Kesä meni, syksy tuli

Miten onkin ollut niin hankala ruveta kirjoittamaan mitään tänä kesänä. On onni, etten ole ammattikirjoittaja. Jos elantoni riippuisi siitä, kuinka usein ja millaista tekstiä saan aikaan, olisin luultavasti jo aikoja sitten ollut kadulla almuja anelemassa. Onhan tässä kesällä kuitenkin kaikenlaista tapahtunut. Kylvettyjä kukkiakin rupesi viimein loppukesällä näkymään.

Ehkä kesän suurin asia oli tyttären koiran taipaleen päättyminen. On se merkillistä, miten suurin tuntein eläimen kuolemaan reagoi. Ei edes oma koira ja olihan tuo odotettavissa, ettei sekään ikuisesti elä. Koiralle 13 vuotta on jo ihan kunnioitettava ikä. Sitä arvostan, että se sai arvoisensa kunnioittavan lopun ja sen lauma saatteli sen rakkaudella perille. Tätä kirjoittaessani jälleen täällä itken. Samoilla itkuilla kaipaan kaikkia oman elämäni koiria. Tämä vanhus sai vielä viimeisiksi viikoiksi itselleen pienen kaverin, jolle ehti varmaan siirtää kaiken oleellisen tiedon laumasta, jonka elämäänsä aloittelevalle rääpäleelle luovutti. Elämä jatkuu 💕

Opiskeluaikaisen kurssin "luokkakokous" oli heinäkuun lopulla. Kun kutsu tuli, olin aikeissa paikalle lähteä. Varasin saman tien majoituksenkin, mutta kun tuli aika ilmoittaa, osallistunko kokoukseen ja maksanko ruuat sun muut, peruin sitten majapaikankin. En ole pitänyt keneenkään yhteyttä, eikä kukaan ole minua kaivannut. Joitakin FB-kaveruuksia on, mutta ei mitään livetapaamisia vuosien varrella. Tuli jotenkin vain sellainen olo, että ei ole minua varten tuo kokoontuminen. Sama tunne oli jokunen vuosi sitten, kun meillä oli lukioporukan luokkakokous. Hyvänen aika, kuinka ulkopuoliseksi itseni siellä tunsinkaan! Ei ole mun juttuni moinen ihmisten tapailu ja itsensä esittely. Toissapäivänä ihan sattumalta huomasin yhdestä naamakirjaryhmästä, että myös tuon saman lukioporukan koronavuonna siirtynyt luokkakokous ilmeisesti olisi jälleen tulossa. Joku siellä kyseli, ovatko kaikki saaneet kutsun ja tulossa paikalle. Jaa. Enpä tiedä saaneeni, enkä usko, että olisin paikalle menossa. Silti tuli sellainen olo, että minut on syrjäytetty. Eikä aavistustakaan, olenko ehkä itse jossain vaiheessa joltain mahdolliselta postituslistalta poistunut tai muuten ilmoittanut, ettei tarvitse minua näissä merkeissä  lähestyä. Veikeä on ihmismieli - sitä tietää, että tuskin uskaltaisin lähteä kohtaamaan ahdistavia tilanteita ja silti tavallaan pahoitan mieleni, jos en ole saanut edes mahdollisuutta kieltäytyä. Lopputulos kuitenkin olisi sama eli en menisi tapaamiseen. Se vain tuntuu erilaiselta jättäytyä ulkopuolelle, kuin tulla jätetyksi ulkopuolelle. Toinen on oma valinta, toinen ei.

Ostin kesän alussa uudet lenkkarit. Hyvin alkoi niillä kuljeskelu, olin ihan ahkera ja liikkuvainen jonkin aikaa, mutta siten iski laiskuus, väsymys ja ties mitä muita tekosyitä. Kehnosti olen liikkunut ja korvannut liikkeen syömisellä. Jäätelöä on kesäaikaan mennyt enemmän kuin vaaka sallisi. Paino on noussut, vaatteet kiristävät ja se vie mielen välillä matalaksi. En tiedä, minkä verran painoon saattaa vaikuttaa venlaflaxin. Olen sitä nyt kesäajan syönyt kaksi/päivä toivoen, että annoksen tuplaaminen veisi pahentuneen hikoilun pois. Välillä kokeilin jälleen myös Triptyliä kolotuksiin, koska työterveyslääkärin mukaan noita kahta voi käyttää yhtä aikaa.  Tuntui, ettei oikein kummastakaan ollut sitä hyötyä, mitä odotin. Vatsakin välillä taas uhkaili ummettumisella. Triptyl jäi taas pois, venlaakin meni hetken vain yksi/päivä, mutta tuntui, että hikoilu heti paheni. Nyt sitten kahdella. Uutena on ollut töiden alkamisen jälkeen päiväaikaiset hikipuuskat. Toki töissä oli pari viikkoa järkyttävän kuuma, eikä ihmekään, että hiki valui. Muutkin hikoilivat. Kun rakennuksessa sisälämmöt lopulta tasoittuivat, minä olen jatkanut iltapäivän yllättäviä hikiputouksia. Öiseen aikaan viime aikoina on onneksi ollut helpompaa. Olen tosin ottanut tavakseni myös iltaisin uida kohtalaisen pitkään, en siis pelkästään pulahtelemaan. Mutta siis: harmittaa painonnousu. Ei sitä nyt tolkuttomasti ole tullut, mutta toiveissa kuitenkin oli saada kesässä muutama kilo pois. Päin vastoin kävi. Ei tämä ylimääräinen rasva ole hyväksi  sen enempää polville kuin sisäelimillekään, eikä ainakaan vähennä syövän suosiman estrogeenin määrää. Ehkä syksyn tullen jälleen uusia tavoitteita...

