Elämäni monikerta

Viime jouluna oli enemmän aikaa ja enemmän intoa ja voimiakin laittaa joulua, kuin nyt. Jotenkin hiukan liian pikaisesti tulee aatto, jos torstaina on vielä töitä ja lauantaina pitäisi osata kovasti jouluilla. Tänä vuonna olimme päättäneet, ettei ruveta suuremmin mitään ruokienkaan suhteen puuhastelemaan, vaan ihan kaupan antimilla mennään. On tullut jossain vaiheessa tavaksi tehdä perunalootaa ja viedä sitä mennessämme anopin joulupöytään, samoin sinappia. Tänä jouluna tuli kutsu lankomiehen kotiin heidän jouluherkkujaan maistelemaan ja sinnekin tuota lootaa pyysivät. Torstai-iltana siis meillä ruvettiin keittelemään perunoita ja survomaan niitä yöksi uuniin imeltymään.  Perjantaina olinkin sitten jo flunssassa. Torstaina aamuyöllä pariin kertaan olin aivastanut ja tuli sellainen ajatus, että töihin taidan maskin naamalleni laittaa. Varmuuden vuoksi, vaikkei sen kummemmin täihin lähtiessä kipeä olo tai mitään oireita ollutkaan. Hyvä ehkä, että laitoin. Jospa en olisi ketään ehtiny...

Jostain syystä edelleen seuraan pariakin vertaistukisyöpäryhmää naamakirjassa, vaikka ajattelen, että omalla kohdallani tuo maailma on jo mennyttä elämää. Lukiessani ihmisten ajatuksia ihmettelen, olinko itse yhtä ymmälläni ja peloissani silloin vuosi sitten, kun omat hoitoni olivat vasta alussa. Ehkä oikeasti säikäyskiintiöt ovat tulleet täyteen läheisten sairastumisten kautta ja oma on mennyt siinä sivussa, "vanhalla rutiinilla". Olihan tuo ilmeisesti suurehko homma viime talvena, ainakin matkakuluja on vuoden kuluessa tullut sen verran, että KELA viimeisimmän fyssarikäynnin jälkeen halusi jo 15 € minulle korvata ja lähetti kortin, jolla loppuvuoden ambulanssikyydit ja Ahvenanmaan sairastaksimatkat saan ilmaiseksi. Ei ole suunnitelmissa hyödyntää moista, mutta onpahan taskussa varmuuden vuoksi. Liikkumisinnon olen saanut pidettyä toistaiseksi yllä. Edellisen tekstin jälkeen normiarkiaskeleiden lisäksi mittariin on kertynyt n. 65 kävelykilometriä. Minun mielestäni kohtalaise...

Tiedän, että maailmassa on miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, joilla asiat ovat kehnommin kuin minulla. Silti on hetkiä, jolloin haluaisin vaipua vollottamaan omaa kurjuuttani. Olisi niin kiva tuntea olevansa voimissaan ja ilman näitä kaikkia kolotuksia. Olisi kiva jaksaa ja haluta ja pystyä. Koko ajan jotakin kohtaa kropassa juilii ja repii. Ei kovasti, mutta juuri sen verran, että tietää olevansa epäkunnossa. Jalat ovat jo vuosia olleet ihan oma lukunsa ja niiden temppuihin olen jollain tavalla jo tottunut, mutta nämä kädet... Haluaisin nukkua ilman tuota yölastaa, mutta eihän siitä mitään tule. Ja rupeaa näköjään päiväaikaankin puutumisoireita olemaan. Sen lisäksi tämä viimeisin vaiva tuossa vasemmassa kädessä. Oikeastiko tätä riesaa vielä puoli vuotta, ennen kuin sitä ruvetaan tutkimaan? Jos olisi rahaa, kävisin kuvauttamassa saman tien. Ja jos olisi rahaa, leikkauttaisin tuon rannekanavankin samoin tein. Minusta ei ole vaatimaan hoitoa julkiselta eikä väittelemään työterveyden k...

