Terve, kunnes toisin todistetaan!

Meinasin poiketa kaupungissa hetken tuijottamassa muita ihmisiä, mutta ei tuo kylmä keli innosta. Takassakin tuli, juuri tuosta edellä mainitusta syystä. Äitienpäivä on sujunut rauhaisaan tahtiin. Siippa lähti töihin jo aamutuimaan ja palaa joskus yöllä. Tarkoitus minulla oli nousta ajoissa ja edes hiukan käydä haravoimassa, mutta vedinpä peiton korviini ja jatkoin unia. Sen verran katonaisia öitä tupannut olemaan taas viime yöt. Yölasta tehoaa merkillisen hyvin rannekanavaoireisiin, mutta se turkales on niin paksua materiaalia, että se hiottaa hurjasti. Sen keksin, että jos oikealla kyljellä nukkuu kämmen ylöspäin, voi sellaisella jäykällä tyynyllä hyvin pitää ranteen ja sormet suorana. Helpompi sen tyynyn alle on viileää ilmaa päästää kun irrotella ensin kolme tarranauhaa, että saa tuon pois. Tosin ei se koko yötä toimi, koska kylkeä kuitenkin joutuu kääntämään. Ristiriita tosin siinä, että sormia ja varpaita paleltaa muutenkin, silloinkin, kun muu kroppa hikoilee, joten niitä ei tarvitsisi viilennellä, muuta osaa kättä sitäkin enemmän. Eikös sekin ole oire jostain, ääreisverenkierron häiriö siis 🤔?

Sain muuten postissa lähetteen "fysioterapeuttiseen hoitoon"! Olisihan tuo terveyskeskuslääkäri voinut sen ihan jo alunperinkin kirjoittaa, mutta hauskaa, että sentään nyt. Yhteensä 10-15 kertaa, á 60 minuuttia. Onpa kiva! Ensimmäistä kertaa lähestyin terveydenhoitoa Hyvis-palvelun kautta viestillä ja siellähän joku napakka hoitaja oli ottanut asiakseen homman hoitaa. Olin ehkä hiukan kärtty ja pettynyt saamaani hoitoon (lue: hoitamattomuuteen) ja sen kirjoitin. Minun on muutenkin niin paljon helpompi asioida kirjallisesti kuin soitella mihinkään. No, toivottavasti siitä on myös sitten jotain apua. Johan syksystä 2016 saakka olen tuota samaa kantapäätä valitellut muutamallekn eri tohtorille.

Tämän syövän suhteen katson nyt olevani terve, kunnes toisin todistetaan. Jos lääkärit eivät ole nähneet tarpeelliseksi kuvata mitään enempää, silloin ei ole mitään syytä minunkaan pohtia asiaa enempää. Hiukan tuo sädetetty rinta välillä tuntuu kovalta ja joiltain osin muutenkin ikävältä, mutta kuulunee asiaan. Kesällä seuraavat labrat ja loppusyksystä mammo ja ultra. Siihen tähtään. 

Koska noista letrozoleista ei ainakaan toistaiseksi ole minulle mitään normaalielämää kummempaa vaivaa tullut, meinasin hakea samalla vaivalla toisen paketin, kun kuitenkin olin apteekkiin menossa. Innostuin siivoamaan lääkekaapin vanhentuneista lääkkeistä ja viimeinkin muistin myös sytojen aikaan kertyneet Pelgraz-ruiskut viedä. Opin tuolla reissulla kaksi asiaa: 1) Minulle olisi kyllä silloin ensimmäisellä lääkkeenostokerralla myyty sujuvasti myös 100 tabletin paketti, mutta otin 30 tablettia, koska halusin ensin testata. Nyt en saanut mitään, koska edellisiä oli vielä jäljellä lähes 20 kpl. Okei. Ymmärränhän minä, että ei reseptilääkkeitä noin vain varastoon haeta, mutta en oikeastaan silti ymmärrä. 2) Ei riitä, että käytetyt ruiskut palautetaan sellaisenaan, vaikka niissä on automaatinen neulansuojus. Pitäisi laittaa vielä pahvilaatikkoon tms. Lasipullojakaan ei siinä samassa pussissa passaisi palautella. Minua katsottiin silmälasien yli ja opettavaisesti huokailtiin. Otti tuo apteekkihenkilö palautukseni kuitenkin vastaan. Paremminhan tämä tavallaan meni kuin 11 vuotta sitten, kun äidiltä jääneitä lääkkeitä palauttelin. Tuttu ihminen otti ne vastaan ja lähetti perässä viestin, naureskellen kiitteli: Samassa pussissa oli kuulemma ollut joku jouluinen seinävaate, arveli hän sitä lahjaksi tai jotain. Sattuuhan sitä 😁

