Pikavisiitti S-Pankkiin
Tästä piti tulla ihan tavallinen naamakirjapäivitys, mutta enhän minä osaa niin ytimekkäästi mitään sanoa. On päästävä selittämään ja laittamaan pari valaisevaa kuvaakin sekaan. Siispä tästä tuli blogikirjoitus.
Kaikki alkoi joskus talvella siitä, että meillä kyllästyttiin niihin kauppakuitteihin, joita koneet sylkivät aina, kun minun S-korttiani maksun yhteydessä näytettiin. Kuitittoman palvelun kuulemma saisi, kun ihan vain kävisi koneella sen valitsemassa. Sitä varten ei tarvitsisi kuin tunnusluvun.
Ongelma nro 1: Tunnusluku? Hmmm… kyllä minulla sellainen on ja on siihen muistisääntökin. Ettei olisi jopa ovelasti jemmattu sinne, minne kaikki muutkin tärkeät tiedot on jemmattu. Paitsi että ei ollut. Pitkien etsintöjen jälkeen tuo tunnari kyllä löytyi ja tuli talletetuksi sinne, missä ne muutkin. Ja ei, ei ole selväkielisenä, turha haaveilla meille murtautumisesta.
Ongelma nro 2: Käynti automaatilla valitsemassa tuo kaivattu kuititon vaihtoehto ei kuitenkaan muuttanut tilannetta. Kuittia pukkaa edelleen. Ehkäpä tämän pystyisi verkkopankin kautta hoitamaan?
Ongelma nro 3: Verkkopankki? Mikä kumma on käyttäjätunnus? Ei löydy mistään sellaista paperia, mikä auttaisi asiassa. Tunnuslukulista kyllä löytyy, mutta ei siitä ole hyötyä. Ehkäpä S-mobiili auttaisi?
Ongelma nro 4: S-mobiili minulla kyllä on, mutta en siitä omaan verkkopankkiini ole koskaan päässyt. Ei muistikuvaa, miksi ja milloin sen olen asentanut, eikä etenkään siitä ole muistikuvaa, miksi se joskus yhteistuumin laitettiin niin, että siipan tiedot siitä näkyvät. Ehkä siksi, että haluttiin minunkin näkevän, mitä tilillä tapahtuu on, eikä niitä omia tunnuksiani silloinkaan löytynyt. Rinnakkaiskorttihan minulla tuolle tilille kuitenkin on.
Tämä vyyhti pitäisi ilmeisesti selvittää ihan livenä siellä S-pankin konttorissa. Tälle päivälle kalenteriin tämän tehtävän oli kirjoittanut ihan siksi, että eihän minun sössimisteni vuoksi tarvitse meidän molempien tuhlata aikaa jossain pankissa istumiseen. Tänään tai huomenna olisi hyvä, koska ukko on töissä.
Ajattelin olla fiksu ja varata ajan, ettei tarvitse jonotella. Kätevää, hyvin löytyi netin kartalta Seppälän pankki aukioloaikoineen ja vierestä kuponki, millä voisi varata ajan. Paitsi, että kun kirjoitat paikkakunnan ja valitset asiakaspalvelupisteen, nopeasti vilahtaa vain ohi pop-up, jossa olisi tuo ”VARAA”-painike. Edes näyttökuvaa en läppärillä siitä näkymästä ehdi saada.
Jospa kännykkä auttaisi? Juu, auttaapa hyvinkin, mikäli haluaisin käydä asioimassa vaikkapa Pieksämäellä. Jyväskylästä ei näköjään löydy yhtäkään S-pankkia. Päätän siis lähteä jonottamaan, koska muutenkin saattaisin Prismassa poiketa. Ei kai siinä kovin kauaa kuitenkaan voi mennä.
