CEF

Kirjoitanko liian henkilökohtaisia? Ehkä jonkun mielestä kirjoitan, mutta mitä sitten? Omaa yksityisyyttänihän tässä paljastelen. Olen sen niinkin ajatellut, että aivan turhaan ihmiset yrittävät pitää yllä jotain kiiltokuvamaista, soveliasta ja yleisiin käsityksiin mukavasti istuvaa mielikuvaa itsestään. Sellaista siistiä elämää, jossa ei pieretä vääriin aikoihin, ei kutia pylly, ei tule finnejä ikäviin paikkoihin, eikä koskaan kuukautissuoja petä. Tai pikkuhousunsuoja (käyttämätön) löydy puseron niskaan liimautunena juuri vanhempainiltaan mennessä. Näinkin kävi, eräs entinen pomo, nykyinen rivityökaveri kyllä tämän muistaa 😂. Noloin menkkavahinko sattui vuosia sitten edellisessä työpaikassa, jossa sotkin opehuoneen pehmustetun nojatuolin. Ystävällisesti monitoimitehosiistijämme sen pesi ja toi sitten joidenkin päivien kuluttua putipuhtaana takaisin. Valitettavasti sinne vaahtomuoveihin oli vielä vettä jäänyt ja eikös aamunavausta pitämään tullut pappi siihen istunut. Nousi hetken kuluttua ylös, kurkki ja hipelöi hameensa takamusta ja ihmetteli, onko hän mahtanut laskea allensa, kun niin kostealta tuntuu. Silloin hävetti, enkä muista, kuinka tarkat taustatiedot tälle papille tapahtuneesta tuli annettua.

Jokaisella on hetkiä, jolloin tekee väärin, valitsee huonosti, antaa periksi asioille, joissa olisi ollut syytä pysyä lujana. Jokaisella on joskus huolia ja vaivoja, joista ei kehtaa puhua, mutta silti toivoisi, että voisi niistä jonkun kanssa jutella. Se, että kertoilen täällä vaikkapa ummetuksestani, karvankasvustani tai vaihdevuosioireistani saattaa olla jollekin apu omiin murheisiinsa. On muillakin samoja huolia, nuorillakin (no, vaihdevuosia harvemmin, heidän kuumat aaltonsa johtuvat ilmastonmuutoksesta). Jos jollekin tämän kaltaiset puheenaiheet ovat niitä sopimattomia aiheita, se joku voi ehkä hiukan tarkistaa ajatusmaailmaansa tai siirtyä lukemaan muita nettisivuja. Kaikesta pitää voida puhua, tosin pakkohan ei ole. Seksielämän yksityiskohtdilla mässäily sen sijaan ei ole sellaista, mitä kuuluu toisille toitottaa, ne asiat ovat ainakin minun kohdallani ns. bilateraalisia. Ei kuulu muille, kuin kumppanille. Sen toki uskallan sanoa, että ikä tuo silläkin saralla monenlaisia muutoksia villiin nuoruuteen verrattuna, eivätkä ne muutokset yleensä toivottuja ole. Olen muutenkin pyrkinyt varomaan sellaisten asioiden syvää ruotimista, missä esim. puolison tai jälkikasvun elämästä samalla jotain henkilökohtaisia yksityiskohtia esille nousisi. Tosin rajanveto noissa asioissa on joskus vaikeaa. Toivottavasti en ole ketään heistä kuitenkaan omilla jutuillani ärsyttänyt.

Se henkilökohtaisuuksista, koska eräs itseäni kiinnostavampi ja kaivattu henkilö ilmestyi viime viikolla kuvioihin. Entisen työkaverin kanssa kävimme viikonloppuna tunnin verran tassuttelemassa lähiseudun maastossa. Hämmentävää, en yleensä ole kenenkään kanssa milloinkaan missään, en ainakaan ilman tuota omaa ukkoa. En osaa kyläillä, enkä pyytää ketään mihinkään. Mistä lienee moinen piirre minuun pesiytynyt, mene ja tiedä, mutta tällaista se on koko aikuisikäni ollut. En luota siihen, että kukaan kuitenkaan juuri minua kaipaisi tai omasta vapaasta tahdostaan seurassani haluaisi olla. Tällä kertaa kuitenkin vastasin myöntävästi tapaamisehdotukseen. Hyvä niin, tämä ihminen kuuluu heihin, joiden lähtemistä toiseen työpaikkaan muihin hommiin olen surrut. Liian moni sellainen, joiden kanssa on synkannut ja joita olen arvostanut, on viime vuosina työkavereista muualle lähtenyt.

