On onni, etten ole ammattikirjoittaja. Jos elantoni riippuisi siitä, kuinka usein ja millaista tekstiä saan aikaan, olisin luultavasti jo aikoja sitten ollut kadulla almuja anelemassa. Onhan tässä kesällä kuitenkin kaikenlaista tapahtunut. Kylvettyjä kukkiakin rupesi viimein loppukesällä näkymään. Ehkä kesän suurin asia oli tyttären koiran taipaleen päättyminen. On se merkillistä, miten suurin tuntein eläimen kuolemaan reagoi. Ei edes oma koira ja olihan tuo odotettavissa, ettei sekään ikuisesti elä. Koiralle 13 vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä. Sitä arvostan, että se sai arvoisensa kunnioittavan lopun ja sen lauma saatteli sen rakkaudella perille. Tätä kirjoittaessani jälleen täällä itken. Samoilla itkuilla kaipaan kaikkia oman elämäni koiria. Tämä vanhus sai vielä viimeisiksi viikoiksi itselleen pienen kaverin, jolle ehti varmaan siirtää kaiken oleellisen tiedon laumasta, jonka elämäänsä aloittelevalle rääpäl...

Kirjoituttaa, mutta ei ole mitään sen ihmeempää kirjoitettavaa. Juhannus oli ja meni, poikettiin naapurissa grillaamassa ja kakkukahveilla. Kokkoa ei vastoin ennakkosuunnitelmia voinut polttaa, koska Ilmatieteenlaitos ei halunnut olla yllyttämässä metsäpalojen sytyttämiseen. Voi jussia ilman kokkoakin juhlia. Puoli kyläähän tuolla oli, enkä kovinkaan monta juhlijoista ennakkoon tuntenut. Ja vaikka yksi naapureista varsin kattavan raportin kaikkien läsnäolevien kotipaikoista ja sukulaisuussuhteista antoikin, en edelleenkään kaikkia kylänraitilla tunnistaisi, nimien muistamisesta puhumattakaan. Lähes kaikilla oli joko kukertavan värinen tukka, jonkinlainen hatunreuhka tai enemmän tai vähemmän hynysmäinen parta. Tyyppi-ikä painottui jonnekin 40 ikävuoden tienoolle, joskin ikähaarukka oli suunnilleen vauvasta vaariin. Väki näytti lähinnä joltain festareilta karanneelta sakilta. Kiinnostavia ihmisiä! Hivenen erilainen juhannus kuin samassa paikassa viime vuonna - kokko ja hillittyä kahvitte...

Pitkissä kantimissa on ajanvaraus terveyskeskuksen fysioterapeutille. Soitin eilen teekoon ajanvarausnumeroon. Takaisinsoitolle meni, tietenkin. ”Soitamme sinulle takaisin tämän päivän aikana.” Eipä siinä mitään, lomallahan minä olen, ei tarvitse kesken oppitunnin karata puhelimessa puhumaan. Sitä paitsi päivä se tämä kuluvakin päivä on, koska eilen eivät ehtineet pirautella. Pieniä ruuhkia, tiedossahan tuokin oli. ”Fysioterapeutille on oma ajanvarausnumero. Soittoaika on klo 8-9 ja 14-15.” Aha. Laitoin kellon hälyttämään klo 14 ja soitin. ”Olet soittanut plaa-plaa-plaa ajanvarausnumeroon jne.” Odotusmusiikkia. Ei ohjeita takaisinsoittopyynnön jättämiseen, joten ehkäpä sitten vain odotan. Odotin. Kärsivällisesti 27 min 33 s, kunnes katkaisin puhelun ja soitin uudestaan. ”Olet soittanut… voit jättää takaisinsoittopyynnön.” Oi, edistystä! Jätin. Soittavat mahdollisimman pian. Jännittävää nähdä, onko ”tänään = pian”. Jospa varaisinkin ajan netin kautta siitä huolimatta, etten silloin voi ...