Jonotusnumeroni on 104, vuorossa on 94, kun jonoon asetun. Kerkeän siis käydä hiukan tuijottamassa viereisen liikkeen tarjontaa. Kahlattuani alennusrekit läpi palaan käytävälle vilkaisemaan, ketä palvellaan. Numeroa 94. Virkailijoita näkyi olevan ainakin neljä, ellei jopa viisi, mutta ajanvarauksella ainakin pari heistä kyltin mukaan kehui toimivansa. Jassoo, viisainta istahtaa. Siinä istuskellessani, suunnilleen 30 minuutin kohdalla huomasin, että jos valitsee kännykän valikosta jotain muuta kuin ”Tunnukset ja S-mobiili”, Jyväskyläkin löytyy ja aikoja pääsee varaamaan! Hooray, jospa tälle päivälle...no eipä ollut, huomiselle kyllä. En uusiksi halua tänne saman asian vuoksi tulla, pakkohan tästä kohta on jo tiskillekin päästä.
Reilu vartti vielä, sitten pääsin.
” Päivää! Sellainen juttu olisi...tämähän alkoi siitä, kun halusin päästä eroon kassakoneen syytämistä kuiteista…” Kerroin pitkät jutut, myönsin, ettei minulla ole aavistustakaan käyttäjätunnuksestani, mutta kortin PIN-luvun kyllä muistan (kieltämättä odotin virkailijapojan olevan edes hiukan minusta ylpeä, mutta hän vain tuijotti hiukan kärsivän näköisenä). Tulin opastetuksi mm. siitä, että olen kuulemma itse verkkopankkitunnusluvun joskus varmasti luonut ja se on siis eri, kuin kortin tunnusluku. ”Saattaapa olla noin...enpä vain muista sitä sitten.” ”Onko teillä S-mobiili?” tiedusteli hän. ”On, mutta katsokaas, kun se menee puolison tietoihin. Minulla on kyllä rinnakkaiskortti hänen pankkiinsa.” ”Näyttäisittekö tuon S-mobiilin?” Käskystä näytän. ”Jospa hiukan alemmaksi skrollaisitte näyttöä, sinne nimeen.” ”On se minun mieheni nimi, minähän sanoin!”
Tämä S-mobiili -episodi olisi voinut jäädä väliin. Virkailijapoika ryhdistäytyi, vavahti hiukan ja ääni hiukan väristen totesi: ”Nyt rouva kuulkaa on sillä tavalla, että minun pitäisi oikeastaan sulkea miehenne verkkopankki!” ”MITÄ?! EI, EI NIIN SAA TEHDÄ!” Ja selityksiä. Osaan näyttää anteeksipyytävältä ja sopertaa kaikenlaista. Että kun yhdessä ja naimisissa ja eihän siitä mitään tule, jos ne tunnukset häneltä pois otetaan ja kamalaa. Kysyin, että poistanko sovelluksen, ehti toppuutella. Käski kuitenkin kirjautua sieltä ulos ja katsoi moittivasti. Otin nuhteet vastaan.
Kaikki alkoi joskus talvella siitä, että meillä kyllästyttiin niihin kauppakuitteihin, joita koneet sylkivät aina, kun minun S-korttiani maksun yhteydessä näytettiin. Kuitittoman palvelun kuulemma saisi, kun ihan vain kävisi koneella sen valitsemassa. Sitä varten ei tarvitsisi kuin tunnusluvun.
Ongelma nro 1: Tunnusluku? Hmmm… kyllä minulla sellainen on ja on siihen muistisääntökin. Ettei olisi jopa ovelasti jemmattu sinne, minne kaikki muutkin tärkeät tiedot on jemmattu. Paitsi että ei ollut. Pitkien etsintöjen jälkeen tuo tunnari kyllä löytyi ja tuli talletetuksi sinne, missä ne muutkin. Ja ei, ei ole selväkielisenä, turha haaveilla meille murtautumisesta.
Ongelma nro 2: Käynti automaatilla valitsemassa tuo kaivattu kuititon vaihtoehto ei kuitenkaan muuttanut tilannetta. Kuittia pukkaa edelleen. Ehkäpä tämän pystyisi verkkopankin kautta hoitamaan?
Ongelma nro 3: Verkkopankki? Mikä kumma on käyttäjätunnus? Ei löydy mistään sellaista paperia, mikä auttaisi asiassa. Tunnuslukulista kyllä löytyy, mutta ei siitä ole hyötyä. Ehkäpä S-mobiili auttaisi?
