Elämäni monikerta

Vuoden viimeinen päivä. Oma mieli pakottaa kirjoittamaan edes jotain muistiin, vaikkei oikein mitään intoa olekaan.  Muutama viime yö on mennyt täysin harakoille. Uni ei tule ja jos sattuu sitten joskus tulemaan, se ei pysy. Kävin puolilta öin ottamassa Buranan ja puoli kahden aikaan Panadolin. Siippa komensi yöllä ulos happihyppelyllekin. Menin ja tuijottelin upeaa tähtitaivasta parikymmentä minuuttia.  Särkylääkkeet siksi, että kummallista, mihinkään varsinaisesti täsmällisesti paikantumatonta tai liikkeisiin liittyvää särkyä oikean lavan/olan seudulla. Ja sormet - ne ovatkin aivan oma jomottava lukunsa nykyisin. Taisi olla marraskuun puolta, kun syöpäpolilta kolmivuotismammojen tulokset soittivat (niissä ei mitään, seuraava mammo seulonta ja sitten viimeinen seurantakuvaus syksyllä -26). Samalla mainitsin näistä napsahtelevista sormista. Hoitaja ehdotti letrojen vaihtamista Exemestaniin kokeilun vuoksi. Pitäisi kuulemma olla vähemmän hikoiluakin sen myötä. Ja katin kontit! ...

Hyvänen aika, lokakuu sujahti ohi täysin tekstittä! En ole jaksanut mitään muistiin riipustella. Tämä syksy on käytännössä ollut työtä ja lojumista, ei puhtia oikeastaan mihinkään, mikä poikkeaa pakollisesta. Ei töissä jaksamisessa ole pulmia ollut, ei vielä. Nyt huomaan, että arviointi alkaa tunkea öisiin ajatuksiin, vaikka vasta tammikuun lopulla pitäisi olla jyvällä siitä, mitä noille oppilapsille paperiin rustaa. Pienen ahdistuksen huomaan kuitenkin sisälläni nousevan. Ei kiva. Tämä syksy meillä on podettu tavalla tai toisella. Edelleenkin yskä minuakin toisinaan kiusaa, samoin päätä jomottelee vaihtelevalla menestyksellä. Ehkä hiukan epäsopivat silmälasit (tällä hetkellä käytössä vanhat lasit, koska nuo tuoreimmat ovat kovin naarmuiset), jokailtainen koko pään bluetoottaaminen (äänikirja auttaa hyvin uneen), perusflunssailun alkupireita tai sitten se pääkopan elättini rupeaa uhittelemaan. En tuosta jaksa sen suuremmin vielä kiinnostua, koska ei ole kysymys mistään jatkuvasta, eikä...

Alkuun ihan vain tällainen ryhmäkuva, koska sen haluan jonnekin laittaa. Ei tämä mihinkäään liity, mutta olivat tuossa pihalla poseeraamassa. Näitäkin voisi kuulemma syödä, vaikkeivät parasta herkkua olekaan. En testannut.   Suunnilleen vuosi sitten tappelin muutaman viikon yskän sun muun sellaisen kanssa. Silloin viimeksi olin hetken äänetön. Tänä syksynä taas toissaviikon tiistaina viimeisen oppitunnin jälkeen matkalla luokasta opehuoneeseen ääneni katosi. Muuta hätää ei ollut, seuraavana päivänä sitten vinguin ja pihisin oppitunnit läpi. Sen jälkeen ääni on ollut matala ja viikko siitä eteenpäin, toissapäivänä, rupesin viimeisellä tunnilla aivastelemaan. Jepjep, sittenhän se yöllä nostikin lämmön ja nosti muut mausteet pintaan. Olisi kiva, jos ei koko ajan yskittäisi. Rää'äntuotto sentään taitaa olla jo hiipumaan päin. Ärsyttää tällainen, mutta toisaalta hyvä, että osui ennen syyslomaa. Jospa sen saisi olla päällisin puolin terveitten kirjoissa. Kovin monelle sairauslomapäivälle...

