Harmistumiskitinää

Kohta neljä viikkoa leikkauksesta. Toipuminen on sujunut kaiketi ihan ok., ei ainakaan mitään sen suurempia huolia ole ollut. Nokka on edelleen aavistuksen tukkoinen, enkä ole uskaltanut niistää vielä sillä tavalla kunnolla. Hengitän kuitenkin enimmän osan aikaa nenän kautta, joten kaipa siellä röörit auki ovat. Pienesti on koko ajan tunne, että jotain nenästä valuisi, mutta eipä tuo kuitenkaan valu. Pientä niiskutusta ja toisinaan paperilla kaivelua. Pariin päivään ei varsinaisesti enää ole kerääntynyt verensekaista karstaa sieraimiin. Kiinnostavaa, eikös vain?

Verikokeissa poikkesin, oletin, että ottaisivat laajemmatkin, koska lähetteitä oli kaksin kappalein ja toisessa suunnilleen koko paketti. Eikös mitä, ainoastaan kalium, natrium, krea ja glomerussuodatusnopeus vai mikä se nyt onkaan. Ja minä kun odotin mm. hemppariarvoja. Olin ne ehtinyt jo työterveydestäkin lähetteeseen tinkiä, mutta peruin, kun näin tuosta toisesta lähetteestä perusverenkuvan. Ja sitten kävi ilmi,  että ne laajemmat otetaankin vasta joskus elokuussa. Eilen perillisen kanssa kävimme vilkasta viestinvaihtoa korkeista natriumeistani yhdistettynä alhaiseen verenpaineeseen. Kiinnosti, mahtaisiko hällä olla tarjota heti kättelyssä joku hieno diagnoosi. Päädyimme siihen, että olen yksinkertaisesti kuiva tyyppi eli olin juonut liian vähän. Olen kieltämättä kotiin päästyäni juonut vähemmän kuin ennen leikkausta. Silloin oli tapana varsinkin iltaisin telkun ääressä istuessa kitata vettä useampi tuopillinen. Ei erityisemmin janoon, oli vain kiva sitä vettä juoda, kun ei oikein muutakaan ole pariin viime vuoteen juonut (lomareissuja lukuun ottamatta). Meilahdessa mittasivat tarkasti kaiken nesteen mitä meni ja tuli ja jossain vaiheessa joku totesi, että aika paljon tuo viisi litraa. Itse olen sitä mieltä, että hänellä tuli sen nestelistan kanssa laskuvirhe, koska niin paljon en todellakaan juonut (no, tosin siinä listassa laskettiin kaikki jugurtit ja muutkin mukaan). Joka tapauksessa sen jälkeen himmasin juopotteluani. (Sellainenkin tila on muuten olemassa kuin vesijuoppous eli polydipsia. Ehkä olenkin pohjimmiltani vesijuoppo?)

Tuollaista hinkua telkkarijuopotteluun ei ole kotiin pääsyn jälkeen suuremmin ollut, joten vaikka olenkin omasta mielestäni päivän mittaan vettä juonut riittävästi, en ehkä kuitenkaan ole. Suolaa meillä ei enää juurikaan käytetä, joten tuo natriumin nousu ei oikeastaan suoraan sellaisesta voi johtua. Eineksiä ei ole viime aikoina pöydässä ollut, vichyt ovat suolattomia, leipää syön todella vähän, joten leivänpäällisiäkään ei juurikaan mene. Olen siis kuiva tyyppi. Verenpaineita toisinaan mittailen, eilen olivat kivasti siellä alhaalla. Ilmankos olikin pari päivää päätä särkenyt, kun on paineeton ja kuiva. Illalla sitten palasin takaisin läträyslinjalle, helpotti päänsärkykin.

Nämä helteet aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. En ole aiemmin ollut kuumista keleistä moksiskaan, mutta nyt en meinaa jaksaa mitään. Äsken tankkasin kunnolla vettä ja meinasin hiukan jatkaa alkuviikolla kesken jääneitä pihahommia. Puoli tuntia jaksoin, sitten järki(?) rupesi yllättäen kuiskimaan, ettei seuraavaa kottikärryllistä oikeasti kannata kuskata mihinkään, jos aiot tolpillasi pysyä. Mieli teki vielä edes ne risut viedä, mitä oli kerennyt kärryyn kasata, mutta hyvä, etten vienyt. Sisälle pääsin, pumppu hakkasi, hiki valui, eikä oikein tiennyt, mitä tekisi. Päätin mennä järveen viilentymään (juu, fiksua, sinne vain, ei haittaa jos hiukka heikottaa...). Pinnalla kuitenkin pysyin. Nyt pysyttelen sisätiloissa odottamassa uutta tarmonpuuskaa. Harmistuttaa.