Ongelma nro 4: S-mobiili minulla kyllä on, mutta en siitä omaan verkkopankkiini ole koskaan päässyt. Ei muistikuvaa, miksi ja milloin sen olen asentanut, eikä etenkään siitä ole muistikuvaa, miksi se joskus yhteistuumin laitettiin niin, että siipan tiedot siitä näkyvät. Ehkä siksi, että haluttiin minunkin näkevän, mitä tilillä tapahtuu on, eikä niitä omia tunnuksiani silloinkaan löytynyt. Rinnakkaiskorttihan minulla tuolle tilille kuitenkin on.
Tämä vyyhti pitäisi ilmeisesti selvittää ihan livenä siellä S-pankin konttorissa. Tälle päivälle kalenteriin tämän tehtävän oli kirjoittanut ihan siksi, että eihän minun sössimisteni vuoksi tarvitse meidän molempien tuhlata aikaa jossain pankissa istumiseen. Tänään tai huomenna olisi hyvä, koska ukko on töissä.
Ajattelin olla fiksu ja varata ajan, ettei tarvitse jonotella. Kätevää, hyvin löytyi netin kartalta Seppälän pankki aukioloaikoineen ja vierestä kuponki, millä voisi varata ajan. Paitsi, että kun kirjoitat paikkakunnan ja valitset asiakaspalvelupisteen, nopeasti vilahtaa vain ohi pop-up, jossa olisi tuo ”VARAA”-painike. Edes näyttökuvaa en läppärillä siitä näkymästä ehdi saada.
Jospa kännykkä auttaisi? Juu, auttaapa hyvinkin, mikäli haluaisin käydä asioimassa vaikkapa Pieksämäellä. Jyväskylästä ei näköjään löydy yhtäkään S-pankkia. Päätän siis lähteä jonottamaan, koska muutenkin saattaisin Prismassa poiketa. Ei kai siinä kovin kauaa kuitenkaan voi mennä.
Jonotusnumeroni on 104, vuorossa on 94, kun jonoon asetun. Kerkeän siis käydä hiukan tuijottamassa viereisen liikkeen tarjontaa. Kahlattuani alennusrekit läpi palaan käytävälle vilkaisemaan, ketä palvellaan. Numeroa 94. Virkailijoita näkyi olevan ainakin neljä, ellei jopa viisi, mutta ajanvarauksella ainakin pari heistä kyltin mukaan kehui toimivansa. Jassoo, viisainta istahtaa. Siinä istuskellessani, suunnilleen 30 minuutin kohdalla huomasin, että jos valitsee kännykän valikosta jotain muuta kuin ”Tunnukset ja S-mobiili”, Jyväskyläkin löytyy ja aikoja pääsee varaamaan! Hooray, jospa tälle päivälle...no eipä ollut, huomiselle kyllä. En uusiksi halua tänne saman asian vuoksi tulla, pakkohan tästä kohta on jo tiskillekin päästä.
Reilu vartti vielä, sitten pääsin.
” Päivää! Sellainen juttu olisi...tämähän alkoi siitä, kun halusin päästä eroon kassakoneen syytämistä kuiteista…” Kerroin pitkät jutut, myönsin, ettei minulla ole aavistustakaan käyttäjätunnuksestani, mutta kortin PIN-luvun kyllä muistan (kieltämättä odotin virkailijapojan olevan edes hiukan minusta ylpeä, mutta hän vain tuijotti hiukan kärsivän näköisenä). Tulin opastetuksi mm. siitä, että olen kuulemma itse verkkopankkitunnusluvun joskus varmasti luonut ja se on siis eri, kuin kortin tunnusluku. ”Saattaapa olla noin...enpä vain muista sitä sitten.” ”Onko teillä S-mobiili?” tiedusteli hän. ”On, mutta katsokaas, kun se menee puolison tietoihin. Minulla on kyllä rinnakkaiskortti hänen pankkiinsa.” ”Näyttäisittekö tuon S-mobiilin?” Käskystä näytän. ”Jospa hiukan alemmaksi skrollaisitte näyttöä, sinne nimeen.” ”On se minun mieheni nimi, minähän sanoin!”
