Eipä buranaa kummempaa

Viikko sitten viimein pääsin tuon ranteen kanssa magneettikuvaan. Mielenkiintoinen kokemus kaikkine äänineen. Yritin ymmärtää, miten ahtaanpaikankammoiset tilanteen kokevat, mutta en oikein pystynyt itseäni suggeroimaan minkäänlaiseen foobiseen mielentilaan. Keskityin sitten vain kuvittelemaan erilaisia alkuasukasheimoja rumpuineen ja puukalikoineen niiden villien äänten synnyttäjiksi. Nopeasti kului parikymmentä minuuttia. Erikoista oli se, että vaikka koko eukko sinne putkeen yhden ranteen vuoksi ujutettiin, ei sitten kuitenkaan käytetty tilaisuutta hyväksi ja kuvattu kaikkea varmuuden vuoksi. Kyllähän tuolla meikäläisenkin sisuskaluissa on kaikenlaista ihan tiedossa olevaa möykkyä ja olisihan se kiinnostavaa tietää, onko niiden seuraksi ilmestynyt muutakin. No, ymmärrän toki, kustannuskysymyshän tuo on. Ja jos jokainen kuvattaisiin heti läpikotaisin, ei yhden päivän aikana kovin montaa potilasta ehdittäisi tutkia, enkä itsekään pääsisi vielä aikoihin koneeseen syynättäväksi. Kustannuskysymys sekin on, ettei sairaalalla ole pienempiä vekottimia raajojen kuvaamisiin. Kuulemma joillakin yksityisillä lääkäriasemilla on.

Tänään sitten oli lääkärin soittoaika noista kuvien tuloksista. On typerää, ettei soittoaikoja anneta tarkemmalla haarukalla kuin "lääkäri soittaa päivän aikana". En viitsinyt lähteä ladulle, koska en kuitenkaan kuulisi soittoa tai jos kuulisinkin, en ehtisi tarpeeksi nopeasti kaivelemaan kännykkää taskusta ja vastaamaan. Tai sitten nakkaisin koko puhelimen kuitenkin jonnekin hankeen siinä kiireessä sählätessäni. Odottelin siis kiltisti sisällä, kunnes herra tohtori soitti. "Ei näissä kuvissa näkynyt mitään syöpään viittaavaa." Että mitenkä? Ei kai tuota rannetta nyt syöpäepäilyjen takia ruvettu kuvaamaan?! Onko kovinkin tavallista, että rintasyövät loikkivat ranteisiin? Ei mulla mikään hyppykuppa kuitenkaan tietääkseni ole! Se, mitä niissä kuvissa näkyi, oli "hiukan tulehdusta ja pieniä ganglioita, nämä ovat yleensä sellaisia pidempiaikaisia vaivoja, jotka menevät itsekseen ohi". Lääkärin asenne oli sellainen, että eipä tässä sitten sen kummempaan hoiteluun ole syytä. Kyselin siitä, mitä pitäisi nyt tehdä, koska vaiva on jo elokuun alusta saakka piinannut ja hermo tässä menee. " Jaa onko se sitten kipeä?"

Hemmetti ja nippu rumempiakin sanoja.

Ai onko kipeä? Ei, ei suinkaan ole kipeä, ei lainkaan vaivaa, ei. Muuten vain olen soitellut viime kuukausina sinne sun tänne ja yrittänyt saada jotain apua. Että millaista apua tohtorilla olisi tarjolla? "Eipä siihen buranaa kummempaa ole." Jaha. No ei sitten. Sanoi kuitenkin laittavansa lähetteen käsikirurgille, mutta toppuutteli saman tien kertoen, että "eipä se kirurgikaan sitä rupea leikkaamaan, mutta katsokoon nyt vaikka nuo kuvat".

Päätellen siitä, että pari tuntia tuon puhelun jälkeen napsahti OmaPostiin ilmoitus täytettävästä esitietolomakkeesta, tohtori oli laittanut lähetteen eteenpäin. Peedeeäffää pukkasi, eikä siitä saanut kopioitua sen enempää linkkiä kuin kertakäyttökoodiakaan. Helpostihan tuo sivu löytyi ja oli mukavaa, että tarjolla oli pankkitunnistautuminenkin. Paitsi ettei sitä kautta löytynyt mitään täytettävää. Näpyttelin sitten annetun kertakäyttökoodin ja ruudulle napsahti ilmoitus: "Haluatko varmasti täyttää lomakkeen asiakkaan puolesta? Huomaa, että tämän jälkeen asiakas ei voi enää täyttää lomaketta itse." Niin, kuvittelin itse olevani se asiakas, koska minä olen tuon postin saanut ja minua tässä ollaan ilmeisesti tutkittavaksi laittamassa. otin riskin ja vastasin "asiakkaan puolesta". Se ilahdutti, että tuon lomakkeen mukaan minulla ei ole PSA-hoitoja meneillään. Olisin saattanut hämmästyä, mikäli toisin olisi. Joka tapauksessa minun lomakkeeni tuo oli, tiedän täyttäneeni ne valmiiksi tarjolla olleet osiot aivan itse joskus. Ilmeisesti leikkauskiintiöni on tullut täyteen jo aiemmin, koska ei sinne pystynyt tätä viimeisintä räpellystä mitenkään asiallisesti lisäilemään. Lykkäsin sen tiedon sitten johonkin väliin.

Saa nähdä, mitä kuuluu seuraavaksi ja mistä. Onhan tässä toki sellainen toivon kipinä, että jos lähetteen eteneminen kestää yhtä kauan kuin reilut kymmenen kuukautta sitten liikkeelle lähtenyt pukamakirurgilähete, vaivakin katoaa ilman puukkoa. En minä väkisin pilkottavaksi halua.