Toinen ja suurempi harmistumisen aihe liittyy silmäpoliin. Sieltä kauttahan tämä koko päänkaiveluruljanssi tammikuussa alkoi. Keksivät, että kappas, tällä eukollahan on näkökentässä omituisuuksia, kuvataanpa sen nuppi. Kukaan ei silloin ollut millään tavalla huolissaan minun ajokyvystäni. Aivan entiseen malliin ajelin ja töissä kävin. HUS:n lääkäri sitten totesi kotiuttaessaan, että nyt ei sitten saisi ajella, ennen kuin julkisen puolen lääkäri on näön tarkistanut. Lisäsi kuitenkin, ettei tästä Trafille mitään tietoa tällaisesta mene, tämä vain ikään kuin kuuluu asiaan näissä jutuissa. Itse en näössäni huomaa mitään muutosta ainakaan huonompaan suuntaan (telkkaria pystyn esim. katsomaan hyvin ilman silmälaseja, lukeminenkin onnistuu, jos tarve on). Näkökentässä en koko aikana ole itse mitään erikoista edes huomannut. Lääkäri totesi, että kannattaa soitella Novaan ja kiirehtiä, jotta saa "luvan" kanssa taas ajella. Soittelin eilen, kun ei mitään ruvennut sieltä päästä kuulumaan. Hoitaja konsultoi lääkäriä, joka oli katsonut ne tammikuun tutkimustulokset. Juu, ei tällaisilla kentillä mitään ajolupaa tule! Täh? Ei minulta silloinkaan mitään kielletty, kuinka kummassa nyt? Ja kuulemma vasta kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta tutkitaan uudestaan. Oikeasti? En mitenkään pysty tajuamaan, mitä minä en nyt hänen mielestään näe. Ei ole tummia alueita, ei epäselviä alueita, näen sormet joita tuolta jostain pään reunoilta ovat sekä endo Novassa, että neuro Meikussa ennen leikkausta hivuttaneet näkyviin. Molemmat lausuivat, ettei mitään erityistä tuolla systeemillä ole havaittavissa. Ja nyt en muka saisi ajaa? Jepjep. En tiennytkään, etten näe.

Tavallaanhan minun pitäisi sitten saada saikkua kesän ajaksi, eikös? Mietityttää vain se, että silloin KELA:n sairauspäivärahapäivät kuluisivat "turhan" takia. Samaten syksyllä kävisi niin, että jos olenkin oikeasti kipeä, ei minulla enää olisi täyspalkallisia saikkupäivä jemmassa, näin ainakin luulen. En näistä asioista juurikaan ymmärrä. Tosin, jos saisin sairauslomaa kesäksi, laskennallisen vuosiloman ajalta sairauspäivärahat kuuluisivat minulle. En kuitenkaan jaksa ruveta laskemaan, jäisinkö sillä systeemissä pahastikin tappiolle vai olisiko minulle etua olla saikulla. Harmistus tästäkin tietämättömyydestä.

Työterveyslääkäri soittelee maanantaina johonkin aikaan. Päästyäni Meikusta kotiin varasin ajan siltä varalta, että tarvitsisi hiukan jutella. Juttelutarvetta ei nyt taida varsinaisesti olla, mutta puhuin hoitajalta lähetteen kolesterolimittauksiin, joista talvella oli työterveyslääkärin kanssa puhetta. Huonot arvot ovat edelleen koholla, mutta eivät niin paljon, kun talvella. Saa nähdä, mitä lääkäri niistä sanoo. Jossain vaiheessa aiemmin keväällä olin kysellyt myös uniapneajuttujen kuulumisesta työterveyssopimukseen ja silloin minulle sanottiin, etteivät ne kuulu. Nyt hoitaja kuitenkin kertoi, että oli huolimattomasti lukenut sopimusta ja kylläpä uniapnea on heidän heiniään. Kävin siis samalla kertaa Mehiläisessä kolesterolikokeissa (ei voi työterveys kirjoittaa Fimlab-kelpoista lähetettä, joten ei onnistunut samalla reiällä kuin nuo Novan labrat) ja hakemassa uniapneamittarilaitteen. 

Tuon salkun jos olisi unohtanut jonnekin poliisin ihmeteltäväksi, olisi ehkä  päässyt näkemään pomminpurkuryhmän. Piuhoitin itseni illalla ja nukuin kehnoimman yön aikoihin. Ei sillä, että nuo laitteet olisivat mitenkään erityisemmin häirinneet, mutta jostain syystä heräilin useammin kuin normaalisti ja muun ajan näin töihin liittyviä unia, joissa mikään ei taaskaan sujunut. Ilmeisesti jännitän sitä, että olen onnistunut jonkun oppilaan arvioinnit sössimään.

Suurin harmistuminen ja suru liittyy kuitenkin ystävän kadonneeseen koiraan. Kohta viikko teillä tietymättömillä, ei ole löytynyt suurista ammattilaisetsinnöistä huolimatta. Sydämestäni toivon, että koira löytyy pian 💗.  Nämä tällaiset asiat ovat niitä, joita en pysty ajattelemaan itkemättä. Koirat ovat itselleni olleet rakkaita perheenjäseniä ja osaan kuvitella sen tuskan, mitä ystävälläni on.  Tässä tarkempaa tietoa: Chow chow kadonnut!