Oli mukava taiteilla polkuja pitkin kohti paikallisessa puskaradiossakin usein mainostettuja jääputouksia. Olen tänä talvena pyrkinyt selviämään maastossa ilman kävelysauvoja ja niin selvisin nytkin, vaikka alaspäin mennessä useita kertoja pitikin hieman peruutella ja käsillä maasta tukien edetä. Tasapainoni ei milloinkaan ole ollut kovin hyvä, eikä kumpikaan polvi mene kunnolla koukkuun, joten pitää hieman aina kehitellä systeemejä. Kärsivällisesti ja ilman moitteen katsetta tuo ystäväni minua aina odotti. Viisissä villasukissaan, ilman kenkiä. Minulla oli sentään nastakengät. Takaisin päin tullessa kävi yllättävän paljon nousu voimille, vaikkei mistään jyrkästä paikasta kyse ollutkaan. Kaipa se tässä vaiheessa hoitoja ihan ymmärrettävääkin on. Silti ottaa kupoliin tämä huono kunto yhdistettynä painonnousuun. Mutta selvisin takaisin autolle!

Sitä paitsi näkemisen arvoisia nuo "putoukset" olivat, ehdottomasti kannatti mennä! Kuvat tosin kehnoja, koska ei ollut omaa hovikuvaajaa tällä kertaa matkassa.

Ainaiseen väsymiseen ja tuolla metsäretkellä puuskuttamiseen on siis syynsä. Labrakokeet kertoivat mm. sen, mitä itsekin jo arvelin - hemoglobiini on alhaisin, mitä minulla on ikimaailmassa ollut, vain 121. Onhan siinä jo 30 pykälää laskua hoitojen alusta (ja yli 50 sieltä mittaushistorian korkeimmasta). Kuulemma saa vielä laskea reippaastikin, ennen kuin verta antavat. Toki kaikki nuo suoneen pumpatutkin jutut niitä voimia kuulemma vievät, ei tuo hemppari yksin syyllinen ole. Mutta koska neutrofiilit olivatkin sitten hiukan yli viitearvojen, vereni on tavallaan sangen tasapainoista lientä. Yhden reipas lasku kumonnee toisen nousun, eikö?

Eilen sitten olikin vuorossa neljäs sytostaattikerta, ensimmäinen tapaaminen näiden uusien aineiden kanssa. Olin niistä ennalta osannut painaa mieleeni vain yhden nimen, mutta nyt tiedän kaikki. Oli pakko tipasta kotiin tultuani ihan opettelemalla opetella ja tehdä muistisäännöt itselle niistä. En voinut käsittää, kuinka tuo henkilökohtainen hovihoitajani (joka on seuraavalla kerralla ansaitulla lomalla) kaikki nuo kummalliset aineiden nimet niin sujuvasti suustaan päästelee...lienee osa sitä ammattitaitoa! Joka tapauksessa nyt minäkin osaan, en tosin yhtä sujuvasti kuin hän.


Matalapaineessa ajelevat loistavat hevoskärryuskikset = syklofosfamidi

Epistä, ettei mulla ole rubiineja! = epirubisiini

Hammastahnauraa luova siili = flurourasiili

Nämä yhteenlaskettuna lyhyesti ja ytimekkäästi siis CEF.

Ja sama kemiallisemmin; C7H15N2Cl2O2P, C27H29NO11 ja C4H3N2FO2.

Tällä kertaa Hoitokeskuksessa kului aikaa kauemmin kuin noilla alkupään tippakerroilla, yhteensä 3½ tuntia. Sain siis pahoinvoinninestolääkkeetkin (C18H19N3O, aprepitantti eli tuttavalllisemmin apropoo-täti, kauppanimeltään Emend, sekä C23H21F7N4O3 eli ondansetroni) suoraan suoneen, koska venkoilen kapselien nielemisen kanssa. Ja sitten puolisen tuntia keittosuolaa ennen varsinaista sotaa. Nuo keittosuolahuuhtelut kuulemma tehdään eri aineiden välissä aina siksi, että omien cocktailien sekoittamisesta ei hoitohenkilökuntaa päästä syyttämään. Letkuissa menee aina yhtä näistä varsinaisista myrkyistä kerrallaan, se on sitten elimistön oma asia, miten ne siellä suonissa menee hämmentämään. Mutta elimistön ulkopuolisesta sopankeittelystä ei ketään päästä syyttelemään.

Kaikenlaisia kuulumisia siinä lääkkeitten ja suolojen aikana vaihdeltiin menneen kolmen viikon ajalta, ohimennen jossain vaiheessa surin sen lempipiponi hukkaamista. Juttu jatkui niitä näitä haastellen aikansa, kunnes piti Katinkin lähteä välillä muita hommia tekemään. Palasi hetken kuluttua niistä hommistaan mukanaan samanlainen, hiukan pienempi pipo 💖. Oli muistanut nähneensä toisen käytävän lahjoituslaatikossa sellaisen ja kävi penkomassa. Meinasi tulla itku toista kertaa tämän ruljanssin aikana! 