Mutta jatkanpa sitten odotellessa burananpopsimista ja lakkaan valittamasta.

Tämä kulunut viikko on ollut myös lomaa. Tällä(kään) kertaa emme lähteneet minnekään kauemmas lomailemaan. Kieltämättä hiukan jo kaipaa ulkomaanreissujakin, mutta toistaiseksi elellään tilanteessa, jossa on muut asiat menevät lomailun edelle. Sen verran sentään reissasimme, että pitkästä aikaan junailimme ja päädyimme ihan pääkaupunkiin pariksi yöksi. Hotelli Torni sai kunnian ottaa meidät vastaan. 

Melkein kuin Manhattanilla!

Kuulemma Suomen ensimmäinen "pilvenpiirtäjä" ja ensimmäinen sähköistetty rakennus (Wikipedian mukaan). Valmistunut 1931 ennen kuin sillä oli rakennuslupaa. Olivat valmistautuneet ottamaan vastaan myös Zeppelinin matkustajia kattoluukun kautta poikkeamaan baarissa, mutta eipä ilmalaiva tuolloin tuulen vuosi Helsinkiin pysähtynytkään, kierteli vain. Juuri internetin ihmeellisestä maailmasta luin senkin, että Tornin huoneesta 310 on johdettu toimia Lapuan liikettä vastaan. Ei tiedetty pyytää mainittua huonetta haltuumme vierailumme ajaksi. Olisihan siinä ollut omanlaistaan historian havinaa siinäkin. 

Ruokakulttuurinkin puolella Torni on ollut edelläkävijä: Siellä on tarjottu sirkkoja jo 1950-luvulla ja Suomen ensimmäiset mojitotkin kuulemma. 

Tornin omasta mainoslehtisestä.

Oman lomamme ruokaelämyksen saimme toisesta historiallisesta ravintolasta: Kosmos oli naapurissa ja sinne meitä houkutteli mainitun ravintolan kelpaaminen Kaurismäen elokuvaan. Silloin se kelpaisi erinomaisen hyvin meillekin. Kosmoksen alkumetrit ovat vieläkin kauempana historiassa kuin Tornin: kieltolain aikana vuonna 1924. Väittävät, että ravintolan sisustus on säilynyt lähes samanlaisena perustamisesta lähtien. Olihan siinä sellaista vanhaa tyyliä ja hienostuneisuudessaan samalla kaurismäkistä karuutta, etenkin portsarin pömpelissä.

Kosmos, vielä ei ruuhkaa.

Päätimme syödä pitkän kaavan mukaan, koska kerran lomalla olimme. Ruoka oli maukasta, ainoana pettymyksenä se, ettei henkilökunta tullut kysyneeksi lainkaan, mitä sen pääruuan kanssa sitten ehkä joisimme. Tyyppi keittiöstä lautaset toi ja poistui saman tien toivoteltuaan hyviä ruokahaluja. Ahkerasti viittilöin, mutta ehdimme syödä pääruuan loppuun, ennen kuin kukaan saapui. Vaan mitäpä tuosta, meni se vedenkin voimalla. Ensimmäistä kertaa elämässä maistoin kateenkorvaa. Hiukan epäröiden sitä tilasin, mielessä oli vaikutelma jostain liukkaasta ja ikävän elastisesta eli sellaisesta, mistä en tulisi pitämään. Jostain syystä kuitenkin halusin kokeilla, jotta voisin sanoa sitäkin syöneeni. Yllätyin postitiivisesti - sain erittäin maukkaassa soosissa uivaa helposti syötävää lihaa! Pehmeä leikata, helppo pureskella, eikä lipsunut ikävästi suussa mihinkään. Kuvaa tuosta annoksesta minulla ei ole, en kehdannut sitä ottaa. Mutta söisin toisenkin kerran, mikäli yhtä hyvää on tarjolla.

Tällä lomalla emme siis ryntäilleet kätköjen perässä. Muutamalla poikkesimme ennen tuota etelänreissua, koska tähän likelle oli ilmestynyt jokunen, jotka samalla liikuttivat, ja tuolla Helsingissä pari siitä lähiseudulta reitin varrelle sattuneita kuittasimme. Reitti kulki lähinnä asemalta hotellille ja teatteriin, mukaan lukien pari ajantappomielessä kuljettua kieppaa noiden reittien liepeillä. 

Teatteri se tämän reissun varsinainen yllyke oli. Kaupunginteatterin Areena-näyttämöllä oli tarjolla farssi nimeltään Näytelmä joka menee pieleen. Jos olisimme tienneet, että meidän lisäksemme paikalla oli ehkä kymmenkunta oma-aloitteisesti teatteriesitykseen saapunutta katsojaa ja kaikki loput olivat kasiluokkalaisia paikalle roudattuja "taidetestaajia" ympäri Suomea, emme ehkä olisi lippuja ostaneet. Hyvin tuo näytös meni, oli teinejä riittävästi huvittava näytelmä heille valittu. Vain alussa oli joitakin minuutteja sellaista, ettei nuoriso tajunnut näytelmän oikeastaan jo alkaneen ja minun makuuni liikaa meteliä salissa oli. Jäimme näytelmän jälkeen kuuntelemaan myös "taiteilijatapaamista",  jossa kaksi näyttelijöistä ja äänimies vastailivat teinien kysymyksiin. Sekin vartti meni suhteellisen asiallisesti - vain kaksi "Messi vai Ronaldo" -kysymystä yleisöstä kirposi. Muut liittyivät sentään teatteriin.

Nyt on vielä edessä sellainen normiviikonloppu, ennen kuin jälleen pitäisi töistä innostua. Vielä ehtii hiihtämään, toivottavasti sää edes jotenkin suosii alkavana viikonloppuna.