Miniloma ja karpalomehu

Piti ihan käydä vilkuilemassa, mitä viimeksi kirjoitin, koska en nyt ihan ehdoin tahdoin haluaisi samoja asioita koko ajan toistella. Vaikka sitäkin kyllä taidan tehdä.

Nyt pitäisi KELA:n suuntaan lähetettävät paperit olla tällä erää kondiksessa. Työterveyslääkäri näppärästi videovastaanotti minut vajaa viikko sitten. Kyseli siinä vointiani ja kuulin kertovani, että nyt on ihan hyvä, ensimmäinen selvä päivä puoleen viikkoon. Ohimenevän hetken hän näytti minua epäröiden tuijottavan, mutta oli jyvällä pian. Ja kyllä minä parhaan taitoni mukaan tarkensin.

Syto-olot ovat siis väistyneet ja olo on monelta osin parempi kuin docetakseleitten jäljiltä - tosin eipä tuo vointini silloinkaan mainittavan kehno ollut. Tällä jaksolla en ole kuin kertaalleen avustanut vatsan toimintaa millään erillisellä valmisteella, eikä nenä ole vielä ainakaan sitä vertansa tuottanut kuin aivan hiukan. Ei oikeastaan voi moista mainitakaan. Omituista oli sekin, että paino ei enää pelkästään nouse, vaan se saattaa päivästä toiseen myös heitellä useamman kilon verran alaskin päin. Ja kyllä, vaaka on kunnossa. Satunnaisesti oikeastaan enää puntarissa käyn tönöttämässä, ei toinna moinen. Pahalla tuulelle siitä vain tulee. 

Kovasti yritän tässä pinnistellä ja palauttaa niitä krapulapäiviä mieleeni miettien, mitä muuta olooni oikein on viime aikoina kuulunut.

No, yöhikoilut. Kyllä ottaa pannuun, että niiden piti tulla takaisin! Ei paljon voi levänneeksi itseään tuntea, kun lähes joka yö kymmenkunta kertaa herää hiestä valuen, ja sitten kun heittää peiton pois päältä, tuleekin kohta kylmä. Mistä ihmeestä se hiki tietää, milloin on yö ja milloin ihminen haluaisi nukkua? Toissayönä olimme siipan kanssa minilomalla, yhden yön keikka ihan hotelliin nauttimaan kaikesta valmiista. Oli juuri minun makuni mukainen petikin siellä, mutta siinäpä sekin yö sitten meni pyöriessä. Todella toivon, että on olemassa jokin tehokas ja syöpäläisellekin sopiva aine, jolla nämä saa kuriin. Lieneekö kaverin mainitsema ergotamiini sitten sellainen? Näitä juttuja kun muistaisikin kysäistä lääkäriltä.

Mutta yöreissulla siis kävimme! Kyllähän siinä toki aina kaiken maailman pöpöjen suhteen riskinsä on, kun hakeutuu ihmisten ilmoille, mutta eipä tuolla nyt kovin lähellä vieraita ihmisiä tullut oltua. Menomatkalla poikkesimme Heinolassa Sataojan luontopolulla sen verran kävelemässä, että se pakollinen päivän multikätkö (ja pari kaveria sille) tuli kuitattua. Ihana metsäpolku, hyvin tallattu, joskin kapoinen polku ihmisettömässä metsässä. Ketään siellä ei tuossa vaiheessa näkynyt, emmekä ketään kaivanneetkaan. Eihän tuolla kilometritolkulla tullut ulkoiltua, ehkä pari kilometriä, mutta kuitenkin. Tasaisella kulkee minullakin ihan hyvin, mutta ylämäki laittaa luvattoman paljon huohotuttamaan. Parempi teho kuitenkin päällä, kuin viikkoa aiemmin. Sitä paitsi olen viikolla jo lumitöitäkin jaksanut sen verran tehdä, että voi melkein omaksi ilokseen sanoa sitä lumentyönnintä heilutelleensa.

Sataojan luontopolku, Heinola.

