Askeleita

Jostain syystä edelleen seuraan pariakin vertaistukisyöpäryhmää naamakirjassa, vaikka ajattelen, että omalla kohdallani tuo maailma on jo mennyttä elämää. Lukiessani ihmisten ajatuksia ihmettelen, olinko itse yhtä ymmälläni ja peloissani silloin vuosi sitten, kun omat hoitoni olivat vasta alussa. Ehkä oikeasti säikäyskiintiöt ovat tulleet täyteen läheisten sairastumisten kautta ja oma on mennyt siinä sivussa, "vanhalla rutiinilla". Olihan tuo ilmeisesti suurehko homma viime talvena, ainakin matkakuluja on vuoden kuluessa tullut sen verran, että KELA viimeisimmän fyssarikäynnin jälkeen halusi jo 15 € minulle korvata ja lähetti kortin, jolla loppuvuoden ambulanssikyydit ja Ahvenanmaan sairastaksimatkat saan ilmaiseksi. Ei ole suunnitelmissa hyödyntää moista, mutta onpahan taskussa varmuuden vuoksi.

Liikkumisinnon olen saanut pidettyä toistaiseksi yllä. Edellisen tekstin jälkeen normiarkiaskeleiden lisäksi mittariin on kertynyt n. 65 kävelykilometriä. Minun mielestäni kohtalaisen hyvin tällaiselle perusvaivaiselle. Tavoitteena olisi kyetä liikkumaan vielä silloinkin, kun joskus eläkkeelle pääsen, joten on yritettävä. Eihän tämä aina kovin herkulta olekaan tuntunut. Kun lopettaa työt viiden kieppeillä, taistelee ahtaassa työpaikan vessassa (liian laiska kävelemään alakertaan pukuhuoneeseen) itsensä arkivaatteista hikeentymiskelpoisiin kamppeisiin ja joskus puoli kuuden jälkeen viimein on valmis kampeamaan itsensä autosta ylös viettääkseen seuraavan tunnin reitillä nopeampien tukkona, on välillä miettinyt, että kyllähän se tunnin verran pidempi yhteinen valveillaoloaikakin kotona olisi kiva. Muutamia kertoja tuo toinenkin osapuoli on ehtinyt mukaan kävelemään, mutta paljon on hänelläkin ollut viime aikoina muuta ajateltavaa ja tekemistä, eikä jaksa tai ehdi liittyä joukkoon. Joka tapauksessa aina lenkin jälkeen olen ollut iloinen siitä, että tuli lähdettyä

Alkuinnon kolme kilometriä vaihtui neljään, koska keksin harhauttaa itseäni. Tuntui välillä niin pitkältä se 3,1 km, minkä tuo lammen ympärys on, joten käännyin takaisin kahden kilometrin kohdalta. Tätä muutaman päivän tuolla harrastin työpäivinä. Kotona pääsi viikonloppuna valoisaan aikaan liikkeelle ja matkaa oli mukava pidentää. Nyt olen ottanut tavoitteeksi tarpoa arkisinkin vähintään 5 km. Eilen tiesin, ettei minua kotona odoteta ja koska päivä töissä oli ollut monin tavoin täysin sieltä ja syvältä, eivätkä ajatukset millään meinanneet irrota teinien aiheuttamasta mielipahasta, päätin lisätä matkaa. Tosin ehdollisesti: Jos näen yhdenkin ihmisen ennen neljän kilometrin täyttymistä, tyydyn siihen viiden kilometrin tavoitteeseen, muussa tapauksessa kierrän lammen kahdesti. Yksin sain tuolla Mustavuoren valaistulla alueella tassutella ja matka siis piteni. Ja kohta tästä aion lähteä jonnekin päin ihan päivänvalossa siirtelemään jalkoja toistensa eteen.

                            *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    *    

Siirtelinkin sitten liki 2½ tuntia. Lähdin kokeilemaan, pääseekö tuon huushollimme vieressä kasvavan "vuoren" ympäri kätevästi näillä keleillä. Joskus olen kerran toisesta suunnasta kiertänyt samaa lenkkiä, mutta silloin oli kesä ja ainoan epämääräisen kohdan alkupää oli polulla merkitty. Ei muistikuvaa, pitkäkö matka silloin tuli tallusteltua, mutta nyt kilometrejä omalta huussilta takaisin huussille kertyi peräti yksitoista. Oli hyvä valinta lähteä ulos! On niin erilaista kulkea päivänvalossa, vaikka tänään päivä pilvessä olikin. Tietä pitkin lähes koko matka, vain parinsadan metrin pätkä juuri tuolla aiemmalla kerralla polulla merkityllä tienoolla piti remuta kivien ja kuusien seassa. Olisi sieltä tiekin mennyt ihan ympäri, mutta kartta kertoi sen johtavan aivan kesämökin kupeesta, oikeastaan pihan läpi, ja näytti melko tuoreet mönkkärin tms. jäljet sinne menevän, joten en kehdannut lähteä katsomaan. Takaisinkaan en tuossa vaiheessa halunnut kääntyä, mittariin oli just tullut 7 km. Eipä muuta kuin sopivasti ojanpenkalla lojunut oksankarahka käteen ja metikköön. Aivan ei kävelytahti siellä enää pysynyt ennallaan 😄

Sen verran oli intoa vielä kotipihaan tullessa, että meinasin tyhjentää biojäteastiasta sinne "säilöön" laitetut valmiit kompostit. Oli tarkoitus ne roudata toiselle puolen pihaa jo kesällä, mutta unohdettiin. Nyt tartuin toimeen, mutta eipä jäätynyt komposti noin vain irtoakaan. Neljänneksen sain lapiolla hakattua irti, mutta sitten päätin raahata koko komeuden sisätiloihin sulamaan. Jospa huomenissa tai maanantaina sisältö tykkää jo irrota. Ihan olohuoneeseen saakka en tuota viitsinyt koristeeksi kiskoa, vaikka olisihan se toki ehkä kimmoke johonkin "Suomen kaunein koti" -ohjelmaan pääsemiseksi. Jäi tällä kertaa kuitenkin tuulikaappiin, joten jos joku on meille tulossa, suosittelen kiertämään pihaovelle.

Pitkä viikonloppu maanantaivapaineen ja itsenäisyyspäivineen on tervetullut tähän väliin. Parit koeniput pitäisi jaksaa korjata, muuten voisi ihan vain olla. Tuonne saukko-oletettujen sekaan menen mieluusti välillä puljaamaan, vaikka ne eivät olekaan tulleet minua tervehtimään.