Lääkäreitä, onhan heitä!
Wow! Reilu viikko sittten selailin työterveyden sivuja ja mietin voisiko sieltä varata ajan ihan noin vain vai pitääkö ensin puhua jonkun kanssa. Olisin löytänyt hyvän ajankohdankin lääkärille, jonka tuo sivu väitti olevan meidän kunnan asioita hoitava tohtorisetä. En sitten kuitenkaan varannut, koska eihän se niin helposti kuitenkaan voisi työterveydessä sujua.
Pari päivää sen jälkeen työterveyshoitaja sitten sopivasti soitti ja kysyi, miten menee. Jotenkin päin sen jälkeen, kun olin samaan hengenvetoon sekä kehunut selvinneeni koko talven ilman sairauslomia, että selostanut vaikka mitä, sain kuitenkin puhuttua itselleni vappua edeltävälle viikolle liki kolmen vartin lääkäriajan, jonka aikana minun on lupa valittaa kaikesta, mistä tuohon mennessä keksin valittaa. Lääkäri tosin on eri tyyppi, koska se minun löytämäni ”on kyllä mblmb, mutta mbmbmmbl ei ole”. En päässyt oikein jyvälle, mikä jutun juoni oli, mutta samapa tuo. Nyt pitää tehdä lista kaikista vaivoista, koska oletettavasti ne kaikki ovat parantuneet hetkeä ennen vastaanoton alkua 😆
Loppuviikolla kilahti puhelimeen tieto, että ensi maanantaina illalla Novan käsikirurgi tykkää tuota vasenta räpylääni syynätä. Hienoa, sekin siis paranee viimeistään maanantaina iltapäivällä! Kivahan se olisi, jos se käsiekspertti tietäisi, millä tuon saa takaisin kuntoon. Mutta saapa nyt nähdä. Ehkä toteaa vain, ettei siinä mitään vikaa ole. Tai että ota buranaa.
Työterveyttä varten olen oikeasti ruvennut keräämään muistilapulle niitä tärkeimpiä, etten unohda kysyä, kun kerrankin lääkäriin ajaudun. Turha kuvitella, että muistaisin mitään kertoa ihan omin päin. Muistin sentään laittaa muistin siihen lapulle 😁.
Tämä päivä, vaikka aurinkoinen olikin, meni kokonaan sisähommissa. Aamulla sentään avantoon pääsin, hauskaa, että sinne voi jo crocsit jalassa hakeutua pelkäämättä liukastumista. Polku on jo lumeton, samoin laituri. Lenkille en saanut lähdettyä, koska päätin tarkistaa kaikki neljä koenippua, jotka eilen töistä kotiin roudasin. En normaalisti kotona töitä tee, mutta nyt on aivan tajuton koeruuhka. Pakko hieman joustaa periaatteistaan. Sopivasti osui sellaiselle päivälle, jolloin siippakin oli töissä, joten ei haitannut kenenkään harrastuksia tämä tällainen työintoilu. Itse asiassa samalla vauhdilla naputtelin jo valmiiksi alustavat ajatukseni kevätarvioinneista liki kaikille ryhmilleni. Eipä jää sekään homma muille, jos vaikka maanantaina se kirurgi päättääkin yllättäen minut sairauslomauttaa. En moiseen uhkaan usko, mutta onpahan keveämpää itsellä toukokuun alettua. Joutuuhan nuo numerot tosin vielä uudelleen syynäämään. Saattaa jotain kokeitakin tms. vielä tulla eteen.
Kaiken tämän päälle söin levyllisen suklaata ja tuhosin loput mämmit kermoineen. Muutama steppilauta-askel sai luvan korvata oikean liikunnan (oikeasti vain muutama). Nytpä voikin ruveta nukkumaan. Aamulla on kevät pidemmällä, eikä olekin?
| Kevät. |
Iso peukku maanantaihin ja kevääseen 👍
VastaaPoistaKiitos, kevättä sinullekin, kuka lienetkin!
Poista