Sekalaisia ajatelmia

Kuluneen viikon aikana minua on väsyttänyt paljon enemmän kuin aikaisemmin tämän shown aikana. Mieluusti nukkuisin vaikka koko päivän, jos kehtaisin. Ylämäissä pitää hiukan huoahtaa, enkä  polttopuutelinettäkään jaksa pihavarastosta kerralla kantaa. Huilata täytyy välillä. Tosin siinä on suurimpana ongelmana se,  että vasemmalla puolella koipi ei tykkää painavan lasti kolisemisesta päin luita, eikä  käsi jaksa kantaa, oikealla puolella kyllä käsi jaksaisi, mutta selkä kertoo, että taakan tuoma vinous ei tee hyvää jo valmiiksi olemassa olevalle vinoudelle. Nuo mäessä uupumiset viittaavat kuitenkin siihen, etten hämmästyisi, vaikka hemoglobiini olisi laskenut reippaastikin edellisistä labroista. 

Edelleenkin olen säästynyt suurilta vaivoilta, mitä nyt tuo verestävä nenä ärsyttää. Muutenkin talvisin varsinkin ulkona rupeaa nenä vuotamaan ja nyt sitten se vielä vuotaa vertakin siinä seassa sen verran, että yhden hihankin onnistuin sotkemaan. En vain ehtinyt paperia alle lykkäämään, kun jo tippa tavoitti hihan. Silloin ensimmäisen docetakselin jälkeen taisi olla ihan lyhyen hetken orastavaa verestämistä, toisella kerralla koko toinen viikko tipan jälkeen, mutta nyt tämä on jatkunut jo melkein kaksi viikkoa. Yöllä aina kuivuu tuonne käytäviin ja tukkii sen verran, että tuleekin sitten hengitettyä suun kautta ja suu kuivuu hiekkapaperiksi. Ja aamulla saa niistellä niitä verikokkareita pois, ennen kuin ilma kulkee taas normaalisti. 

Sitä en tiedä, olenko vain yksinkertaisesti tuijotellut liikaa läppärin näyttöä ja silmät ovat siitä rasittuneet, vain onko minulla näkö huonontunut. Vasta viime maaliskuussa uudet silmälasit hankin ja nyt tuntuu, etten niillä näe, kuten olisi tarkoitus. Lieneekö ohimenevää vai pysyvää tämä tällainen, kukapa tietää. Jos muistan, kysäisen ensi viikolla viisaammilta. Muutaman kerran naamassa on ollut elohiirikin. En muista milloinkaan aiemmin niiden juoksennelleen muualla kuin silmissä, mutta nyt ovat löytäneet poskipäät. Ei mitään pitkäaikaista värinää, eikä kovin usein, mutta sen verran kuitenkin että moisenkin huomasin. En ole kysellyt, liittyykö tämä näihin aineisiin, koska eipä tuo nyt niin järin suurelta vaivalta ole tuntunut. Minun tuurillani se tosin kuitenkin ennakoi jotain naamahalvausta. 

Se on ollut erikoista, että mielestäni viimeisen kuukauden aikana minulla on ollut vähemmän pääsärkyä kuin muutamana vuotena ennen tätä. Ehkä joku aivomato on ottanut myrkyistä nokkiinsa ja heittänyt henkensä syöpäsolujen esimerkin innoittamana?

On yksi asia, mikä ottaa päähän kunnolla (tai no, kaksi, mutta tukka on jo aiemmin mainittu): Painon nousu. Millä ihmeellä sen tulen ikinä saamaan kuriin? Viime kesänä sain painoni jo muutaman kilon päähän normaalipainon ylärajasta. Syksy, pitkät työpäivät, stressi, väsyminen nostivat sitä jälleen pari kiloa. Ja nyt, kun tämä syöpäsota alkoi, homma on revennyt käsistä. On siinä syksyltä paljon omaakin lipsumista, sorruin hurjasti herkkuihin päivien lyhenemisen myötä, mutta nyt olen sentään pari kuukautta syönyt superterveellisesti ja paino vain edelleen nousee. Juu syynsä sille on, tiedän, mutta ärsyttää. Tässä iässä ei naisihminen liikkumalla painoa enää alas saa, syöminen siihen vaikuttaa. Olisi edes mennyt ruokahalu tai ruvennut kaikki maistumaan kummalliselta, kuten ennustivat, mutta ei (no en oikeasti tuollaisia vaivoja kaipaa)! Vaikka en pullia sun muita naamaani vetelekään, tavallaan syön koko ajan. Paljon hedelmiä (jep, hiilareita) ja pähkinöitä (jep, rasvaa), joten eipä tätä ihmetellä ehkä tarvitse. Tässä tippajaksossa olen ottanut useammin pahoinvointipillerin, vaikkei suoranaisesti huono olo olekaan tullut. Vain jonkinlainen aavistus siitä, että sellainen voipi kulman takana odotella, ellen ennakoi. Tavallaan tuohon vaanivaan pahoinvointiin tuo syöminenkin liittyy. Kun syö edes jotain, ei tule edes sitä aavistusta oloista. Ja kun koko ajan väsyttää, ei tule lähdettyä ulos niin usein, kuin hyvä olisi, sen päiväajan ja illan odottelun korvaa sitten helposti sillä syömisellä, koska ei koko ajan jaksa vettäkään juoda.