Kylläpä meni vuosi nopeasti! Viikko sitten kävin kuvissa, sekä mammografia että ultra kuuluivat Novan tarjolla olevaan ohjelmistoon. Oli tuo Novan mammovekotin huomattavasti hellävaraisempi kuin Terveystalon seulonnoissa käytössä oleva vastaava. Lieneekö sen kuvaustehot sitten suurempia vai mistä johtuu, ettei tarvitse niin kovakouraisesti litistellä, en tullut kysyneeksi. Ultran hoiteli sama ihana Irina, joka vuosi sitten hurtilla huumorillaan ja suorapuheisuudellaan sai minut suhtautumaan rennosti kasvaimen lankamerkkaussessioon.  Eipä tuo mammo vieläkään mikään suosikkiretkikohde ole, mutta hyvä, että kuvauksia on. Ihmetyttää, että jotkut jättävät vaikkapa ne joukkoseulonnat väliin, koska "se säteily voi aiheuttaa syöpää". Taisinpa tätä joskus aiemmassa tekstissä ehkä jo närkästelläkin eli itseäni toistan. Tätä en kuitenkaan ole tänne vielä puhissut: Luinpa erään eduskuntaan pyrkivät poliitikon sivuilta sellaistakin valitusta (ehdokas itse oli valittajan kanssa samaa mielt...

Näköjään puolitoista viikkoa mennyt siitä, kun sinne fyssarille tuota rannetta menin näyttämään. Kovasti syynäsi hän ja näpelöi, tutki välillä jännekarttaa seinältään ja pohti. Totesi, että on muuten kinkkinen vaiva tämä. Mietti, miksei parin viikon ibuprofeiinikuuri ole tehonnut, vaikka peukalon jännetulehdukselta vaikuttaa. No, ei tehonnut, ei, kuten ei letrotaukokaan. Jos ei lääke ja lepo ole auttanut, haluan liikettä sitten. Fyssari vakuutti, ettei se jänne poikki napsahda. Lopulta kinesioteippiä laitteli ja neuvoi ottamaan työterveyslääkäriin yhteyttä, jos vaiva jatkuu. Kuulemma ehkä mahdollisesti kortisonipiikistä voisi olla apua. Teipistä tuntui ensin olevan hyötyä, niin ainakin kuvittelin, mutta en sitä oikein osaa laittaa tarpeeksi hyvin. Juteltiin siitäkin, mitä tarkoittaa se kuuluisa sanonta "kivun sallimissa rajoissa". Olen sitä monesti miettinyt, että voiko silloin jotain liikettä tehdä niin kauan, kuin sielu sitä kipua sietää vai siihen saakka, kunnes kipu rupea...

Jos isä eläisi vielä, kysyisin mahtoiko olla maanantai, kun minua tehtiin. Sellainen tunne, että joku maanantaikappale minä olen. Jatkuvasti joku kohta kropasta haluaa ylittää uutiskynnyksen - ja yleensä silloin, kun muuten tykkäisin olla rauhassa. Liikettä pitäisi enemmän saada,  se luultavasti häätäisi ainakin osan vaivoista hetkeksi taka-alalle. Sen verran laiskaksi olen kuitenkin heittäytynyt täällä viikonloput yksin möllöttäessäni, etten edes nenäpäätä ole perjantain ja maanantain välillä ovesta ulos saanut. Puunhakureissuja tai järvessä poikkeamisia ei lasketa, ei ne mitään ulkoiluja ole. Mutta joo: järvi sentään on parantunut ja uimakausi alkanut! Hiukkasen hirvittää enemmät uimaliikkeet, koska tuo vasen ranne ei ole letrotauosta mitään piitannut, pahenee vain. Päätin kuitenkin, että tänä tulevana talvena jotain enemmänkin tuolla vedessä uskallan, kuin hätäisesti portaista kiinni pitäen hetken itseäni lillutella. Jospa ihan muutaman uimaliikkeen aina tarkenisi ottaa. Tottuuh...