Tämä S-mobiili -episodi olisi voinut jäädä väliin. Virkailijapoika ryhdistäytyi, vavahti hiukan ja ääni hiukan väristen totesi: ”Nyt rouva kuulkaa on sillä tavalla, että minun pitäisi oikeastaan sulkea miehenne verkkopankki!” ”MITÄ?! EI, EI NIIN SAA TEHDÄ!” Ja selityksiä. Osaan näyttää anteeksipyytävältä ja sopertaa kaikenlaista. Että kun yhdessä ja naimisissa ja eihän siitä mitään tule, jos ne tunnukset häneltä pois otetaan ja kamalaa. Kysyin, että poistanko sovelluksen, ehti toppuutella. Käski kuitenkin kirjautua sieltä ulos ja katsoi moittivasti. Otin nuhteet vastaan.
Rupesimme minun tietojani tutkimaan ja passin ojensin. Kyseli osoitteen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen, vertasi ruudultaan näkyviin. Reippaasti kaiken osasin, kehaisi, että sehän tuli kuin apteekin hyllyltä. Mieli teki sanoa, että varta vasten ulkoa opettelin, jotta osaan ne oikein sanoa, jos kysytään. Onneksi pidin suuni kiinni olisi ehkä jäänyt minun kohdaltani tähän tämä pankkiasiointikerta.
Sitten ruvettiin miettimään. Minun verkkopankissani ei kuulemma ollut vuosien aikana tapahtunut mitään. No ei kai ollut, koska en ole sinne päässyt. Kun se käyttäjätunnus jne. Kuulemma ratkaisu olisi se, että tehdäänpä minulle uudet tunnukset. Nyt puhui asiaa tuo nuori mies! Passiani hän rupesi tutkimaan uudelleen, naputteli konettaan ja kutristi kulmiaan. ”Hmm...mitenkäs...onpa outoa.” Pyysi kollegansa ihmettelemään samaa asiaa. Jotain osoitteesstani, poliisista ja siitä, että kumma kun ei löydy siinä pohtivat. Minä kysymään, että mitä nyt ei löydy. ”Täältä poliisin järjestelmästä ei löydy…” ”MINUAKO EI LÖYDY? OLENKO KUOLLUT? OLENKO POLIISILTA TURVASSA! JESSS!”
He molemmat katsoivat minua vaitonaisina. Kuulemma olen hengissä, eikä kyse ollut sen suuremmasta, kuin ettei sinne järjestelmään päässyt jotain vahvistamaan ja niin pitäisi päästä tekemään, jos haluaa luoda minulle uudet tunnukset. Eivät olleet ikinä ennen nähneet moista virheilmoitusta, jotta sikäli oli kyllä onni, että juuri minä satuin heidän asiakkaakseen. Oppivat joitain uutta. Siitä sitten helpdeskiin soittamaan. Parinkymmenen jonotusminuutin aikana tuo nuori mies kerkesi huokailla, että tänään mikään ei ole toiminut, kaikki tekniset häiriöt ovat osuneet kohdalle ja helpparillekin oli jo pariin kertaan hän soittanut. Edes mukavaa odotusmusiikkia siellä ei kuulemma ollut. Kysyin. Siinä odotellessamme kerroin tuosta ajanvaraussivun ongelmasta. Hän ihmetteli, näytti omalta koneeltaan, ettei sen sivun pitäisi lainkaan tuollaista ”Tunnukset ja S-mobiili” -vaihtoehtoa edes tarjota, vaan oikea kohta on ”digitaaliset palvelut” tms. Minä näytin kännyn tarjoamat vaihtoehdot, ei siellä digitaalista missään tarjota. Kerroin, että olen hakenut hakusanalla ”Jyväskylä”, olen ottanut paikannuksen pois ja laittanut uudelleen päälle, olen VPN:n poistanut käytöstä, eikä minulle kuitenkaan tuolla palveluvalinnalla tarjottaisi mitään Pieksämäkeä lähempää. Kovin ihmettelimme moista siinä yhdessä. Lopulta helpdesk vastasi ja niin sinne jollekin tuntematomalle passini numerot ja voimassaolot lueteltiin. Sitä kautta saivat minutkin jälleen hyväksytyksi henkilöksi ja päästiin tunnuksia tekemään. Lopulta otti minulta allekirjoituksen. Sillä typerällä kynällä sille typerälle näytölle. Ihme sotkua, kertaalleen piti uusiakin. Enkä jaksanut lukea, mitä allekirjoitin. Poika katsoi minua taas väsyneesti, mutta lupasi tulostaa minulle nuo allekirjoittamani sopimuksen sivut. Nips naps nitoi ne ja sanoi, ettei nyt tästä laskuta, koska niin kauan aika meni odottamiseen. Niin, puolitoista tuntia siitä, kun sen jonotusnumeron otin.