Tukattomuuteen yritän edelleen totutella. Oma peilikuva säikäyttää lähes joka kerta sen nähdessäni. En vain opi muistamaan, miltä näytän. Kotona yritän jo kehdata olla ilman pipoakin, vaikka ihan pelkästään palelun vuoksi usein tulee jotain pään suojaksi vedettyä. Tilasin netistä jotain ylläripipoja kaksi kappaletta, mutta tajusin tilauksen jo lähdettyä, että nepä olivatkin kaulureita. Samassa kuvassa vain oli sekä pipo, että kauluri. Parilla ompelupistolla piti sitten kursia kaulurin yksi reuna saumaan kiinni, jotta sitä voi käyttää pipona ilman, että kalju paistaa takaraivon puolelta ympäröivälle maailmalle. Oman lempipiponi, syöpikseltä saamani ihanan sateenkaarenkirjavan virkatun sisäkäyttöön sopivan, onnistuin hukkaamaan 😢. Se oli todennäköisesti mukana viime lauantain ex tempore Kuopion reissulla, koska tiedän ainakin jotain vaihdelleeni puskaan ryntäilyn ja sivistyksen pariin ruokailemaan menemisten välillä. Lieneekö sitten sylistä pudonnut jossain vaiheessa autosta noustessani. Toivon, että se vielä jostain löytyy! 

Kuopiossa sentään paistoi aurinko ainakin siihen saakka, kunnes se laski!

Kuopion aurinko poistumassa näköpiiristä.

Tukattomuudella on kyllä etujakin. On helppo pestä pää ja vielä helpompi kuivata. Pään voi jopa rasvata, jos se pölisee! Eikä ole tukka aamulla pystyssä. Lattioilta löytyvistä hiuksista ei tarvitse moittia itseään. Tukka ei tule eteen nenäkannun kanssa puljatessa (voisin väittää, ettei oksentaessakaan, vaikken olekaan moista onneksi joutunut testaamaan), eikä jää takin vetoketjun väliin. Se ei myöskään sotke silmälaseja. Eikä sitä voi niellä vahingossa, eikä tunkea hammasväliharjan mukana hammasväliin. Ikäviä puolia palelun lisäksi on mm. se, että varpaita pestessä vesi valuu selästä silmiin, vaikkei päätä olisikaan muuten vielä kastellut. Ja peruukkia käyttäessä se, ettei päänahkaa voikaan raapia noin vain, jos se kutiaa.

Selailin Googlen ilmoittamia vaarantuneita salasanoja päädyin jollekin sivustolle, mihin olen näemmä joskus ihan itse rekisteröitynyt ja jotain olen sitä kautta lahjoittanutkin (jopa 1,15 €). Olin tuolla ansainnut puolensataa pistettäkin, joilla saattoi ainakin osallistua arvontaan. Osallistuin, koska voin. En tosin tiedä, miksi niin tein, koska siitä arvonnasta voi voittaa 45 € arvoisen kampaamolahjakortin. Kun voitan, voin toki käydä kysäisemässä, mitä sillä hinnalla näille kutreilleni voisivat tehdä 😁

Pitkältä on tuntunut tämä seuraavan syton odottelu. Jostain syystä nyt olen ruvennut pelkäämään, että kuitenkin onnistun sairastumaan ennen sitä tai että verikokeissa on joku arvo laskenut tai noussut niin paljon, että koko tippa siirtyy. Niitä arvoja kun on melko vaikea feikata. Maanantainahan tuon saa tietää, tiistaina olisi seuraava tippa.