 Niinhän siinä kävi, että uhoamisestani huolimatta kuitenkin sitten taiotin Letrozolin. Soitin syöpikselle uudelleen ja saivat minut vakuuttuneeksi siitä, ettei parin kolmen viikon lääketauko merkitse mitään tässä pelissä. Katsotaan nyt sitten, onko apua tuohon peukunjuuren/ranteen kipuun tällä. Nyt neljä päivää taukoa takana, muttei vielä ole mitään muutosta havaittavissa. Jospa tuohon syyslomaa edeltävälle viikolle saakka tilannetta tarkkailisi. Ohje oli, että ellei vaiva helpota tauon aikana, ota yhteys työterveyteen. Niin. Se on minulle epäselvää, mikä kaikki sinne työterveyden toimialaan kuuluu. Joskus aikoinaan työterveys oli se paikka, minne työntekijä meni vaivoineen, ettei tarvinnut terveyskeskukseen jonotella. Jossain vaiheessa opastettiin, että työstä johtuvat vaivat työterveyteen, muut terveyskeskukseen. Kumpaankohan sitten yrittäisi, jos ei helpota? Vaikka samapa tuo, kumpaankaan ei kuitenkaan kovin nopeasti aikaa saa. Toinen tauko sentään on ohi: Pääsin vihdoinkin jär...

On hetkiä, jolloin sitä on vain väsynyt kaikkeen. Tai sanotaanko pikemminkin, että väsynyt siihen, että niin moni asia tekee elämästä väsyttävää. Eihän minulla mitään hätää tai valittamisen aihetta oikeasti ole, etenkään, jos yhtään vertaan omaa elämääni monen muun tuntemani elämään. Ja silti tuntuu, että voisihan tämä olla jotain muutakin, kuin loputonta väsymistä, kaiken maailman kivistyksiä ja työtä, josta jo haluaisin eläkkeelle päästä. On taas se aika vuodesta, jolloin pitäisi tehdä töissä asioista, joita ei osaa tehdä, vaikka pitäisi osata. Työt tulevat uniin. Viime aikoina useimmat viikot ovat sujuneet niin, että viikolla minä teen töitä, viikonloppuna mies. En sitten saa mitään aikaan itsekseni, aika menee lähinnä löhöilyyn ja syömiseen. Tänään en ennen puolta päivää jalkeille päässyt, enkä oikeastaan ole muuta päivällä tehnyt kuin tuijottanut ruutua ja miettinyt, kehtaisiko mennä nukkumaan. Äsken sitten olinkin toviksi nukahtanut, eikä kello ole vielä oikeastaan iltakaan. Lait...

Minulla on ollut tapana laitella asioita pikkuhiljaa muistiin tänne blogin luonnokseen sitä silmällä pitäen, että olisi sitten seuraavaan tekstiin sellaisia asioita kirjoitettavana, jotka haluan muistaa ja ehkä muillekin jakaa. Kolme viikkoa on nyt tullut töitä tehtyä pitkän loman jälkeen. Niitä kesän alun neljää päivää on melko turha laskea mukaan, en minä silloin käytännössä tehnyt mitään järjellistä. Järjellisyydestä en nytkään menisi takuuseen, mutta parhaani olen yrittänyt, enkä vielä ainakaan ole liiaksi väsynyt sen enempää mieleltäni kuin ruumiinkaan voimilta. Väsyttää kyllä jatkuvasti, mutta niinhän minua on jo vuosikausia väsyttänyt, joten eipä siinäkään mitään uutta ole. Uusien oppilaiden ja uusien luokkien kanssa on lähtenyt homma käyntiin suhteellisen hyvin - vain yhden porukan toiminta kävi viime viikolla minulla niin tunteisiin, että itkuksihan se sitten tunnin lopulla meni. Silloin tajusivat, että taitaa tuo ope olla tosissaan. Sen verran Wilmassa avauduin tapahtuneesta,...

Ensimmäinen työviikko takana. Vastahan tuossa kaksi päivää on ehtinyt oppilaiden kanssa olla, joten ei vielä oikeastaan voi mitenkään tietää, miten tämän työnsä osaa ja jaksaa hoitaa. Väsyttää armottomasti päivän jälkeen, vaikka veriarvot ovatkin ennalleen palautuneet. Sitä ehti jo tottua sellaiseen vapaaseen elämään, aikatauluttamattomaan oleiluun. Jos tästä ajattelee 9 kuukautta taaksepäin sinne leikkauksen jälkeiseen aikaan, tuntuu, että sehän oli aivan äsken. Saman verran eteenpäin ja taas oltaisiin kesän kynnyksellä.  Sinne on suunnattoman pitkä aika. Oli ikävää, että työkavereista heitä ihania, tärkeitä ihmisiä on joutunut lähtemään  (vai saanut lähteä?) muualle töihin, mutta kivaa oli huomata, että pari sellaista ihanaa entistä, joiden en tiennyt tänä vuonna joukkoon kuuluvan, aloittivatkin nyt syksyllä. Sitten tietysti runsaasti uusia, ventovieraita, joiden nimien opettelemisessa tulee olemaan vaikeuksia.  Muisti krenaa, kuten ennakoinkin. Olen jo hukannut ai...