Yksi vuoden kohokohdista on aina ollut se, kun saa napata herätyskellosta arkiaamuherätyksen pois päältä. Nyt on se aika vuodesta! Helposti tämä vuosi loppujen lopuksi sujui, vain muutaman kiukustuneen itkun ja luokastapoistumisen ryydittämänä. Hengissä selvisin ja tulevaa vuotta pääsee kohtuullisen täysjärkisenä suunnittelemaan. Koululle ei ole aikomus enää ennen elokuuta mennä, mutta hyllyllinen kirjoja ja vihkoja on täällä kotona odottamassa sitä inspiraation hetkeä, jolloin tulevaa vuotta rupeaa hiukan silmäilemään. Hiukan olen epävarma siitä, mihin kannattaa ensisijaisesti paukkuja tuhlata - olemassa olevien sekavien, mutta kuitenkin käyttökelpoisten muistiinpanojen ryhdistämiseen ja huonoksi havaittujen aikataulutusten korjaamiseen vai mahdollisesti eteen tulevan "uuden" oppiaineen materiaalien omaksumiseen. Vielä ei ole varmaa tietoa siitä, millä oppiainepompsilla tuleva vuosi pitäisi sivakoida läpi. Hankala on pomojen työjärjestyksiä tehdä, kun ei ole varmuutta siitä,...

Viimeinkin pääsin rannekanavasyyniin! Monta vuotta olen sormien puutumisesta työterveydessä maininnut, pariin kertaan hiukan ponnekkaammin sitä tuskaillut. Nyt uuden työterveyslääkärin lähetteellä sitten pääsin hermoratoja mittauttamaan - edellinen kerta onkin ollut joko 2004 tai 2006, en muista kumpiko oli ensin, polvien tähystys vuonna 2005 vai vasemman käden operointi. Silloin jo sanoivat, että voidaan tälle oikeallekin ranteelle näillä tuloksilla puukkoa näyttää, jos haluan. En silloin tähän käteen halunnut kenenkään kajoavan, koska puutuminen oli kuitenkin lievää. Nyt sitten, kun tänään uusiksi mittailtiin, huoletti se, että lieväähän se nyt taas tänään tietty on. Reilu vuosi yölastaa ja monen kuukauden mittainen kohtalaisen ahkera työmatkajumppailu on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, koska olen nyt joitakin viikkoja ilman lastaa nukkunut, eikä puutuminen ole haitannut. Pari kertaa viikossa sen yöllä huomaan, mutta huomattavasti lievempänä, kuin aiemmin. Nolostelin Novassa, suorastaa...

Tänään saattaa olla sen verran tihkusateinen päivä, että on hyvä hetki jälleen kirjoitella muistiin näitä elämän asioita. En edelleenkään ole varma, miksi tätä teen, mutta tiesinkö aikoinaan sitäkään, miksi loppujen lopuksi mitään päiväkirjoja kirjoitin? Kirjoittamisen ilosta ehkä, siksi, että voisi sitten joskus muistella, mitä on tullut elettyä. Vanhoja päiväkirjoja olen toisinaan lueskellut ja ihmetellyt, että sellaisiakin asioita olen ilmeisesti tehnyt ja ajatellut. En tiedä, minne osa päiväkirjoista on matkan varrella kadonnut, mutta tallessa eivät kaikki valitettavasti ole. Todennäköisesti jonain päivänä tämänkin blogin tarjoaja lopettaa toimintansa tai koko internet romahtaa, eikä mitään jää talteen. Vaan ketäpä tuokaan haittaa. Kaksi viikkoa töitä jäljellä ennen kesää. Tosin eipä se loma täysillä pääse alkamaan saman tien, kun oppilailta koulu loppuu, pakko on seuraavaa vuotta ruveta pohtimaan ja tämän kuluneen vuoden rääppeitä toimittamaan pois näköpiiristä. Kaapit täynnä kaik...

Ulkona tihuuttaa, ei tee mieli mennä sinne. Hyvä kuitenkin, että edes hiukan sataa, saavat jäät kyytiä. Eilen lenkin jälkeen kävin avannon äärellä tuijottamassa, mutta ei tehnyt mieli mennä sinne. Niin sekaista, sulamisen jäljiltä kaikenlaista töhnää jään pinnalta. Sorsat sun muut tirpat ovat löytäneet jään reunan ja niiden jätökset siinä odottavat vuoroaan sulamisen edetessä. Jospa sataisi ja jää väsyisi olemaan jäätä. Pääsisivät kaikki tuo sulamisen tuomat epäpuhtaudet vapaammin liikkumaan ja pois minun tieltäni. Ei se tänä aamuna yhtään houkuttelevammalta näyttänyt, enkä oikeastaan tiedä, miksi edes kävin katsomassa tilannetta.  On hauskaa, että omasta pihasta pääsee jo liukastelematta tuonne sulien teiden varteen kävelemään. En eilen vielä lähtenyt hiekkateitä katsastamaan, vaikka luultavasti nuo meidän tietä isommat väylät ovat nekin jo sulia. Hiihtämään ei ilmeisesti enää tänä keväänä kannata näillä seuduilla yrittää, joten on palattava kävelyn pariin. Mikäpä siinä, se on mie...

