Ajantappopäivitys

Ulkona tihuuttaa, ei tee mieli mennä sinne. Hyvä kuitenkin, että edes hiukan sataa, saavat jäät kyytiä. Eilen lenkin jälkeen kävin avannon äärellä tuijottamassa, mutta ei tehnyt mieli mennä sinne. Niin sekaista, sulamisen jäljiltä kaikenlaista töhnää jään pinnalta. Sorsat sun muut tirpat ovat löytäneet jään reunan ja niiden jätökset siinä odottavat vuoroaan sulamisen edetessä. Jospa sataisi ja jää väsyisi olemaan jäätä. Pääsisivät kaikki tuo sulamisen tuomat epäpuhtaudet vapaammin liikkumaan ja pois minun tieltäni. Ei se tänä aamuna yhtään houkuttelevammalta näyttänyt, enkä oikeastaan tiedä, miksi edes kävin katsomassa tilannetta. 

On hauskaa, että omasta pihasta pääsee jo liukastelematta tuonne sulien teiden varteen kävelemään. En eilen vielä lähtenyt hiekkateitä katsastamaan, vaikka luultavasti nuo meidän tietä isommat väylät ovat nekin jo sulia. Hiihtämään ei ilmeisesti enää tänä keväänä kannata näillä seuduilla yrittää, joten on palattava kävelyn pariin. Mikäpä siinä, se on mieluisaa touhua. Eilen poikkesin tuolla ysitien likellä kuikuilemassa hakkuuaukkoa, jolla toissapäivänä oli nähty karhu. Juu, tiedän kyllä, että karhuhan kulkee pitkiä matkoja nopeastikin, eikä todellakaan olisi realistista ajatella, että sielläpä se nalle kököttäisi odottamassa meikäläistä yhteiskuvaan tarjoutuen. Sain kuitenkin itselleni tuosta ihan kivan houkutteen sinne saakka lähteä kävelemään. Eihän tuo matkana pitkä ollut, mutta kevään "ensimmäiseksi pitkäksi kävelyksi" kuitenkin pidempi, kuin olen yleensä tuota tietä pitkin tepsutellut. Normimitta on ollut, että viimeistään viiden kilometrin kohdalta käännyn takaisin, nyt sieltä kuuden ja puolen kilometrin kohdalta. Takaisin kääntyminen ei ollut kovin nopea toimenpide, koska maanomistaja sattui juuri olemaan huudeilla, kun päätepisteessä mielenkiinnosta pengoin havukasaa etsien paikalla talvella ollutta kätköä. Siinä sitten ruvettiin juttelemaan. Tulin sivistetyksi suunnilleen kaikesta tientekoon, hakkuisiin, istutuksiin, kalastuslupiin sun muuhun vastaavaan liittyvästä. Ei tuo kävelysessio mitään ennätystehtailua muutenkaan ollut, eikä ollut tarkoituskaan olla, mutta tuo maanomistajan kohtaamisen sisältänyt kilometri vei mittarin mukaan aikaa hiukan yli tunnin. Karhua ei näkynyt, enkä mainitusta maanomistajasta kehdannut kuvaa ottaa. Reilut kolme ja puoli tuntia ulkoilua kauniissa säässä kevätlintuja kuunnellen teki terää viikon ulkoilemattomuuden jälkeen!

Pari yötä on mennyt nyt kohtalaisen hyvin, ehkä kertaheräämisellä. En ole käyttänyt yölastaa, eivätkä ole sormet suuremmin puutuneet. Puutumattomuus saattaa johtua enimmäkseen siitä, että melko ahkerasti olen jumppaliikkeitä tehnyt tämän vuoden puolella. Viime maanantaina oli kauan odotettu käsikirurgikäynti tuon vasemman ranteen vuoksi. Yhdessä kirurgin kanssa tuijottelimme magneettikuvia, hän selitti ja oli ylpeä siitä, kuinka kätevästi kuvia voi eri puolilta katsella. Näytti kaiken maailman poikkileikkauksia ja selitti. 

Tuo poikkileikkauskuva toi ensimmäisenä mieleeni osso buccon. Seuraavaksi näin siinä sellaisen Fingerporin Heimon päätä etäisesti muistuttavan pään, jolla on iso pottunenä, pienet silmät ja vino hammasrivistö. Onneksi kirurgi katsoi asiaa toisin.

Jännetuppitulehdus tuossa peukalossa näkyi selvästi kuvissa, samoin heti ranteeni nähdessään kirurgi totesi sen olevan turvoksissa. Mutta hoito: onkologin "eipä siihen buranaa kummempaa" muuttui tämän alan asiantuntijan käsittelyssä kortisonipistokseksi jännetuppeen. Tuli puheeksi myös oikea käsi rannakanavineen ja napsusormineen. Sekin kävi ilmi, että kyllä Keski-Suomessa rannekanavia leikataan, vuosittain jopa nelisensataa kappaletta, toisin kuin työterveyslääkäri pari vuotta sitten väitti. Napsusormen mainitsin ja niinpä hän totesi, että jännetuppihan senkin aiheuttaa, laitetaanpa siihen samalla vauhdilla kortisonia. Merkkasi kuulakärkikynällä nuolen sormeen, jonka juureen pitäisi tuikata. Kerroin olevani piikkikammoinen, joten hän komensi minut pitkälleni ja ryhtyi toimeen.

Ei ne pistokset kivalta tuntuneet, vaikka puudutuskin oli, mutta eipä toisaalta järin pitkäaikainenkaan toimenpide moinen. Napsusormipistos laitettiin keskisormen juureen. Tuo kortisonipiikki ei ensin osunut oikeaan paikkaan tai jotenkin muuten hiukan heilahti, koska tyyppi joutui sen uudestaan pistämään. Lienenkö itse kättäni säikäyksisssäni liikuttanut vai oliko vain liian kova ja lipsuva paikka piikille. Puutui sitten illalla koko keskisormi totaalisesti ja hiukan huoletti, että on joku hermo siinä onnistuttu tärvelemään. Aamuun mennessä puutuminen oli siirtynyt nimettömän sisäsyrjään, muuten ihan ok. Keskihermo varmaan hiukan ryppyili. Keskarin juuri oli muutaman päivän kipeä ja ihan komea mustelma siinä hetken möllötti. Nyt on jo kaikki ennallaan, mitä nyt tuo napsuminen muistuttaa olemassaolostaan. Ehkä hiukan harventunut, muttei kokonaan ole poistunut. 

Mutta tuo elokuusta saakka kiusannut ranne on rauhoittumassa. Tuntuu ja riipii vielä tietyissä asennoissa, mutta ei herätä yöllä, eikä jatkuvasti aiheuta yllätyskipuja. Jospa tämä tästä!