Alkukesää

Kirjoituttaa, mutta ei ole mitään sen ihmeempää kirjoitettavaa. Juhannus oli ja meni, poikettiin naapurissa grillaamassa ja kakkukahveilla. Kokkoa ei vastoin ennakkosuunnitelmia voinut polttaa, koska Ilmatieteenlaitos ei halunnut olla yllyttämässä metsäpalojen sytyttämiseen. Voi jussia ilman kokkoakin juhlia. Puoli kyläähän tuolla oli, enkä kovinkaan monta juhlijoista ennakkoon tuntenut. Ja vaikka yksi naapureista varsin kattavan raportin kaikkien läsnäolevien kotipaikoista ja sukulaisuussuhteista antoikin, en edelleenkään kaikkia kylänraitilla tunnistaisi, nimien muistamisesta puhumattakaan. Lähes kaikilla oli joko kukertavan värinen tukka, jonkinlainen hatunreuhka tai enemmän tai vähemmän hynysmäinen parta. Tyyppi-ikä painottui jonnekin 40 ikävuoden tienoolle, joskin ikähaarukka oli suunnilleen vauvasta vaariin. Väki näytti lähinnä joltain festareilta karanneelta sakilta. Kiinnostavia ihmisiä! Hivenen erilainen juhannus kuin samassa paikassa viime vuonna - kokko ja hillittyä kahvittelua seurassa, jossa kokkokokoontumisen jälkeen kahvipöydässä enin osa väkeä oli meitä vanhempia. Mukavia hekin, en lainkaan yritä muuta väittää, mutta kuitenkin erilaista porukkaa. Mukavat juhannusjuhlat joka tapauksessa, vaikka vähän pitkäksi menivätkin. Parasta oli naapurin emännän tapaaminen ensimmäistä kertaa. Mukava ihminen ja olen iloinen siitä, että naapuri on hänet elämäänsä löytänyt 💕

Kaikenlaista ihmiset toki juhlatuulella ollessaan puhuvat, mutta saattaa olla, että yksi naapuri laittaa jossain vaiheessa Viragoni kuntoon. Marinen liikkeen mukaan sitä ei ainakaan heillä kannata laittaa, tulisi liian kalliiksi. Tästä tuli juttua tuolla kakkukahvin (ja sahdin) ääressä. Pari naapuria väittivät, että kyllähän tuo nyt helposti käyntiin saadaan, pikkujuttuja, kun sen osaa. Kunhan kehtaan, saatan kysäistä, ovatko vielä samaa mieltä 😁. Sunnuntaina siippa raahasi kuntopyörän tuolta alamökistä pihalle kärryn viereen anopille vietäväksi. Olisi ollut varmaan kiinnostava hetki, jos naapuri olisi juuri silloin paikalle osunut. Luvattiin nimittäin ottaa Virago joku päivä pihalle. Ehkä kuntopyörä pihalla olisi laittanut miettimään, että senkö minä haluan käyntiin...

Tällä hetkellä harmittaa tuon lammen veden laatu. Lieneekö sinilevää vai jotain muuta, mutta ei sinne halua mennä. Purnukkatesteissä ei sellaista selkeää sinivihreää hippukerrosta pintaan nouse, mutta hernerokalta se ainakin rannassa näyttää. Ja sakeimmasta kohdasta otettu näyte kerrostuu eli pintaan päin kuitenkin pyrkii. Taisi olla tämän kesän uimiset tässä.

Kolme tuntia seissyt näyte laiturin päästä.

Kolme tuntia seissyt näyte vesirajasta.

Koska ei uimaan pääse, rupean totuttautumaan tulevaan talveen. Porakaivosta tulee melko kylmää vettä, ja kieltämättä laittaa hihkumaan, kun yrittää uskaltaa suihkussa sitä vettä ympärilleen päästää. Jotain lotraamista näihin hellepäiviin kuitenkin pitää keksiä.

En ole pystynyt pitämään näppejäni erossa jäätelöstä, enkä muista herkuista, jos sellaisia tarjolla on. En siis ole myöskään pystynyt kovin vakuuttavasti selvittelemään, aiheuttaako sokeri varsinaisesti minulle tuota yöllä hikeentymistä, joten päädyin venlaflaxinia testaamaan (ehkäpä tästä jo olen tarinoinutkin?). Sen verran lyhyt aika vielä, etten sano juuta enkä jaata, mutta varovainen peukku venlalle. Ehkä se saattaa auttaa. Maha ei tällä kertaa ole vielä ainakaan vetänyt itseään betonille, joten ehkäpä viime kevään ongelmat johtuivat jostain muusta. 