En kertonut hänelle, että jo edelliskerralla minulle on tuimasti sanottu, että toistamiseen ei enää ilmaiseksi mitään uusita, koska nämä tunnukset kuuluu pitää tallessa! Kiittelin kovasti ja toivottelin hänelle parempaa huomista ja poistuin kaupan puolelle.
Sitten ruvettiin miettimään. Minun verkkopankissani ei kuulemma ollut vuosien aikana tapahtunut mitään. No ei kai ollut, koska en ole sinne päässyt. Kun se käyttäjätunnus jne. Kuulemma ratkaisu olisi se, että tehdäänpä minulle uudet tunnukset. Nyt puhui asiaa tuo nuori mies! Passiani hän rupesi tutkimaan uudelleen, naputteli konettaan ja kutristi kulmiaan. ”Hmm...mitenkäs...onpa outoa.” Pyysi kollegansa ihmettelemään samaa asiaa. Jotain osoitteesstani, poliisista ja siitä, että kumma kun ei löydy siinä pohtivat. Minä kysymään, että mitä nyt ei löydy. ”Täältä poliisin järjestelmästä ei löydy…” ”MINUAKO EI LÖYDY? OLENKO KUOLLUT? OLENKO POLIISILTA TURVASSA! JESSS!”
He molemmat katsoivat minua vaitonaisina. Kuulemma olen hengissä, eikä kyse ollut sen suuremmasta, kuin ettei sinne järjestelmään päässyt jotain vahvistamaan ja niin pitäisi päästä tekemään, jos haluaa luoda minulle uudet tunnukset. Eivät olleet ikinä ennen nähneet moista virheilmoitusta, jotta sikäli oli kyllä onni, että juuri minä satuin heidän asiakkaakseen. Oppivat joitain uutta. Siitä sitten helpdeskiin soittamaan. Parinkymmenen jonotusminuutin aikana tuo nuori mies kerkesi huokailla, että tänään mikään ei ole toiminut, kaikki tekniset häiriöt ovat osuneet kohdalle ja helpparillekin oli jo pariin kertaan hän soittanut. Edes mukavaa odotusmusiikkia siellä ei kuulemma ollut. Kysyin. Siinä odotellessamme kerroin tuosta ajanvaraussivun ongelmasta. Hän ihmetteli, näytti omalta koneeltaan, ettei sen sivun pitäisi lainkaan tuollaista ”Tunnukset ja S-mobiili” -vaihtoehtoa edes tarjota, vaan oikea kohta on ”digitaaliset palvelut” tms. Minä näytin kännyn tarjoamat vaihtoehdot, ei siellä digitaalista missään tarjota. Kerroin, että olen hakenut hakusanalla ”Jyväskylä”, olen ottanut paikannuksen pois ja laittanut uudelleen päälle, olen VPN:n poistanut käytöstä, eikä minulle kuitenkaan tuolla palveluvalinnalla tarjottaisi mitään Pieksämäkeä lähempää. Kovin ihmettelimme moista siinä yhdessä. Lopulta helpdesk vastasi ja niin sinne jollekin tuntematomalle passini numerot ja voimassaolot lueteltiin. Sitä kautta saivat minutkin jälleen hyväksytyksi henkilöksi ja päästiin tunnuksia tekemään. Lopulta otti minulta allekirjoituksen. Sillä typerällä kynällä sille typerälle näytölle. Ihme sotkua, kertaalleen piti uusiakin. Enkä jaksanut lukea, mitä allekirjoitin. Poika katsoi minua taas väsyneesti, mutta lupasi tulostaa minulle nuo allekirjoittamani sopimuksen sivut. Nips naps nitoi ne ja sanoi, ettei nyt tästä laskuta, koska niin kauan aika meni odottamiseen. Niin, puolitoista tuntia siitä, kun sen jonotusnumeron otin.
