Sotaväsymystä?

Hivenen taitaa pukata raportointiväsymystä tässä. Viime aikoina ei juurikaan ole tullut edes pieniä reissuja tehtyä, joten ei mitään sen kummempaa kerrottavaa ole. Ainainen höpöttäminen omasta voinnista ei kovasti jaksa itseäkään kiinnostaa, joten miksi se muitakaan kiinnostaisi? Koska kuitenkin alun perin ajattelin tämän blogin toimivan joskus myös muistilappuna siitä, miten tämä ruljanssi läpi käytiin, noista vaivoistanikin siis kirjoittelen.

Tosin heti valehtelin - onhan tällä viikolla tapahtunut! Posti toi minulle kortin ja lämmikettä kevätpäiviin 💖 

Tähän on hyvä kääriytyä. Kiitos 💓

Pari hyvin lyhyttä metsäkeikkaakin teimme ja pääsin mönkimään. Ja viikolla on aurinko paistanut!

Suosittelen, tällainen toiminta on kivaa! Ja ei, ei löytynyt se, mitä etsimme.

Aurinko on elossa!

Tämän hetken henkilökohtainen ongelmani on kirottu pukama! Oli viikko sitten taas muutama päivä maha yhteistyökyvytön sen CEF:in jälkeen ja niinhän siinä viimein pullistuivat sekä otsasuonet, että peräsuoni. Sellaiseksi tuon ainakin tulkitsen, vaikka tokihan se voi olla mitä tahansa muutakin. Terveyskeskukselle pisteet siitä, että a) suostuivat mukisematta minuakin puhelimessa kuuntelemaan, vaikka puhelu olikin toisen ihmisen omien vaivojensa vuoksi soittama ja b) hoitaja kuunteli, kyseli, kävi lääkärin kanssa puhumassa ja soitti takaisin. Paikallishoidolla mennään, mutta eipä ole ainakaan vielä mitään apua ollut moisesta. Kyllä ärsyttää, kuitenkin tässä sitten vielä johonkin hemmetin operaatioon joutuu ja sitten sitä podetaan useampi viikko. Siinä menee sitten se haaveilemani toukokuun alun lepo kaikesta ennen töihin palaamista 👿!

Muuten tässä ei sen kummempia sivuvaikutuksia edelleenkään ole. Silmät ovat ehkä normaalia kuivemmat ja pariin kertaan olen pyytänyt siippaa niihin tippoja tiputtamaan. On niin onnettomia nuo nykysilmätippojen pullonnokat, etten itse saa laitetttua sellaisella töpöllä mitään! Ikenetkin parina päivänä pitkästä aikaa verestivät, maha kerää ilmaa ja fyysinen väsyminen on vahvaa, mutta eipä oikeastaan muuta ole tullut. Lisäksi se tippasuoni, mistä jo mainitsinkin aiemmin, on parina päivänä kipuillut sen verran, että hydrokortisonia levittelin paksulti, kuten minua neuvottiin.

Kaipaan normaalia elämää, sellaista, missä ei tarvitse laittaa tuota rasvaa sinne ja tätä tänne ja tunkea erilaisia puikkoja ja tippoja ja voiteita ja suolaa tai soodaa kaikkiin mahdollisiin ihmisruumiin paikkoihn tai muistaa ottaa tuo kapseli tai tämä nappula. Eipä taida enää sellaista hetkeä eteen tulla, että voisi vain olla.

Pieniähän nuo tuollaiset murheet nykyisessä maailmantilanteessa ovat. Ajatukseni ovat usein Ukrainassa ja heissä, jotka siellä sairastavat tai yrittävät pysyä hengissä. Liian suuria ajatuksia, liikaa käsittämättömiä tapahtumia. Minun sotaväsymykseni kalpenee oikean sodan rinnalla.

Jonkinlaisesta ihmissuhdevajeesta ehkä saatan kärsiä. Harvoin ketään livenä tämän talven aikana olen tavannut. Ensi viikolla onneksi on pitkästä aikaa tarjolla jokunen geomiitti tässä lähiseudulla, ties, vaikka tulisi niissä käytyä. Kovin vähän on niitä ihmisiä, jotka ovat viimeisten neljän kuukauden aikana kyselleet kuulumisia. Olisinko kaivannut? No, tietohan kulkee tämän blogin kautta heille, joita kiinnostaa, että mitäpä sitä sen enempää pohtimaan. En ole koskaan ollut kovin kaverisuuntautunut, eikä minulle normaalistikaan ihmiset soittele tai suuremmin viestejä lähettele. Normitilanne siis. Ja silti - kun puuttuu se normaali, arkinen ihmisten kanssa keskustelu, kaipaa yhteydenottoja. Suuri kiitos teille muutamille, jotka edes joskus olette kysyneet jotain ja kertoneet omista kuulumisistanne. 

Puolitoista viikkoa enää siihen viimeiseen sytoon ja siitä viikko eteenpäin pitäisi olla sädehoidon suunnittelu. Saapa nähdä, siirtyykö se hoitajien työnseisauksen takia. Muutenkin tuonne sädepätkän keskelle osuu ikävästi pääsiäispyhät, enkä usko silloin kenenkään minua sädettävän. Meneekin alkuperäisoletusta hivenen useampi päivä siihen, että koko ruljanssi on ohi ja pääsee katsomaan kunnolla eteenpäin. 

Sädehoitoon valmistavasta ohjenivaskasta bongasin lohdullisen lauseen: "Hoidossa käynti kestää n. 15 minuuttia, josta sädehoito 1-10 minuuttia. Sädehoidon aikana voit viettää normaalia elämää." Vaikka normaalia elämää kaipailenkin, iloitsen siitä, ettei minulle liian suuria taakkoja sälytetä. Tuollainen korkeintaan 10 minuutin normaalius on tottumattomalle ehkä ihan hyvä pätkä. Muun ajan saan olla oma itseni 😝