Itsesäälilauantai

Tiedän, että maailmassa on miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, joilla asiat ovat kehnommin kuin minulla. Silti on hetkiä, jolloin haluaisin vaipua vollottamaan omaa kurjuuttani. Olisi niin kiva tuntea olevansa voimissaan ja ilman näitä kaikkia kolotuksia. Olisi kiva jaksaa ja haluta ja pystyä. Koko ajan jotakin kohtaa kropassa juilii ja repii. Ei kovasti, mutta juuri sen verran, että tietää olevansa epäkunnossa. Jalat ovat jo vuosia olleet ihan oma lukunsa ja niiden temppuihin olen jollain tavalla jo tottunut, mutta nämä kädet... Haluaisin nukkua ilman tuota yölastaa, mutta eihän siitä mitään tule. Ja rupeaa näköjään päiväaikaankin puutumisoireita olemaan. Sen lisäksi tämä viimeisin vaiva tuossa vasemmassa kädessä. Oikeastiko tätä riesaa vielä puoli vuotta, ennen kuin sitä ruvetaan tutkimaan? Jos olisi rahaa, kävisin kuvauttamassa saman tien. Ja jos olisi rahaa, leikkauttaisin tuon rannekanavankin samoin tein. Minusta ei ole vaatimaan hoitoa julkiselta eikä väittelemään työterveyden kanssa siitä, kenen kuuluu mitäkin kohtaa minussa hoitaa ja mitä vaivoja on vain siedettävä. Olisi kiva tuntea kestävänsä vastoinkäymisiä, ettei niin helposti suistuisi jonnekin tunteiden vietäväksi. Aivan liian helposti olen viime viikkoina menettänyt malttinikin keskenkasvuisten kanssa kättä vääntäessäni. Lieneekö ihme, kun yöt menee heräillessä ja asentoa etsiessä, ellei sitten hikeä pois leyhytellessä. Huonot unet eivät varsinaisesti auta jaksamaan päivällä. Onneksi sentään tuo hikoilu on suht' siedettävää nykyisin. Ikkuna auki nukkuminen auttaisi, mutta en aina raaski tuota toista parisuhteen osapuolta illasta saakka palelluttaa. Myös iltauinnit ovat jonkin verran auttaneet. Ehkä myös letroihin "tottumista" on tapahtunut. 

Olen yrittänyt pakottaa itseni liikkeelle töiden jälkeen, vaikka aina niin myöhään kotiin pääsenkin ja pimeys valtaa tilaa. En vielä kovin monesti, mutta sentään muutaman kerran olen hyödyntänyt kotimatkan varrelta tuota valaistua kolmen kilometrin lenkkiä. Kun vetää sen niin lujaa, kuin jaksaa ja ajaa sitten kaasu pohjassa kotiin, on vielä tarpeeksi tuore hiki ja pääsee lampeen sitä huuhtomaan. Siitä on hyvä jatkaa. Toivoakseni jaksan tuota tapaa pitää yllä. Liikkuessa ei pahemmin koske mihinkään tai ei ainakaan tule asiaa suuremmin ajateltua. Tosin lumen tuleminen vaikeuttaa hommaa, koska hiihtäjät valtaavat maailman. On liian työlästä yrittää ahtautua suksien kanssa autoon ja tuolla parkissa sitten vaihdella monoja. Mutta katsotaan, eipä tuokaan pois suljettu vaihtoehto ole.

Nyt kuitenkin lojun sohvassa hetken säälimässä itseäni.