Yskää...

Vielä viikko olisi töitä jaksettava, sitten saa hetken (toivottavasti) ihan vain lomailla. Yli kolme viikkoa tässä on nyt joutunut erilaisten flunssantapaisten oireiden kanssa vatuloimaan. Muutaman päivän oli sentään ihan saikkukelpoisia päiviä, mutta enimmäkseen tämä on ollut sellaista, että päivät on ok, mutta yöt sitten yskitään. Se uni kuitenkin olisi melko tärkeää jaksamisen kannalta, mutta kuinkapa nukut, kun jatkuvasti yskittää. Ihan kevyellä kurkkukivulla tämä alkoi syyskuun puolivälin jälkeen, kahtena iltana hiukan tuntui niellessä. Sitten yhtenä iltana töitten jälkeen hiukan nosti lämpöä, mutta sekin meni ohi. Seuraava päivä olikin yllättäen käytännössä äänetön. Töissä vingahtelin kuin murrosikäinen teinipoika. Seuraavana yönä se yskä sitten alkoi ja nosti kuumeen samalla. Muu hoitui jokseenkin itsekseen pois, mutta yskä jäi. Enhän minä terveyskeskuksen aukioloaikoina ikinä sinne ehdi, ja koska muutenkin rupesi näyttämään siltä, että kyllä tämä tästä, en edes yrittänyt mihinkään. Kunnes sitten taas seuraavan viikonlopun koittaessa kuume nousi. Siippa patisti minut maksulliselle tohtorille ja myönnyin. Rahat meni, mutta ei hänkään minusta mitään virsua kummempaa löytänyt. CRP vain hiukan koholla, eikä mistään mitään rahinoitakaan kuulunut. Muutaman reseptin lykkäsi kouraan ja käski ottaa herkästi yhteyttä, mikäli olo kurjistuu. 

Niin. Ottaisihan sitä yhteyttä, jos olisi ylimääräisiä satasia tilillä. Edelleenkään ei oikeastaan muuta vaivaa, kuin tuo hillitön yöyskä, ja siihen sitten tohtorin määräämiä rohtoja nautiskelin. Jotain morfiinipohjaista tms. yskänlääkettä ja elämäni ensimmäinen astmapiippu. Eipä niistä oikeastaan ole apua ollut. Perjantaina oli sitten jo pakko soittaa terveyskeskukseen, koska ei enää jaksa valvoa. Tuli yksi saikkupäivä lisää. Mikäpä siinä muuten, mutta niiden sijaisohjeiden rustaaminen väsyneenä sellaiseen kuosiin, että aihetta tuntematonkin sijainen pystyisi suuremmitta tuskitta luotsaamaan porukan läpi suunnilleen samoista asioista, mitä muutkin ryhmät ovat opiskelleet. Meinasin, että menisin vielä viimeisen tunnin pitämään itse, jahka selviää, mitä CRP sanoo. No, eihän se mitään sanonut, oli pudonnut alle viiden. Ei poskionteloissa mitään erikoista, ei keuhkoissa edelleenkään mitään, ei kuumetta jne. Kuulemma nykyisin odotellaan kuusi viikkoa, ennen kuin ryhdytään sen kummemmin esim. keuhkoja kuvaamaan, joten rauhassa vaan. En kuitenkaan töihin tuon tk-käynnin jälkeen lähtenyt, hoitaja suositteli luopumaan moisesta. Mitä sitä yhden tunnin vuoksi. Ja hyvä niin, kyllä väsynyt olin. Ja olen edelleen, vaikka nyt on jo yksi yö mennytkin vain yhden heräämisen taktiikalla. Fyysisetkin voimat ovat kadonneet näiden kolmen viikon aikana, meinasi puhti loppua eilen totaalisesti, kun erehdyin lauteidenaluset imuroimaan.  Jos viikon jaksaisi jotenkin, eikä pahemmin tämä tästä enää riehaantuisi, voisi rentoutua.

Ulkona tulee, on tuullut pari päivää. Eilen taas pitkästä aikaa lähdin uimaan. Olen sitä hiukan vältellyt, vaikka tiedänkin, ettei tuollainen sangen pikainen parin vedon pulahtelu  mitään haittaa. Tuulen vuoksi tuli jo siirryttyä talvisempaan uimavarusteeseen: kylpytakki niskaan, ei enää pyyhkeeseen kääriytyneenä halunnut lähteä tuonne rantaan tassuttelemaan. Tänä syksynä on jäänyt monta vedenlämpöastetta väliin tämän sairastelun vuoksi. Vesi on nyt kymmenkunta astetta viileämpää kuin ennen kurkkukipuja. Edelliskerrastakin oli laskenut viiden asteen verran. Ei ihan vielä tarvitsisi talven tulla.