Poikkesin nyrkkeilyhanskanhakureissulla... no ei sentään, jostain syytä vain tykkäsivät Novassa kääriä melkoisen jättimöykyn käteeni napsusormileikkauksen päätteeksi. Pari päivää pitäisi antaa tuon olla, sitten saa ottaa pois ja käydä suihkussa. Odotan siis huomista. Meinaan järveenkin hakeutua, kunhan tuo möykky on pois, kastumisvaara kuitenkin ilmeinen. Pelkillä tikeillä voi turvallisemmin mennä kumihanskalla ja teipillä suojaten. Ei niin hurjasti haittaa, jos ei pystykään koko aikaa pitämään kättä pinnalla. Koska käsisidoskuva on tylsä, lykkään tähän väliin Ladun Majan parkin vierestä elukan, nyrkkeilyhanska vasta myöhemmin. Kivempi kissaa on katsella noissa blogitekstien esittelyissä. Tuo leikattu käsi on toistaiseksi kohtalaisen vaivaton. Leikkaus meni sujuvasti, ainoa ikävä vaihe oli puudutus. Kaksi piikkiä kämmenpuolelle keskisormen alapuolelle. Ensimmäinen ikävämpi, toinen jo helpompi. Kyseli, olenko allerginen puudutusaineille, en myöntänyt. Kerroin kyllä, että edelliskerralla...

Yllättävän hyvin on tämä lukuvuosi lähtenyt käyntiin. Työjärjestys on minulle sangen sopiva: vain yksi sellainen päivä, jona ei ole vapaatuntia keskellä päivää. Pidän siitä, ettei tarvitse olla koko paketti hallussa yhteen pötköön, vaan voi tuntien välillä keskittyä miettimään, mitä olikaan aikonut seuraavaksi tehdä. Vaikka kuinka suunnittelisin ja kirjoittaisin vaihe vaiheelta muistiin tunnin oletetun kulun ja vaikka olisin saman "ohjelman" jo kahteenkin kertaan pyörittänyt läpi kuluneen viikon sisällä, en vain sitä muista. En pysty palauttamaan mieleen asioita. Muistilappuja nykyisin kalenterin joka sivulla ja oppikirjojen aukeamilla. Oi, aika, kulu nopeasti, että pääsisin jo eläkkeelle! Ja hallitus pitäköön huolen siitä, etteivät enää sorki eläkeikiä sillä tavalla, että toistamiseen tulisi lisää kakkua 😡. Ilman menneiden vuosien muutoksia pääsisin jo tämän vuoden lopussa vapaalle. Rikkonainen tämä syksy tulee olemaan. Nyt viikko vielä töissä ja sitten vaihteeksi pari vii...

Enpä muista, kuinka paljon aiemmin olen kirjoittanut siitä, että keväällä tuo Novan lääkäri - minua tapaamatta - tuli siihen tulokseen, etten todellakaan näe riittävästi voidakseni ajella autoa. Kuulemma niissä helmikuussa otetuissa kuvissa oli niin merkittäviä näkökenttäpuutoksia, että autohommiin ei passaa ryhtyä. En sitten kesällä huviajeluita harrastanut. Nyt voi jo myöntää ääneenkin, että koska en itse huomannut olevani puolisokea, en tuosta ajokiellosta muuten piitannut. Eipä minulta niiden kuvien jälkeenkään keväällä mitään kielletty. Poliisille asti siitä ei kuitenkaan mitään tietoa kukaan lähettänyt, ihan suullisella kiellolla mentiin. Nyt viimeinkin pääsin uudestaan näkökenttiäni todistelemaan. Hankalinta tuossa tutkimuksessa on se, että siinä menee aikaa ja pitäisi jaksaa keskittyä samaan asiaan puolisen tuntia. Ajatus rupeaa harhailemaan, silmät väsyvät. Tulee tunne, että on unohtanut tuijottaa oikeaan paikkaan ja jotain kuitenkin meni ohi. Miettii, välähtikö jossain jotain...