Hiukkasen useammin pitäisi kirjoitella, mikäil aikoisi saada muistiin asioita, joita ajattelee tai joita tapahtuu. Minulla on ollut tapana kirjoitella muistiin luonnostekstinä ihan muutamalla sanalla aiheita, joista tahtoisin jotain naputella, mutta nyt, kun edellisestä tekstistä on jo liki kuukausi aikaa, en enää ollut varma, mitä esim. kirjoittamani sana " Fiedls" mahtaa tarkoittaa. Jotenkin onnistuin saamaan tuolla sanalla jotain spanielijuttuja Googlesta, en tosin käsitä, miten. En onnistu toistamaan moista hakua. Viimein tajusin, että kysymyksessä on kirjoitusvirhe ja tuon Kööpenhaminan Field'sin joukkoampumisen halusin laittaa muistiin. Siinähän se tapahtui näemmä "meidän" metroasemamme vieressä olevassa ostoskeskuksessa parinsadan metrin päässä hotellilta. Vaikka ei tullut mainitussa paikassa sisällä edes käytyä, asioihin tulee jotain merkillistä syvyyttä, kun tietää, millaisessa paikassa ne ovat tapahtuneet. Mitään merkitystähän tällä tämän tapahtuman mu...

Tästä piti tulla ihan tavallinen naamakirjapäivitys, mutta enhän minä osaa niin ytimekkäästi mitään sanoa. On päästävä selittämään ja laittamaan pari valaisevaa kuvaakin sekaan. Siispä tästä tuli blogikirjoitus. Kaikki alkoi joskus talvella siitä, että meillä kyllästyttiin niihin kauppakuitteihin, joita koneet sylkivät aina, kun minun S-korttiani maksun yhteydessä näytettiin. Kuitittoman palvelun kuulemma saisi, kun ihan vain kävisi koneella sen valitsemassa. Sitä varten ei tarvitsisi kuin tunnusluvun. Ongelma nro 1: Tunnusluku? Hmmm… kyllä minulla sellainen on ja on siihen muistisääntökin. Ettei olisi jopa ovelasti jemmattu sinne, minne kaikki muutkin tärkeät tiedot on jemmattu. Paitsi että ei ollut. Pitkien etsintöjen jälkeen tuo tunnari kyllä löytyi ja tuli talletetuksi sinne, missä ne muutkin. Ja ei, ei ole selväkielisenä, turha haaveilla meille murtautumisesta. Ongelma nro 2: Käynti automaatilla valitsemassa tuo kaivattu kuititon vaihtoehto ei kuitenkaan muuttanut tilannetta. Kui...

Eilispäivänä poikkesin hakemassa huoltoon yhden geokätkömme välipisteet. Pitkästä aikaa lämpömittarikin näytti kesälukemia, +22! En tosin kotoa lähtiessä lämpöjä miettinyt, vaan varustauduin torjumaan kaikenlaisia vaaroja. Pukeutuminen siis sen mukaista: Paksu pusero, paksut housut polvisuojineen, pipo, hanskat, kumisaappaat ja kävelysauvat. Eipä iske itikka, ei pure kivikossa käärme kinttuun, ei koske polveen niin pahasti, jos pitää kontata, eikä uskalla karhu lähsetyä, kun sauva kuitenkin kiviin kopisee. Sitä paitsi isä joskus neuvoi sen vanhan "viisauden", että metsään mennessä pitää olla mukana rukkanen ja terävä keppi. Jos karhu tulee päälle, pitää heittää rukkanen ilmaan. Karhu nousee sitä tavoittelemaan, jolloin on hyvä hetki lykätä keppi pystyyn siihen alle. Jumittuu nalle parka kuulemma niille sijoilleen laskeutuessaan rukkanen suussa takaisin alas. Julmaa moinen, mutta kyllä kai hanska ja kävelysauva korvaavat hätätilassa rukkasen ja terävän kepin? Karhua ei tullut,...