Sataojalta ajelimme Nastolaan Immilän vesimyllylle (juu, Lahtea se on, mutta nastolalaiskytköksiset kaverit kehottivat rohkeasti käyttämään Nastola-nimeä, ettei tarvitse sanoa käyneensä "Lahessa"). Immilässäkin oli hiljaista, vain yksi vanhempi pariskunta käveli tiellä. Talviaikaan ei tämäkään museo ollut auki, mutta vaikutti siltä, että kesällä siellä kannattaisi käydä. Kesäteatteri ja museokahvilakin siellä oli. Museon alueella ei auki ollut kuin lumessa polku, joka johti sillalle. Sen verran minullakin oli ymmärrystä, etten lähtenyt kokeilemaan onneani sillan alle menemisessä. Yritystä kyllä oli, mutta lumen peittämät kivikkoiset penkereet arveluttivat jo polvienkin vuoksi ja vaikka kuinka pitelin tukipuista kiinni, onnistuin kuvittelemaan sen, että jos se lumi alta pettää yllättävässä paikassa tai jalka muuten lipeää, ei minulla taatusti riittäisi käsivoimat kiskomaan itseäni ylös. Välttämättä ei kiinnostanut kokeilla, miltä Immilänjoen pyörteissä tuntuisi pulikoida. Olin sentään jo viikolla saanut itseni ihan kotiavantoon pitkästä aikaa ja se riitti. Onneksi siippa oli voimissaan ja hankkiutui sinne, mihin minun mieleni oli tehnyt. (Kaikenlaisia kummmallisia vaillinaistaipuvia verbejä suomen kielessäonkin! Voi kyllä sanoa "mieleni halajaa", mutta eipä siitä mitään pluskvamperfektimuotoa ole olemassa.Toki hyvin voisin sanoa "mieleni oli halannut", mutta ei se olisi ymmärtääkseni oikein. Ehkä tyydyn imperfektiin: Mieleni halaji!).

Immilän vesimylly, Nastola.

 Jaa että miksikö sinne piti yrittää? Noh, maailma on täynnä erilaisiin paikkoihin piilotettuja purkkeja, jotka vain pitää löytää.

Sen verran toki muita ihmisiä reissulla kohtasimme, mitä ruokapaikoissa heitä oli. Koska samaan pöytään ei joutunut missään istumaan, en osaa olla huolissani. Toivottavasti vieläkin sen verran ihmisillä on tolkkua päässä, etteivät sairaina ainakaan ihmisten ilmoille tunge. Hotellissakin oli melko hiljaista, eikä edes aamupalalla joutunut kyynärpäätaktiikkaa edes suunnittelemaan.

Paluupäivänä emme alkuperäissuunnitelmistamme poiketen tehneetkään uutta reissua Sataojan polulle, vaan poikkesimme kokeilemassa, kestääkö Äväntjoen jää Kärkölässä. Ritisi ja paukkui, ei keskemmällä taatusti oli kestänyt, mutta eipä tuolla suurta mulimisvaaraakaan ollut. Taitaa olla lähinnä saapastelusyvyys tuossa joessa, kartallakin vain ohut sininen viiva.

Hiljaa virtaa Äväntjoki. Talvisen hiljaa.

Kärkölässä tuli pitkästä aikaa oikein huolella hypisteltyä kuusia ja kaiveltua lunta erilaisista paikoista. Sinisen taivaan alla sekin oli mukavaa. Hyvin kuitenkin jaksoin tuon reissun tallusteluineen ja lumessa teutaroimisineen, vaikken normi-iskussa hetkeen tässä tule olemaankaan.

Talvi teki pitsit kärköläläiseen kuusenoksaan.

Voimien vähyys on saanut etsiytymään rautalähteiden äärelle. Tämän huushollin pääkokki osaa tehdä mitä maukkainta linssisoppaa ja sellaista tilasinkin. Hotellissa nautiskelin kaiken muun ohella paksuista maksapasteijasiivuista ja ammensin lautaselle myös valkoisia papuja. En ole koskaan ollut suuri papujen tai linssien ystävä, mutta olen näemmä oppinut, koska hyvällä ruokahalulla kaikkea olen popsinut!

Heh, tällaiseen kiinnostavaan yksityiskohtaan törmäsin googlaillessani kaikenlaista elintarvikeiden ravintoarvoihin sun muihin liittyviä juttuja ja kaivellessani jälleen kerran syytä siihen, miksi greippiä ei sytostaattihoitojen aikana saisi syödä. Tämä juttu ei liity sytoihin, mutta liittyy greippiin. Ja karpaloon. Siinä sanotaan mm: " Greippi- ja karpalomehu vaikuttavat varfariinin sekä monen muun lääkkeen aineenvaihduntaan. Ne estävät lääkkeiden hajoamista maksassa, minkä seurauksena lääkkeen pitoisuus elimistössä kasvaa." Jepjep. Greippiä en ole syönyt tänä aikana, mutta ostinpa viikolla karpalomehupurkin ja oikein innolla sen litran lähes saman tien litkin. Nyt olen varmaankin erittäin pitoinen kaikkien minussa vaikuttavien aineiden osalta 😆!