💖💖💖

Ensimmäisenä oli vuorossa tuo epirubisiini. Punaista, valonarkaa lientä, joka siksi säilytettiin vihreässä suojapussissa tiputuksen ajan. Laitoin joitain asioita muistiin tapahtumista ja jos oikein osaan muistiinpanojani tulkita, tämän aineen kohdalla oli ehdoton kielto liikutella tippakättä. Syynä se, että jos neula liikkuu ja tuota keitosta meneekin kudokseen, se aiheuttaa siellä sisäisiä palovammoja. Jos siis rupeaa kättä kirvelemään tai koskemaan, on heti huudettava hoitaja paikalle. Okei, ei sitten liikutella 😱! Sitä en käsitä, miksei se sitten suonissa enää polta siltoja mennessään? Nopeasti elimistö siitä kuitenkin eroon haluaa, koska minua valistettiin siitä, että jo seuraava pissi on sitten punaista, eikä sitä passaa säikähtää. Tottapa turisi tuon varoituksen antaja, saman värisenä aine tuli, kuin oli mennytkin. Huomaisikohan kukaan,  jos sitä kierrättäisi? Säästyisi sairaanhoitopiiriltä pitkä penni (vaikka senttihän se nykyisin on,  paremmin pituusmitaksikin taipuu). Toki saattaa olla, ettei hoitovaste olisi kovin hyvä ja kiinni siitä jäisivät.

Epirubisiini matkalla kohteeseen!

Olin levittänyt tuon pipokuvassa näkyvän huivin koivilleni, koska tällä kertaa minulla ei ollut niitä docetakselien aikana käytettyjä lämpötossuja, eikä ollut myöskään paksuja villasukkia mukana. Hiukan rupesi viileältä tuntumaan, mutta tuo huivi auttoi. Kati oli kyllä tarjonnut peittoakin jo alussa, mutta en katsonut sitä tarvitsevani. Tämän nestemäisen rubiinin aikana toinenkin hoitaja huivin nähdessään samaa peitontarvetta kysyi, mutta kohteliaasti kieltäydyin. Selitin villasukattomutta ja kehuin huiviani. Hän intoutui tarjoilemaan lahjoitussukkakopasta villasukkia, mutta enhän minä hyvänen aika enää sellaisia kehtaa ottaa! Olen jo kaksi pipoa, yhdet villasukat ja suklaalevyn tuolta saanut.

Jos oikein muistan, syklofluoroamidi oli jonossa seuraavana. Muutenkin on muisti ollut viime vuosina kehnontumaan päin ja kuulemma nämä aineetkin jonkinlaista sumua saattavat aiheuttaa, joten en ole mistään Keepiin nopsasti kirjoittamastani kuitenkaan varma, mihin mikin liittyi ja mitä se oikeasti tarkoitti. Paljon kaikenlaista Katin kanssa tuossa tipan mennessä juteltiin, mutta läheskään kaikkea en muista. Tästä syklosta saan sen kiinni, että monet ovat kuvailleet oloaan hiukan hömelöksi. Sen allekirjoitan, oli jollain kummmallisella tavalla huojuva näkökenttä hetken aikaa. Sykloni, ei kuitenkaan mikään taifuuni. Näön huonontumisesta muutenkin juttelimme. Ei kannata olla huolissaan ja rynnätä mihinkään optikolle tässä vaiheessa. Kuulemma korjaantuu tämäkin asia, kunhan hoidot ovat ohi. Varma en ole siitäkään, tämäkö se liemi oli, joka joillekin tuo suuhun outoja makuja tyyliin muta, pahvi, savi tai outoja tuoksuja. Vielä en ole kokenut minkään maistuvan tai haisevan yhtään normaalia omituisemmalta.

Taustalla kuului Pokka pitää -tunnari, lähimpänä telkkua olevat saattoivat sitä seurata. Siitä sarjasta ja Fingerporista haastelimme tovin, Rivo-Riitan päivän kunniaksi. Jossain vaiheessa Kati pyyhälsi kollegansa kanssa ulko-ovelta noutamaan kolmannen kollegansa leipomia nimipäiväpullia. Hän oli halunnut työtovereitaan ilahduttaa. Vaikuttaa siltä, että tuolla osastolla on hyvä työilmapiiri. Ehkä siitäkin syystä he ovat kaikki ilmeisen innostuneita töistään, jaksavat kaikesta kiireestä huolimatta olla ystävällisiä.