Rannekanavan kanssa olen kahdesti käynyt fyssarilla saamassa sitä terapiaa, mitä terveyskeskuksista ei enää saa. Välillä tuntuu, että kun tunnollisesti olen tehnyt Novan fyssarin ohjeistamia harjoituksia, puutuminen on harventunut, mutta nyt näiden fyssarin käsittelyiden jälkeen ei ole välttämättä kovin hyvältä tuntunut, ei myöskään niiden harjoitteiden jälkeen, mitä hän neuvoi. Ehkä teen jotain väärin. Yölastaa käytän yhä enimmän aikaa, mutta puutumistakin on silti välillä jonkin verran. Napsusormi ei kuitenkaan ole palannut, eikä tuon toisen käden peukku ole kortisonipiikkinsä jälkeen pahemmin vaivannut. Löydän kyllä sellaisenkin asennon, jossa siihen edelleen riipaisee entiseen malliin. Pääasia kuitenkin on, ettei se haittaa normielämää.

Kantapääni sielunelämää en ymmärrä. Sitä en ole saanut kuntoon. Välillä se ei ole moksiskaan mistään ja käyttäytyy, kuten kantapään kuuluukin käyttäytyä, välillä taas ei haluaisi päästää minua liikkeelle. Ja sitten, kun saan vauhdin päälle, pystyn vallan mainiosti kilometritolkulla kulkemaan ilman, että siihen sattuu yhtään. Jotkut aamutkin ovat ihan ok, toiset taas eivät. Eikä se osaa päättää, kummalta puolelta kantaluuta olisi kipeä. Vaihtelee. 

Ja nyt tämä taas meni tyhjänpäiväiseksi valittamiseksi.

Muutaman päiväreissun olemme tässä kesän aikana tehneet, yhden Jäppilään, yhden Mäntyharjun maisemiin. Jäppilän Kivikurussa oli komeita maisemia erityisesti kivistä kiinnostuneille, mutta muillekin. Kivikurusta saa tämän linkin takaa paremman kuvan, kuin minun napsimistani kuvista. Käveltyä tuli useampi kilometri, hellekelissä, eikä tietenkään ollut kuin yksi pieni pullo vissyä per nuppi mukana. Käymisen arvoinen paikka!

Valkealampi, Jäppilä

Pari kesäteatteriesitystäkin olemme ehtineet käydä katsomassa. Naissaaren Pokka pitää ei minua oikeastaan viehättänyt. Huono tarina, sekavaa, ainakin yksi rooli aivan turhanpäiväinen mukaan ympätty ja ylinäytelty. Muutamia ihan hauskoja kohtia, mutta enpä kehuisi. Jos ei olisi Hyacinth Bucketin tarinaa telkkarista seurannut, ei tuosta näytelmästä olisi saanut kyllä mitään irti. 

Sen sijaan Kartanon Kievarin kesäteatterin esitys Aatamin puvussa ja vähän Eevankin miellytti minua kovasti. Musiikkia oli paljon, mutta ei liikaa, kappaleet tukivat tarinaa ja mikä tärkeintä, näyttelijät osasivat laulaa. Lavastuksessa oli hauskoja yksityiskohtia ja kaikki näyttelijät hoitivat roolinsa erinomaisesti. Suosittelen! 

Hyttysten kanssa olen pärjännyt hyvin. Sama taktiikka, kuin parina edellisenäkin kesänä on edelleen käytössä, enkä ainakaan vielä ole tietääkseni saanut mitään kummallista zoonoosia itselleni. Jos hyttynen istahtaa jalalle tai kädelle, annan sen istua ja syödä itsensä kylläiseksi. Ei rupea syömäjälki kutiamaan. Jos naamalle tunkee, sitä en siedä. Mäkäräinenkin pääsi iskemään kinttuun kiinni ja senkin annoin olla. Olipa hidas ja nautiskeleva ruokailija: Lähes koko Kievarin näytelmän väliajan eli liki 20 minuuttia se minulla herkutteli. Veripisaran jätti jälkeensä, mutta eipä ole tuokaan puremakohta kipeä, eikä kutia. Ainakaan vielä.

Kesä jatkukoon!