Tuohon edellisen tekstini nenäjuttuun sen verran päivitettävä, että nenä syynättiin, ei mitään tulehdukseen viittaavaa. Vielä on hiukan sulamatonta Nasoporetta jossain. Aikanaan haju kuulemma hälvenee. Se oli ilahduttavaa, että tuo tähystely ja onteloihin kurkkiminen ei sattunut yhtään. Jännitin vietävästi, jossain vaiheessa arvelin kohta karkaavani. Tohtori tuumasi siihen, että jos nyt ulos täältä säntäät, nappaise sitten jossain vaiheessa nuo tikut pois nenästä. Sellaisella koronatestitikun tapaisella sinne puudutusaineet tökki ja ne siinä varmaan sitten tuossa vaiheessa ulos törröttivät. En sitten karannut. Mennessäni tuonne nenätyypille vilkaisin yhtä käytävän odotustilassa istuvaa naista ja ajattelin, että on hänessä jotain etäisesti tuttua, mutta en sitten sen kummemmin saanut kiinni siitä, kuka hän ehkä olisi. Kun sain persaukseni penkkiin, sain saman tien punnertaa ylös, koska tohtori jo ovella huuteli. Kun sitten tulin huoneesta ulos, tuo etäisesti tuttu ihminen rupesi puhumaa...

Tavattoman hankala on ollut saada itseään kirjoittamaan mitään tänne. Mielessä on kyllä ollut, että tämäkin ja tuo asia olisi hyvä muistiin laittaa, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi. Nyt juhannus minireissuineen on takana ja pätkä "arkea" taas edessä, joten ehkä tässä voi hetken muisteloillekin uhrata. Olen iloinen siitä, että kuluneiden neljän reissupäivän aikana tuli liikuttua ihan kohtuullisesti. En askelia mittaillut, mutta kuljettua tuli jonniin kerran. Lisäksi ensimmäistä kertaa elämässäni hetken ähisin hotellin kuntosalilla - kehtasin, koska siipan kanssa saatoimme siellä kahdestaan olla. Kahtena päivänä kävimme kylpylän altaita hyödyntämässä, kolmantena teki jo mieli lähteä aamusta liikkeelle ja suosiolla jätimme altaat väliin. Minä en niistä poreista sun muista lämpimissä vesissä lillumisista piittaa, mutta tykkäsin uida matkaa, räpistellä aikani vastavirtaan ja olihan tuolla vesijumppaakin tarjolla. Siinäkin ihan kahden kesken saimme heilua.  Parasta kuitenkin tu...

Kohta neljä viikkoa leikkauksesta. Toipuminen on sujunut kaiketi ihan ok., ei ainakaan mitään sen suurempia huolia ole ollut. Nokka on edelleen aavistuksen tukkoinen, enkä ole uskaltanut niistää vielä sillä tavalla kunnolla. Hengitän kuitenkin enimmän osan aikaa nenän kautta, joten kaipa siellä röörit auki ovat. Pienesti on koko ajan tunne, että jotain nenästä valuisi, mutta eipä tuo kuitenkaan valu. Pientä niiskutusta ja toisinaan paperilla kaivelua. Pariin päivään ei varsinaisesti enää ole kerääntynyt verensekaista karstaa sieraimiin. Kiinnostavaa, eikös vain? Verikokeissa poikkesin, oletin, että ottaisivat laajemmatkin, koska lähetteitä oli kaksin kappalein ja toisessa suunnilleen koko paketti. Eikös mitä, ainoastaan kalium, natrium, krea ja glomerussuodatusnopeus vai mikä se nyt onkaan. Ja minä kun odotin mm. hemppariarvoja. Olin ne ehtinyt jo työterveydestäkin lähetteeseen tinkiä, mutta peruin, kun näin tuosta toisesta lähetteestä perusverenkuvan. Ja sitten kävi ilmi,  että ne...

Pääkaupunkiretkuilu jatkuikin sitten vielä, vaikka piti jo eilen kotiin päästä. Toissa yö meni oksennellessa ja ilmeisesti tajukin meni useampaan kertaan. Sama kuvio 4-5 kertaa: Ensin tunne, että pöntölle pitäisi päästä, siellä sitten jumalaton hiki ja huono olo. Vetelin narusta ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että hoitaja tulikin saattelemaan sänkyyn. Tunnin päästä sitten sama ajatus, jotta vessaan tästä, ja heti peräänn toteamus, että eipä, kun oksettaakin. Painoin kelloa ja oksentelin pussiin. Ei aavistustakaan, kauanko oli aikaa mennyt, mutta havahduin siihen, kun huoneen ovella yksi hoitaja huutaa nopeasti apua huoneeseen 18. Tajusin, että sehän on minun huoneeni ja yksin tuon yön täällä olin (vieruskaveri lähti likemmäksi kotipaikkaansa), joten ilmeisesti heidän mielestään minä olin se, joka apua tarvitsi. Saattoipa tuo olla niinkin, röhnötin näemmä siinä sängyllä poikittain, örpät naamalla. Putsasivat ja laittoivat takaisin petiin. Tämä sitten toistui useamman kerran. Ei ...