Siinä vaiheessa, kun minua kyörätään karpalonmehun vuoksi lääkäriin, yritän muistaa valittaa myös peukaloani ja kantapäätäni. Silloin ennen tikinpoistoa kaatopaikkakuormaa kuormatessani kolautin tuon peukalon johonkin ja se on edelleenkin kipeä silloin, kun sitä käyttää esim. jotain painavaa nostaessa. Samoin se kantapään/akillesjänteen kipu, joka nukutuksen jälkeen oli pitkään poissa, on ollut riemunani taas useamman viikon (sen sijaan pitkään vaivanneet sorminivelten kivut ovat sytojen edetessä kadonneet). Sellaisia vaivoja nuo peukku ja kantapää, joiden vuoksi ei millään jaksaisi erikseen lähteä lääkäriin, mutta joista on haittaa. Pitäisi luoda systeemi, jossa jokainen kansalainen kutsutaan vaikkapa kerran vuodessa lääkärin pakeille valittamaan aivan kaikesta omaan terveyteen liittyvästä. Ei tarvitsisi miettiä, mistä kaikesta aikaa varatessa pitää muistaa mainita.

Näin jokunen yö takaperin omituista unta. Töissä tietty jälleen, kuten niin monena yönä niiden hikipyöriskelyjen välissä olen ollut. Kaikenlaista siinä oli epäselvyyttä ja väärässä paikassa oloa. Sellaisia koulun käytänteitä, jotka oli otettu käyttöön poissa ollessani ja joita en tajunut. Uusia ihmisiä, uusia huoneita ja käytäviä talossa. Juttuja, joista minun olisi pitänyt tietää, mutta en tiennyt. Opehuonessa oli jopa leveä sänky, mutta minulle kerrottiin, että vain rehtori ja apulaisrehtori saavat siinä loikoilla. Jossain vaiheessa tuo sekamelsakan ja ahdistavan ilmapiirin keskellä kuitenkin hakeuduin seuraavaan sytotippaan lepäämään (!). Hoitokeskus oli jostain syystä siirtynyt koulukeskuksen yhteyteen, joten matka oli lyhyt. Menin ja istahdin tuoliin, joka toimi samalla systeemillä kuin Fimlabin pikapalvelupisteet Novassa - mene ja istahda ja joku tulee laittamaan sytotipan tippumaan. Juuri istuttuani muistin, että minun onkin käytävä vielä ohjeistamassa sijaiseni sijainen. Tuossa vaiheessa eräs ysiluokkalainen oli tullut seurakseni (en tiedä miksi) ja hän jostain syystä mainitsi keskiviikon. Minä säikähdin tajutessani, että minun sytovuoronihan on tiistaisin! Olin siis päivän myöhässä. Paniikki iski ja ryntäsin siitä jonnekin selvittelemään, vieläkö minua suostutaan hoitamaan vai onko kaikki nyt menetetty. En koskaan päässyt selvyyteen siitä, miten minun kävi, koska tuossa ryntäilyssä tuli hiki ja heräsin.

Mitä kertoo koulumaailman stressaavuudesta ja/tai minun mieleni rakenteista, jos yli kolmen kuukauden poissaolon jälkeen edelleen pidän koulua ainakin unissani niin hektisenä paikka, että syto tuntuu levolta? Mitä lääkettä minä tarvitsisin? Escitalopramia menee jo, joten joku muu olis kiva. Tuohon escitalopramimiin liittyen pieni havainto ondansetronin infolappusesta: Pitäisi kuulemma mainita hoitohenkilökunnalle, jos käyttää tuota essiä. Joo, kyllä siitä silloin ensimmäisellä lääkärikäynnillä oli puhetta ja näkyyhän se Kannassa, eikä minun ole käsketty sitä tauottamaan. Rupesi kuitenkin kiinnostamaan, mitä seurauksia niiden yhtäaikaisesta käytöstä voi olla. Viisas tuttavani asian minulle selvitti: serotoniinioireyhtymä. Google lauloi jälleen ja sain selville, ettei siinä mitää hätää ole, korkeintaan siihen kuolee, mutta niin voi käydä ihan ilman ondansetroniakin. Ehkäpä jatkan elämääni entiseen malliin, enkä myrkyty tappavasti, en nyt viitsi. Menisi tuleva kevät ihan hukkaan.

Ensi viikolla meinaan vielä jaksaa kaikenlaista, koska seuraavalla menen jälleen hankkimaan krapulaa.