En kertonut hänelle, että jo edelliskerralla minulle on tuimasti sanottu, että toistamiseen ei enää ilmaiseksi mitään uusita, koska nämä tunnukset kuuluu pitää tallessa! Kiittelin kovasti ja toivottelin hänelle parempaa huomista ja poistuin kaupan puolelle.
Meinasin palatessani käydä lykkäämässä hänelle suklaalevyn kiitokseksi kärsivällisyydestä. En sitä varta vasten juuri hänelle ostanut, mutta juolahti tuossa mieleen ja rupesin jo suunnistamaan kohti. Lieneekö aikeeni huomannut vai sattumaltako kääntyi juuri pois päin puuhastelemaan, mutta sen verran tehokas ”teen töitä ÄLÄ AINAKAAN SINÄ häiritse” -asento hällä oli, että syön suklaat itse.
Parkkipaikalla en sitten löytänyt autoa. Ei voi olla...kyllä varmasti toin sen tälle puolelle, en ajanut halliin tänään. Siellä lykin kärryjä pitkin ja poikin parkkipaikalla ja mietin. Ajoin vielä ruudun yli sillä tavalla, että keula on lähtövalmiina. Kolme riviä edestakaisin selasin, ei missään… Onko se varastettu? En tarkistanut, tuliko ovet lukkoon, eikä kaukosäädin enää kaupan ovelta ottanut. Mitä ihmettä, ärsyttää! Sitten se auto oli siinä. Miten ihmeessä sen noin kauas jätin? Ei se taatusti ollut kaukana, kun tulin! Löytyi joka tapauksessa ja kaiken lisäksi kärrykatos oli vieressä. Kärryjä sinne ei tosin saanut ainakaan väärältä puolelta seinän läpi yrittämällä. Senkin kokeilin jostain syystä. Minä ehkä pääsen tänään kotiin odottamaan sitä, että posti tuo jonain päivänä minulle uuden avainlukulistan (en kysynyt, voiko vanhaakin käyttää).
Sitä en sitten enää muistanut tiedustella, miten sen kuitittoman kauppareissun saisi aikaiseksi...Varaisinko huomiseksi ajan?
Parkkipaikalla en sitten löytänyt autoa. Ei voi olla...kyllä varmasti toin sen tälle puolelle, en ajanut halliin tänään. Siellä lykin kärryjä pitkin ja poikin parkkipaikalla ja mietin. Ajoin vielä ruudun yli sillä tavalla, että keula on lähtövalmiina. Kolme riviä edestakaisin selasin, ei missään… Onko se varastettu? En tarkistanut, tuliko ovet lukkoon, eikä kaukosäädin enää kaupan ovelta ottanut. Mitä ihmettä, ärsyttää! Sitten se auto oli siinä. Miten ihmeessä sen noin kauas jätin? Ei se taatusti ollut kaukana, kun tulin! Löytyi joka tapauksessa ja kaiken lisäksi kärrykatos oli vieressä. Kärryjä sinne ei tosin saanut ainakaan väärältä puolelta seinän läpi yrittämällä. Senkin kokeilin jostain syystä. Minä ehkä pääsen tänään kotiin odottamaan sitä, että posti tuo jonain päivänä minulle uuden avainlukulistan (en kysynyt, voiko vanhaakin käyttää).
Sitä en sitten enää muistanut tiedustella, miten sen kuitittoman kauppareissun saisi aikaiseksi...Varaisinko huomiseksi ajan?
Kommentit
Lähetä kommentti