Kesämoodi päälle!

Yksi vuoden kohokohdista on aina ollut se, kun saa napata herätyskellosta arkiaamuherätyksen pois päältä. Nyt on se aika vuodesta! Helposti tämä vuosi loppujen lopuksi sujui, vain muutaman kiukustuneen itkun ja luokastapoistumisen ryydittämänä. Hengissä selvisin ja tulevaa vuotta pääsee kohtuullisen täysjärkisenä suunnittelemaan. Koululle ei ole aikomus enää ennen elokuuta mennä, mutta hyllyllinen kirjoja ja vihkoja on täällä kotona odottamassa sitä inspiraation hetkeä, jolloin tulevaa vuotta rupeaa hiukan silmäilemään. Hiukan olen epävarma siitä, mihin kannattaa ensisijaisesti paukkuja tuhlata - olemassa olevien sekavien, mutta kuitenkin käyttökelpoisten muistiinpanojen ryhdistämiseen ja huonoksi havaittujen aikataulutusten korjaamiseen vai mahdollisesti eteen tulevan "uuden" oppiaineen materiaalien omaksumiseen. Vielä ei ole varmaa tietoa siitä, millä oppiainepompsilla tuleva vuosi pitäisi sivakoida läpi. Hankala on pomojen työjärjestyksiä tehdä, kun ei ole varmuutta siitä, millaista henkilökuntaa ensi vuonna on käytettävissä. En siitä ruljanssista niin paljon ymmärrä, että voisin kritisoida kovin paljon. Toki sekin olisi mahdollista, että työjärjestykset lyödään lukkoon ja uudet laumaan liittyvät opettajat ottavat sitten hoitaakseen sen, mitä heille määrätään. Mutta viisaammat tämän tehköön, virallisestihan ei vielä ole kesälomakaan alkanut, joten parisen viikkoa on siinäkin mielessä aikaa, ennen kuin voi edes ruveta närkästelemään, ettei ennen lomaa tiedä tulevasta vuodesta riittävästi.

Ysit kukittivat heitä opettaneet 💕

"Tunnollisuuteni" (hah ja pyh!) nostaa jälleen päätään: jokin sortin flunssanpoikasta on ollut ilmoilla viimeisen kouluviikon ajan. Viikko sitten perjantaina taisin iltasaunan yhteydessä hivenen liian kauan puljata tuolla järvessä. Useamman kerran räpistelin loitommaksi nyhtämään pinnalle kurkottavia lumpeita irti, jotta ei ihan koko järven pinta omasta rannasta näyttäisi umpeenkasvaneelta. Saattoi käydä siinä koleus kroppaan. Sen jälkeen on ollut pientä aamutukkoisuutta ja yskänpoikasta. Ei mitään suurempaa, eikä sellaista, että pitäisi pitkin päivää niistellä. Lähinnä silloin, kun olen rauhoittunut paikalleni istumaan tai heittäytynyt pitkäkseni, kroppa on kertonut, ettei moisesta kannata uneksia. Töissä olen ollut, en ole itseäni kuitenkaan niin sairaaksi uskonut ja tuntenut, että olisi mitään syytä olla pois. Öisinhän nuo kurkunkutinat pistää tietty yskimään, koska muutenhan ihminen voisi vaikka nukkua. Kuumetta ei ole ollut. Loppuviikosta arvoin, kehtaanko lähteä tyttären valmistujaisiin lainkaan, mutta koska ei sitten enää ollut mitään ihmeempää, eilen pippaloissa poikettiin. 

Muutama muukin oli menossa samaan suuntaan, koska Käärijällä oli ilmaiskonsertti Ideaparkissa. Eipä sitten ajeltukaan normireittiä, koska liikenne mateli moottoritien toisella kaistalla jo pitkällä ennen ramppia. Ihan liikennetiedottelivat raatiossakin useampaan kertaan jonoutumisesta. Erikoinen ilmiö tuo tyyppi. Vilpittömästi olen kuitenkin iloinen menestymisensä puolesta. Ihan täyspäiseltä tapaukselta vaikuttaa. Biisinsä ei minusta ollut mikään kaksinen, mutta siitä huolimatta sitä useasti huomasin hyräileväni. Nyt tosin en saa palautettua mieleen siitä kuin jotain pientä, koska tsä-tsä-tsä-Tjäreborg soi korvien välissä voimakkaammin.

Juhlissa joka tapauksessa kävimme ja toivon, että en todellakaan vienyt sinne kellekään mitään piilopöpöjä. Tulomatkalla autossa rupesin nimittäin jossain vaiheessa jälleen rykimään. 

