Etelänmatka jatkuu!

Pääkaupunkiretkuilu jatkuikin sitten vielä, vaikka piti jo eilen kotiin päästä. Toissa yö meni oksennellessa ja ilmeisesti tajukin meni useampaan kertaan. Sama kuvio 4-5 kertaa: Ensin tunne, että pöntölle pitäisi päästä, siellä sitten jumalaton hiki ja huono olo. Vetelin narusta ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että hoitaja tulikin saattelemaan sänkyyn. Tunnin päästä sitten sama ajatus, jotta vessaan tästä, ja heti peräänn toteamus, että eipä, kun oksettaakin. Painoin kelloa ja oksentelin pussiin. Ei aavistustakaan, kauanko oli aikaa mennyt, mutta havahduin siihen, kun huoneen ovella yksi hoitaja huutaa nopeasti apua huoneeseen 18. Tajusin, että sehän on minun huoneeni ja yksin tuon yön täällä olin (vieruskaveri lähti likemmäksi kotipaikkaansa), joten ilmeisesti heidän mielestään minä olin se, joka apua tarvitsi. Saattoipa tuo olla niinkin, röhnötin näemmä siinä sängyllä poikittain, örpät naamalla. Putsasivat ja laittoivat takaisin petiin. Tämä sitten toistui useamman kerran. Ei ole kiva tunne, kun palaa tajuihinsa jostain sumeasta "hei minä taidan tukehtua johonkin kummalliseen",  eikä heti ole jyvällä, missä mennään. Ja jokainen, joka on joskus oksentanut kunnolla, tietää, että sen jälkeen olisi varsin mukava niistää. Aivan, mutta kun niistäminen on kielletty vielä pari viikkoa. Vahingossa vähän turautin, ennen kuin muistin asian, mutta eipä tuolta mitään tainnut irrota. Ovat nimittäin ottaneet reidestä palasen faskiaa ja tunkeneet sen paikaksi tuonne päähän. Ei ole kiva, jos niistäessä jalka sieraimesta tulisi, hyvä, että kieltävät tuollaisen! Jossain vaiheessa laittoivat pahoinvointilääkettä ja varmuuden vuoksi epilepsialääkettäkin tippumaan. Jompi kumpi tai molemmat auttoivat, ainakaan en enää aamuneljän jälkeen hoitohenkilökuntaa siivouspuuhilla kiusannut.

Eikö ollutkin kiva ja mieltä kohottava kuvaus!

Ei seuraavana päivänä oikein ruoka maistunut. Lauma neuroja tuijotti minua aamukierrolla ja väittivät, että ei ole akka kotiutuskunnossa vielä. Noh, eilen en sitten kotiin lähtenyt. Olihan se tiedossa, että näin saattaa käydä, mutta silti harmitti. Siippa oli tullut torstaina tuohon lähihotelliin, poikkesi täällä kylässäkin ja oli valmiina minut perjantaina kyytiinsä nappaamaan. Tuli hänelle nyt sitten "turha" ajelu. Minun kannaltani tosin ihan mukavaa, että kävi vielä eilenkin minua täällä viihdyttämässä.

Helatorstai oli sikäli mukava päivä, että kävi toinenkin vieras. Serkku, jonka kanssa lapsena kesälomilla paljon olimme yhdessä ja jota en ole vuosikausiin nähnyt. Oli vallan virkistävää istua hetki vaihtamassa kuulumisia ja miettimässä elämää. Kyllähän näitä sukulaisyhteyksiäkin mieluusti yllä pitäisi, mutta minä kun en alkuunkaan ole puhelinihmisiä, enkä osaa tyrkyttää itseäni kylään. En ole milloinkaan uskonut siihen, että ihmiset osaisivat sanoa suoraan, mikäli just silloin ei kyläily ole hyvä idea. Enkä sitä paitsi milloinkaan keksi, mitä voisi/pitäisi viedä. Mieluummin sitten olen menemättä. Hyvä, kun keksii tällaisia sairastamisia ja tapaamiset järjestyvät siinä sivussa.

Täällä siis vielä, olo on kohentunut, kävin tuota käytävääkin taas ympäri kiertämässä. Tässä hoitajien tiskien kulmilta nähtävää.

Junno oli taiteillut tuollaisen vuonna 1999.

En ole geologi, mutta ametistiksi epäilen.

Kilometrin kohdalla hoitaja käski minut huoneeseen, ei saa kuulemma karata, vievät kuviin. Ja minä kun olin ajatellut käyväni suihkussa ennen ruokaa. Tiesin kuvia olevan tulossa, haluavat varmistella noiden mahdollisten epileptisten juttujen ja kohonneiden tulehdusarvojen vuoksi. En kovasti tulehduksia ihmettele, jos käytetty ruoka päätyy tuonne neniin ja hengitysteihin. Istuskelin sängyn reunalla "lenkkikamppeissani", kun tyyppi tulee hakemaan. Kuulemma sängyllä viedään. Mitä ihmettä, voisinhan minä kävelläkin! Edes pyörätuoli ei kelvannut, koska kuvauslapussa luki sänky. Mikäpä siinä sitten, pötkölleen ja kyydillä käytäville. Kuskaaja harmitteli yhtä ovea, joka ei auennut kokonaan. Osasin kertoa, että vikatilasta on jo tehty ilmoitus. Se luki siinä ovenpielessä olevassa post-it -lappusessa, jota olin muutaman kerran lenkilläni tavannut. 

Kuvissa siis kävin, sopivasti lounaalle takaisin. Yllättävän maukkaita täällä lämpimät ruuat ovat. Salaattipuoli sen sijaan melko niukkaa. Kaalia, porkkanaa, kesäkurpitsaa raasteena. Kurkkua ollut leivän päällä, mutta voi kuinka niukasti kaiken kaikkiaan! Salaattia ja hedelmiä kaipaan, mutta ei täällä nälkään pääse kuolemaan.

Nyt sitten vain odotellaan tuloksia päivän harrastuksista.