Kylmästä ilmasta huolimatta sain sentään itseni tänäänkin lenkille. Parina kertana olen ottanut tavoitteeksi kävellä 8 km ja olen sen onnistunut tekemään. Toki on helppo onnistua, jos kävelee neljän kilometrin päähän kotoa, eikä ole paluukyytiä tiedossa. Joukkoliikenteen mahdollisuuksilla täällä meillä ei juuri levennellä. Sai jopa itseni järveen (vesi jo + 5 C° 😄) tuon tepastelun jälkeen, vaikka ei enää oma kroppa kovin viilennyksen tarpeessa ollutkaan siinä vaiheessa, kun olin ensin koipia venytellyt ja jonkin aikaa ihmetellyt oravanpoikien seinäkiipeilyharjoituksia. Ei ole raivokas punkkibassojen soittaminen estänyt pesueen syntymistä. Ovat ressut tietenkin olleet jo tässä maailmassa silloin, kun ensimmäisen kerran ääniä tuolta katon tuntumasta kuulimme ja rupesimme Sex Pistolsia huudattamaan. Eilen yksi onneton poikanen teki kuistilla kaikkensa, että olisi päässyt takaisin katolle. Putoili pää edellä seinältä vähän väliä ja illalla sille jotain apuja yritin viritellä. Tänään niitä rääpäleitä oli jo kaksi ja vuoron perään kopsahtelivat niin seinältä kuin avuksi laittamaltani rimanpätkältä. Se oli liian lyhyt, ei riittänyt ponnistusvoima loppuja senttejä kurreparalla, vaan voltilla tuli maan kamaralle. Oli pakko hakea pidempi rima ja viritellä se. Kerran vielä seinältä toinen heittäytyi, ennen kuin toinen huomasi tuon ja kävi ainakin katsastamassa, pääsisikö sen avulla pesään lämpimään. Tiedä häntä, onnistuivatko, mutta oli pakko yrittää niitä auttaa.

Muutakin seurattavaa pihalla on - molemmissa linnunpöntöissä on ollut trafiikkia. Toisessa kirjosieppo, toisessa lienee sinitiainen. Kesä kaikesta päätellen lähestyy, vaikka vielä viimeisiä lumia tuossa etupihalla lojuu sulamassa. Ennen kesää on edessä vielä muutaman päivän työrupeamakin. Tässä vaiheessa töihin paluu tuntuu jopa ihan kivaltakin, tosin eipä tuota muutaman päivän pyrähdystä oikein kehtaa töihin palaamiseksi nimittää. Toiset ovat rehkineet siellä koko talven ja odottavat ansaittua lomaa, minä olen lomaillut viimeiset puoli vuotta. Joka tapauksessa olen huomannut innolla jo ensi lukuvuotta suunnittelevani, vaikkei sen kuvioista mitään virallista tietoa vielä olekaan.

Ennen tämän sairausloman loppua on aikomus vielä muutaman päivän reissu maan rajojen ulkopuolelle tehdä. Kotimaassa vapun seudulla hiukan ajelimme, lähinnä tuolla Seinäjoki - Vaasa - Kokkola -tienoolla. Oli mukavaa vaihteeksi irrottautua. Toivotaan, että toteutuu tuo seuraavakin suunnitelma, eikä maailma kesken kaiken posahda tai joku tauti iske.

Maailman menoa usein ihmettelen, suurempia ja pienempiä kuvoita. Kuinka kukaan voi olla niin pihalla kuin Putin? Kuinka ihmiset selvävät niistä kärsimyksistä, joita sota heille on aiheuttanut? Miksi tämä eurooppalainen katastrofi koskettaa ihmisiä enemmän kuin vaikkapa Syyrian, Afganistanin tai jonkun Afrikan maan ihmisten hätä? Ja näitä syöpätarinoita sattuneesta syystä nyt seuranneena: Miksi niin paljon nuoriakin naisia, pienten lasten äitejä, sairastuu rintasyöpään?

No niin. Nyt joudan tästä nukkumaan. Aamugreippi jo odottaa pöydällä. On ollut ilo saada pitkästä aikaa sitä syödä.