Kissoja ja nyrkkeilyhanskoja

Poikkesin nyrkkeilyhanskanhakureissulla... no ei sentään, jostain syytä vain tykkäsivät Novassa kääriä melkoisen jättimöykyn käteeni napsusormileikkauksen päätteeksi. Pari päivää pitäisi antaa tuon olla, sitten saa ottaa pois ja käydä suihkussa. Odotan siis huomista. Meinaan järveenkin hakeutua, kunhan tuo möykky on pois, kastumisvaara kuitenkin ilmeinen. Pelkillä tikeillä voi turvallisemmin mennä kumihanskalla ja teipillä suojaten. Ei niin hurjasti haittaa, jos ei pystykään koko aikaa pitämään kättä pinnalla.

Koska käsisidoskuva on tylsä, lykkään tähän väliin Ladun Majan parkin vierestä elukan, nyrkkeilyhanska vasta myöhemmin. Kivempi kissaa on katsella noissa blogitekstien esittelyissä.

Tuo leikattu käsi on toistaiseksi kohtalaisen vaivaton. Leikkaus meni sujuvasti, ainoa ikävä vaihe oli puudutus. Kaksi piikkiä kämmenpuolelle keskisormen alapuolelle. Ensimmäinen ikävämpi, toinen jo helpompi. Kyseli, olenko allerginen puudutusaineille, en myöntänyt. Kerroin kyllä, että edelliskerralla minua pisteltäessä oli henki meinannut salpautua ja kehotin häntä olemaan huolestumatta, jos niin käy. Ei luvannut moista, arveli jossain määrin tuossa tilanteessa ehkä hermostuvansa. Molemmat selvisimme ilman paniikkia. Nelisenkymmentä minuuttia odottelua, sitten toimenpidehuoneeseen. Katselin huoneen laitteita, moitin valmistajan valintaa. Trumpf ei herättänyt minussa luottamusta. Ei myöntänyt minulle vastaillut henkilökään olevansa Trump-fani. Käteen pujotettiin melko leveä putkilo verityhjiötä varten. Ensimmäistä kertaa kuulin sanan. Puristuksen avulla saadaan veretön leikkaus aikaan. Saman tien rupesi jollain klooriheksajutulla kättäni puhdistamaan. Oranssiksi värjäytyi, kuulemma ihoon imeytyy hiukan, mutta "toisin kuin Trumpin naaman väri, tämä lähtee pesussa lopulta pois". Seuraavaksi sormet suppuun ja sujautus steriilin kankaan läpi. Vetivät mokomat sen kankaan telineeseen näkösuojaksi. Piti tiirailla kattolampun heijastuman kautta tapahtumia. Ei kovin näyttävä sessio, ei nimittäin sitä verta näkynyt. Oletin moisen tyhjiön tekemiseen tarvittavan suuremmankin paineen, mutta ei tuo nyt kovin kummoinen puristus ollut. Ilmeisen hyvä keksintö, piti ihan googlata. Mielenkiintoinen opinnäytetyö aiheesta Jenni Kiikkilä, Iisa Korpi & Tiia Laitinen VERITYHJIÖN KÄYTTÖ LEIKKAUKSISSA – Oppimateriaalia sairaanhoitajaopiskelijoille . En seurannut kelloa kovin tarkkaan, enkä tiedä, kaunako tuo tyhjiö oli. Puolta tuntia veikkaan. Mistään komplikaatioiriskistä ei puhuttu. Senkin tajusin vasta jälkeenpäin, että jos labra ei mieluusti ota näytteitä tuolta syöpäleikatulta puolelta vieläkään, tämän leikkauksen yhteydessä ei kukaan mitään kysellyt. Kaipa se niin on, että joka tapauksessa se tehdään, mitä on tehtävä.

Kolme tikkiä, kahdeksi päiväksi pallukkasidos (ehkä sen tarkoitus on pitää sormet pois koukusta?), kaksi viikkoa saikkua ja tikitkin pois vasta silloin kahden viikon kuluttua. 

Joskus olen lyhyemmälläkin ajalla selvinnyt ompeleiden kanssa. Kaipa sekin riippuu sitten sitä, millaisessa paikassa haava on. Kipuja ei ole kummemmin, ainoastaan sormen ojentaminen tuntuu nivelessä. Ja suunnattomaksi riemukseni (😡) kolme muutakin sormea aloittelee napsumista. Näistä yhden se puuduttajahenkilökin bongasi, totesi vain, että jepjep, selvästi tuossakin palpoituu napsu. Kuulemma jumppaamalla tätä ei voi estää, lepo auttaa ehkä hiukan, samoin kortisonipistokset. Katsotaan nyt, kuinka monta sormea meikäläiseltä vielä tässä elämässä korjataan. Ehkä sitten, kun nuo letrozolit pääsen lopettamaan keväällä -26, napsujenkin syntyminen loppuu. Eipä muuten kirurgi ollut kuullutkaan moisesta haittavaikutuksesta, kiinnostuneena kysäisi, mikä lääke se sellainen on. Valistin häntä.

Eilen käytiin leikkauksen jälkeen Ladun Majan maastossa hiukan kävelemässä, jahka ensin olin ehtinyt hyödyntää KELA:n minulle nykyisin ilmaiseksi tarjoamaa taksipalvelua ja kotiin palasin. Jossain vaiheessa tuolla latupohjaa pitkin tepastellessamme hoksasin, että hikihän siinä meinasi tulla, eikä sekään ehkä ole paksuissa toppauksissa olevalle tikkikädelle toivottavaa. Ei kuitenkaan ruvennut satamaan, enkä joutunut puista ottamaan tuolla leikatulla käpälällä kiinni, joten homma ehkä hallussa. Hiukan meinattiin lopulta kiertää pienemmän polun kautta toiselle reitille kohti parkkipaikkaa, jotta saisimme enemmän liikettä. Yksi puronylitys siinä oli. Minulla sandaalit, ei mikään pitävä pohja niissä, ja muutenkin loikkiminen on meikäläisellä hiukan huteraa. Yleensä kaksi käsin puista kiinni pitäen tuollaiset selvitän, tai siipan tuella. Nyt hän meni ensin ja tarjosi minulle kättä. Juuri harkitsin seuraavaa askelta ja olin ponnistamassa yli, kun muutama siipan jalan alta kannosta pölähtänyt suhteellisen kiukkuinen ampiainen muutti suunnitelman. Siippa säntäsi sinne, minä tänne. Lopulta olimme molemmat takaisin samalla puolella ja kiltisti palasimme omia jälkiämme lähtöpisteeseen. Olisi voinut käydä ikävämminkin, nyt selvisimme kahdella pistolla kumpikin. Ei kovin usein minua ampiainen ole pistänyt, ehkä kerran. En muistanut, kuinka kipeää moinen tekee! Toinen pisto etusomen niveleen peukkuhangan viereen, toinen olkavarren sisäpuolelle. Olipa sitten kumpikin käsi hiukkasen toistaitoisia... Illallakin vielä koski kunnolla varsinkin tuohon olkavarteen, tänään enää ajoittain kutinaa. 

Hiukanhan tämä osittainen yksikätisyys hankaloittaa elämää, mutta aikansa kutakin. Tätäkin kirjoitellut vasen käsi + oikea etusormi systeemillä, kahvin kaataminen pitää hoitaa vasemmalla, veitsellä leikkaaminen ei oikein suju, ei myöskään kynällä kirjoittaminen.