Venloista hiukan vielä: Kun hain uuden satsin apteekista, antoivat rinnakkaisvalmisteen. Ilmeisesti ei ollut hyllyssä sitä, mitä viimeksi olin saanut. Eihän tässä uudessa valmisteessa varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta edellisessä oli kapselin sisällä kolme pientä tablettia, jotka sai erillisinä helposti nieltyä ja tässä nykyisessä onkin minimaalista murua, liki jauhetta! Olen yrittänyt opetella nielemään noita kapseleita, koska sen murun kanssa pelaaminen on niin hankalaa. Aina osa on pitkin pöytää, kun sitä yrittää saada kapselin kuorista ulos. Muutenhan nuo kyllä menisivät, mutta kun mokoma kapseli kelluu kitalaen kattoon. Joka kerta tappelen nielemisen kanssa ja kuvittelen tukehtuvani. Ei kiva. 

Kesällä tuli jälleen mammoseulontakutsu, mutta niinhän nuo Novassa ohjeistivat, ettei niihin sitten osallistuta. Jossain vaiheessa luultavasti tulee kaksivuotistarkastukseen ohjeet, näin ainakin oletan. Niihin labroihin meinaan tilata itse lisäksi kilpirauhasen ja kolesterolin. Vuosi sitten kolesteroli oli hiukan koholla ja kilpirauhasarvot ovat olleet laskusuunnassa siitä saakka, kun ensimmäistä kertaa joskus vuosia sitten ne mitattiin. Jota kuinkin parin vuoden välein olen mittauttanut ja viimeksi oli jo alarajalla. Tuolloinen työterveyslääkäri ei niistä ollut kiinnostunut, eikä laskevaa käyrää mitenkään kommentoinut. Itseäni se kuitenkin kiinnostaa. Julmettu väsymys on seurana koko ajan. Jostain sekin johtuu.

Terveyskeskus viimein poisti tuosta rintakehältäni aterooman, joka on siinä muutaman vuoden möllöttänyt. Oletin (ja niin ilmeisesti oletti tohtorikin), että se olisi nopea napsaisu, mutta kolmisen varttia siellä huoneessa olin. Oli niin kiinni sidekudoksessa tuo patti, ettei millään meinannut irrota. Ja lopulta sitten sitä ei kokonaisena pois saatukaan,  vaan suurin osa sisältöä katosi jonnekin. En tiedä, lähtikö kuorikerros kokonaan pois vai jäikö sitäkin sinne odottamaan uutta kasvua. Pyynnöstäni lähettivät patologille sen, mitä irti saivat. Joskus ensi viikolla varmaankin siitä OmaKantaan tulokset tulevat. Meinasi soittoaikaa antaa, mutta mitä suotta, osaan minä tekstiäkin lukea ja ottaa yhteyttä, jos jotain yllättävää on löytynyt. Suotta keskeyttää oppituntia siksi, että joku lääkäri soittaa. Niin hankalia ajoitettavia nuo terveydenhuollon yhteydenotot.

Kielsivät uimasta niin kauan kuin tikit iholla ovat. Kolme päivää kestin, sitten oli pakko mennä järveen. Uinnin jälkeen lotrasin Neoamiseptilla. Ei kirvelyä, ei tulehduksen merkkejä, ei mitään vuotoa sidoksissa missään vaiheessa. Jokunen vuosi sitten ranteessa oli tikit moottorisahan jäljiltä ja silloinkin uin ilman ongelmia, kaiken lisäksi Välimeressä. Silloin käsidesillä haavaa huuhtelin. En uinteja tohtinut kuitenkaan jatkaa, vaan seuraavat viisi päivää pysyin maalla tikkienpoistoon saakka. Viimeisenä iltana reunat hiukan punoittivat ja kun hoitaja otti aamulla pois illalla laittamani puhtaan sidoksen, siinä olikin hiukan eritettä. Voihan kökkö! Arveli kyllä osasyyn punoittamiseen olevan siinä, että tikit kuulemma olivat älyttömän kireällä. Otti haavasta kuvan ja sanoi näyttävänsä sitä lääkärille, jahka sellainen taloon tulisi, uhkaili mahdollisella antibioottikuurilla. Päivällä hän sitten soitti ja kertoi, ettei kuurille ruveta, mutta kuivana pidetään haava seuraavaan päivään. Tottelin ja vasta sitten menin järveen. Ei tuossa mitään ongelmia ole ollut. Sen kyllä tunnen, että sitä möykyn sisältöä on jäljellä, joten odotellaanpa jälleen sen kasvamista.

Huvittavaa, että OmaKannassa tuon tikinpoistoreissun käyntisyy on "vierasesine ihossa". En ole seurannut, onko aiemmatkin tikit merkitty vierasesineiksi. Sitähän ne tavallaan ovatkin.

No niin. Nyt on aurinkokin ehtinyt mennä pilveen. Taisin välttyä ulkoilulta tänäänkin. Paitsi että lupasin tyhjentää huussin. Tai ainakin väitin, että saatan tänään puuhaan ryhtyä siipan ollessa töissä. Pitää käydä harkitsemassa asiaa. Puolukkaan en jaksa lähteä, siellä on hirvikärpäsiä. Tai ei puolukassa, mutta sen lähellä.