Wow! Reilu viikko sittten selailin työterveyden sivuja ja mietin voisiko sieltä varata ajan ihan noin vain vai pitääkö ensin puhua jonkun kanssa. Olisin löytänyt hyvän ajankohdankin lääkärille, jonka tuo sivu väitti olevan meidän kunnan asioita hoitava tohtorisetä. En sitten kuitenkaan varannut, koska eihän se niin helposti kuitenkaan voisi työterveydessä sujua. Pari päivää sen jälkeen työterveyshoitaja sitten sopivasti soitti ja kysyi, miten menee. Jotenkin päin sen jälkeen, kun olin samaan hengenvetoon sekä kehunut selvinneeni koko talven ilman sairauslomia, että selostanut vaikka mitä, sain kuitenkin puhuttua itselleni vappua edeltävälle viikolle liki kolmen vartin lääkäriajan, jonka aikana minun on lupa valittaa kaikesta, mistä tuohon mennessä keksin valittaa. Lääkäri tosin on eri tyyppi, koska se minun löytämäni ”on kyllä mblmb, mutta mbmbmmbl ei ole”. En päässyt oikein jyvälle, mikä jutun juoni oli, mutta samapa tuo. Nyt pitää tehdä lista kaikista vaivoista, koska oletettavasti n...

Naamakirjaan kirjoittelin, että somessa ihmiset pyrkivät maalailemaan elämästään somempaa kuin se onkaan. Näin ainakin viisaat väittävät ja kaipa se monella paikkansakin pitää. Varmaan itsekin moiseen sorrun, vaikken aivan varma olekaan siitä, onko se "sortumista". Niitä mukavia hetkiä haluaa kuitenkin talteen, samoin kuin hassuja sattumuksia. Olen minä FB:ssä sangen sujuvasti kaikkia kurjuuksiakin huudellut, mutta viime aikoina on ollut helpompi purkaa ne tänne. Ihmisten on varta vasten hakeuduttava tätä lukemaan, jos haluavat asioista tietää. Naamakirjassa päivitykset lävähtävät silmille, ellei ole ymmärtänyt lakata seuraamasta päivittäjää. Jatkuva valitus siellä saa todennäköisesti väen vähenemään. No, toisaalta, lieneekö tuolla mitään väliä. En ole mikään "somevaikuttaja", enkä saa palkkaani siellä höpisemisestä, joten väliäkö sillä loppujen lopuksi olisi, vaikkei kukaan jaksaisi lukea juttujani. Toki myönnän, että aina se mukavalta tuntuu, jos joku tykkää tai n...

Viikko sitten viimein pääsin tuon ranteen kanssa magneettikuvaan. Mielenkiintoinen kokemus kaikkine äänineen. Yritin ymmärtää, miten ahtaanpaikankammoiset tilanteen kokevat, mutta en oikein pystynyt itseäni suggeroimaan minkäänlaiseen foobiseen mielentilaan. Keskityin sitten vain kuvittelemaan erilaisia alkuasukasheimoja rumpuineen ja puukalikoineen niiden villien äänten synnyttäjiksi. Nopeasti kului parikymmentä minuuttia. Erikoista oli se, että vaikka koko eukko sinne putkeen yhden ranteen vuoksi ujutettiin, ei sitten kuitenkaan käytetty tilaisuutta hyväksi ja kuvattu kaikkea varmuuden vuoksi. Kyllähän tuolla meikäläisenkin sisuskaluissa on kaikenlaista ihan tiedossa olevaa möykkyä ja olisihan se kiinnostavaa tietää, onko niiden seuraksi ilmestynyt muutakin. No, ymmärrän toki, kustannuskysymyshän tuo on. Ja jos jokainen kuvattaisiin heti läpikotaisin, ei yhden päivän aikana kovin montaa potilasta ehdittäisi tutkia, enkä itsekään pääsisi vielä aikoihin koneeseen syynättäväksi. Kustann...