Iloakin näistä Helssinskin reissuista on: pääsimme matkalla vaihteeksi poikkeamaan jälkikasvua tapaamassa! Nuorimmaisen meno oli vauhdikasta, ruokapöydässä piipahti ja jatkoi kylillä omia reissujaan kavereittensa kanssa. Muu väki sentään oli hillitymmin käyttäytyvää ja saatoimme turista niitä näitä. Tuli tutustuttua jälleen uuteen lautapeliinkin. Muutaman virtuaalikätkön kautta sitten lopulta kohti hotellimajoitusta. Matkan varrelta Hämeenlinnasta löytyi tällainen. Ensi kertaa potilashotellissa. Yöpyminen kuului saattajallekin hintaa, aamiainen vain yhdelle.  Aamupala olisi varmaankin ollut hyvä. En nyt sattuneesta syystä sitä nauttinut. Vierestä katsoin, kunhan olin käynyt ensin parit putkilot verta vaihteeksi antamassa. Nyt tiesin, missä labrassa pitäisi olla, osasin ottaa oikeanlaisen lappusen ilmoittautumisautomaatista ja istua sinne, minne aikaa varaamattomien pitikin istuutua. Väkeä oli paljon paikalla ja huolestuin jo hetkeksi, että täällähän saattaa mennä tovi. Taisivat muu...

Jäiden lähtö on tänä keväänä muutakin, kuin pelkkää avannon hajoamista. Enpä arvannutkaan, kuinka helpottunut olo tulee, kun työterveyslääkäri tänään katsoi silmiin ja totesi: "Eiköhän sinulla ole ollut sen verran isoja asioita mietittävänä, että nyt kirjoitetaan sairauslomaa." Sitäpä toivoinkin, tosin hälle totesin, että jos hän ei katso lomaa tarpeelliseksi, otan loppuviikon palkatonta. Läikähti helpotuksen lämpö läpi sielun, kun hän minut lomalle laittoi. Siihen nuo lammenkin jäät ehkä sulivat? Kävin lääkäristä päästyäni poikkeamassa työmaalla. Harmittelin opehuoneeseen mentyäni, että unohdin läppärin autoon, vaikka sen vieminen työmaan gurun käsittelyyn oli yksi niistä muistilistalla olleista oleellisista tuolla poikkeamisen syistä. Minun huonomuistisuuteni vuoksi hän sitten joutui odottelemaan, kun kipaisin takaisin autolle. Täysin vastoin tapojani meninkin eri ovesta kuin normaalisti, lyhyempää kautta. Onnekseni sillä reissulla ehdin tavata myös toisen työmaan ihanista ...

Niin, tarvitsenko psykologia? Pärjään vallan mainiosti itseeni ja tulevaan liittyvien ajatusteni kanssa. En vain yksinkertaisesti väsymyksen, kaikkien hommakseni ottamieni "järjestänpä tämänkin valmiiksi, ettei jää muiden niskoille" -juttujen ja arviointikiireiden kanssa sitten pärjännytkään. Muisti pettää, enkä usko sen johtuvan tuosta kasvaimesta, pikemminkin vain stressistä. Ja kun ei muista, mitä juuri ryhtyi tekemään ja mikä olikaan se asia, mikä oli PAKKO juuri nyt hoitaa, hermostuu enemmän.  Ja vaikken varsinaisesti tulevaa leikkausta pelkääkään, totta kai se on mielessä koko ajan ja omalla tavallaan askarruttaa. En ole hetkeen kestänyt yhtään sitäkään, ettei joku tunnilla toimi, niin kuin olen toivonut hänen toimivan. Itkun partaalla koko ajan, kun joku ei kuuntele ja saman asian tyyliin "tämä äksän edessä oleva luku on se kulmakerroin" viidettä kertaa peräkkäin samalla oppitunnilla eri oppilaille sanot. Sitten kiukustun ja puhun rumasti tyypeille, joiden sy...