Viimeisenä sitten se fluorourasiili, jonka vuoksi olivat edellisissä verikokeissa sen geeninkin tutkineet ja normaaliksi todenneet. Uskoisin, ettei se minua tapa. Tämä oli ainoa näistä CEF: aineista, joista on olemassa paperiesite. Mieluusti sen otin haltuuni. Illalla sitten tavasin mahdollisia haittavaikutuksia. Pitkä lista sellaisia, joiden ilmetessä pitäisi HETI niistä kertoa hoitohenkilökunnalle. Hmmm...ajattelemisen vaikeus? Muistiongelmat? No en varmasti rupea ainakaan päivystykseen soittelemaan, jos ei ihan ajatus luista. Tujua ainetta tuo kuitenkin, sen opasvihkosessa kerrotaan mm. hyvin yleisten haittavaikutusten lisäksi yksi sävähdyttävä yleinen haittavaikutus: angina pectoris. Jep jep.

Kaiken kaikkiaan liki kaksi litraa erilaisia nesteitä tuon aamupäivän aikana sain. Ihastelin tuota tippatelineen letkuhässäkkää ja kuulin kertomuksia siitä, kuinka ennen tätä monimutkaisempaa, usean letkun sallimaa "joulukuusta" oli letkuja ja aineita vaihdellessa vaarana sekin, että jotain roiskuu joko hoitajan tai potilaan päälle, puhumattakaan niistä höyryistä, mitä noista pusseista haihtuu. Paljon ovat kuulemma systeemit kehittyneet.

Olipa jälleen sen verran mukava ja naurun myötä ikää pidentävä käynti tuolla, että todella toivon, ettei yhdenkään aineen sivuvaikutuksena ilmene minkään asteen aikuistumista, eikä Kati myöskään vahingossa jotain sellaista nappaile, mistä moinen seuraisi. Voi, kuinka minä olen hänen seurassaan viihtynyt. Toki tiedän, että meidän pitää lakata tapailemasta tuolla tavalla, eikä toivottavsati enää olekaan kuin se yksi kohtaaminen noissa merkeissä jäljellä. Ensi kerralla hän on siis lomalla. 

Senkin sain eilen paperiversiona käsiini, ettei Kuopion perinöllisyysklinikka katso aihetta sen kummemmin selvitellä tämän syöpäni mahdollista perinnöllisyyttä, koska lähisuvussa ei ainnakaan minnun tietojen ukaan kenelläkään kvoin nuorena ole syöpiä pompsahdellut. Näin arvelinkin tämän menevän, mutta hyvä, että asiantuntijat tuon myös kertoivat.

Kohta pitäisi käydä tuikkaamassa Pelgraz, se valkosolukasvattaja. Kuulemma sen otan siitä huolimatta, että neutrofiilit olivat rajojen yli. Mikäpä siinä, tuikitaan, kun on sellainen nyt tullut opittua. 

Nytpä en ole turvautunut vielä Laxoberoniin. Tuo fluorourasiili uhkailee vesiripulilla ja joku toinen puolestaan ummetuksella, joten ajattelin nyt seurata tilannetta. Ehkä toinen voittaa tai sitten lyövät kättä päälle ja sopivat tasapelin.

Ei minulla ainkaan toistaiseksi ole näistäkään aineista mitään kummempia sivuvaikutuksia tullut, toivottavasti ei pahemmin mitään tulekaan. Se ärsyttää ja haittaa elämää, että yöhikoilut ovat palanneet voimalla takaisin, kun niistä hormoneista piti luopua. Eipä kovin pitkiä pätkiä ole tullut öisin nukuttua. Hiki valuu ja pitää heittää peitto pois ja just, kun on nukahtanut, sitä sitten joutuukin kiskomaan takaisin päälle, ettei palellu. Ärrinmurrin, naisenelämää!

Tänne asti selvitymisen ja helmikuun kunniaksi annoin periksi ja hyvällä omalla tunnolla söin eilen runebergintortun (tosin jo sunnuntaina popsin kaksi Lidlin suklaakeksiä, sen selitin itselleni tammikuun herkuksi). Ei tästä tapaa tule, vaikka tuolla kyökissä näkyykin olevan vielä yhdet keksit tyrkyllä. Sen vielä itselleni suon. Yksi käyttökelpoinen ja Katin lupaama herkkutakaportti on siinä, että lakritsin voi huoletta laskea lääkitykseen kuuluvaksi.  CEF:in aineista joku saattaa laskea verenpainetta (ettei olisi ollut fluorourasiili) ja pari viikkoa sitten työterveyden mittauksissa yläpaine minulla oli alle 100. Sillehän ei tietty mitään voi, jos sen lääkelakritsin sekaan valmistaja on sattunut laittamaan suklaamössöä...eihän? Vielä en ole moiseen sortunut, mutta tunnustan viimeksi kaupassa poiketessani vesi kielellä tuojottaneeni sukulakuja.

Mutta nyt sen valkosolupiikin kimppuun!