Illalla kotona hampaita pestessäni tajusin yhtäkkiä, että minua tuijotti peilistä naama, jonka omistaja kelpaisi vallan mainiosti Lumin ja Pyryn seuraksi Ähtäriin. Järkyttävän mustat silmänaluset, eikä todellakaan ollut kysymys mistään levinneestä ripsiväristä, vaikka pitkästä aikaa sellaistakin olin aamulla noihin silmäluomikarvoihin tökkinyt. Silmäpusseistakin saisi askarreltua vaikka rahakukkaron!  Kyllähän minä olen viikkokausia taas vaihteeksi nukkunut parikymmentä kertaa/yö, joten eipä tuo ihme ole, mutta en minä ikinä noin mustia silmänalusia ole nähnyt. Nyt aamuksi olivat hiukan kalvenneet. Tajusin, että ehkäpä ne ovat olleet siinä ties kuinka kauan, koska olen ilmeisesti tulkinnut moiset tummat viirut vain silmälasinkehyksen aikaansaamiksi varjoiksi.

Toukokuun ajan heräilyni ei niinkään ole enää johtunut puutuneesta kädestä, vaan jostain muusta. Olen ollut järkyttyvän väsynyt monta viikkoa. On jäänyt soutelu ja päivälenkitkin, koska en yksinkertaisesti ole jaksanut. Yöhikoilukin on ollut järkyttävän voimakasta, mutta edelleenkään en siihen ole herännyt, vaan se iskee heräämisen jälkeen. Sitten pitää potkia peitto pois ja hetken päästä kiskoa takaisin, kun rupeaakin paleltamaan. Sitten nukahdat ja puolen tunnin päästä taas heräät ja sama kuvio käydään läpi. Tämä ongelma oli jo mielestäni ohi, ainakin selvästi hiipumaan päin, kunnes tässä kevään korvalla alkoi uusiksi. Rupesin ajamaan alas sekä mielialalääkettä (koska talvi on ohi, enkä tarvitse kemiallista apua keskenkasvuisten typeryyksien kestämiseen - ei tosin enää ole pimeääkään, kaamosmasennukseenhan ne alun perin vuosia sitten sain) ja työterveyden luvan perusteella uudelleen aloittamaani trisyklistä mömmöä. Kolotuksiin ja nukkumisongelmiin senkin vuosia sitten sain, mutta en ole yhdessä tuon mielialalääkkeen kanssa sitä napsinut. Eivät SSRI-lääkkeet ja trisykliset oikein tietääkseni kuulu yhteen, mutta koska uusi työterveystohtori ei nähnyt yhdistämisessä ongelmaa, kokeilin muutaman viikon. Ehkäpä näillä pienillä pitoisuuksilla ei mistään maata kaatavasta riskistä ole kysymys. Tähän comboon en enää toista serotoniinin takaisinoton estäjää tohdi lykätä, joten päädyin ajamaan nämä kaksi olemassa olevaa alas, jotta voisin uudelleen kokeilla venlaflaksinin vaikutusta yöhikoiluihin. Jospa nyt osaisi paremmin jyvällä siitä, miten ne vatsaan vaikuttavat ja mikä on muusta syömisestä kiinni.

Alasajo on vielä kesken, enkä ole venlojen kanssa kaveruuttani ehtinyt uusia, kun keksin yllättäen jotain. Useamman viikon, ellei jopa parin kuukauden ajan, meillä on ollut paheena nautiskella iltaisin jätskipuikkoja. Aina ei ole yksi riittänyt, yksin iltaa kotona istuessani ei välttämättä edes kaksi. Painoonhan tuollainen mässytys vaikuttaa ja kuun vaihduttua piti tehdä ryhtiliike. Jätskit jääköön kuumien kesäpäivien harvinaisherkuksi. Ja kas kummaa: yöhikoilu helpotti heti, kun jätin iltasokerit pois! Ehkäpä en venlojakaan rupea ehdoin tahdoin napsimaan, turhia kemikaaleja, jos tämä homma on muutenkin hallittavissa. Toivon, että nyt loman alettua saisin kroppani muutenkin olemaan ihmisiksi, enkä muitakaan rohtoja tarvitsisi. Jos sitten syksyn synkentyessä ehkä palaan teininsietolääkitykseen.

Pitänee ottaa itseään niskasta  kiinni ja palata välillä jo ihan hienosti sujuneeseen tervelliseen syömiseen ja muutenkin aktiivisempaan elämäntapaan.