Elämäni monikerta

Alkaa jo kyllästyttää tämä talvi ja siinä samalla omalla tavallaan rajoitettu elämä! Töiden puolesta olisi kerrankin mahdollisuus kuljeskella ihan viikollakin siellä sun täällä tarvitsematta miettiä sitä, ehtiikö ennen pimeän tuloa sinne, minne haluaa ja jaksaako aamulla herätä riittävän ajoissa seuraavaan päivään. Jotenkin sitä on kuitenkin nyt ajautunut ymmärtämään, että ykkösriskiryhmäähän tässä ollaan. Jo mainitsemani Lahden miniloman lisäksi kyllä poikkesimme Mikkelissäkin samanmoisella. Kovin niukasti oli porukkaa hotellissa, eikä viikolla illalla edes ruokapaikassa tai kuppilassakaan, joten kaukana pystyi muista ihmisistä niinä hetkinä pysyttelemään. Oli vain pakko päästä hetkeksi jälleen täältä mökkihöpertymästä. Tyttären perhettä emme ole tohtineet käydä sytojen alkamisen jälkeen tervehtimässä ja alkaa jo ikävä olla. Lieneekö turhaa varomista, kun kuitenkin olen uskaltanut näitä tilapäisiä ventovieraitten lähstölle hakeutumisia harrastaa, kukapa tietää. Totta kuitenkin se, ett...

Piti ihan käydä vilkuilemassa, mitä viimeksi kirjoitin, koska en nyt ihan ehdoin tahdoin haluaisi samoja asioita koko ajan toistella. Vaikka sitäkin kyllä taidan tehdä. Nyt pitäisi KELA:n suuntaan lähetettävät paperit olla tällä erää kondiksessa. Työterveyslääkäri näppärästi videovastaanotti minut vajaa viikko sitten. Kyseli siinä vointiani ja kuulin kertovani, että nyt on ihan hyvä, ensimmäinen selvä päivä puoleen viikkoon. Ohimenevän hetken hän näytti minua epäröiden tuijottavan, mutta oli jyvällä pian. Ja kyllä minä parhaan taitoni mukaan tarkensin. Syto-olot ovat siis väistyneet ja olo on monelta osin parempi kuin docetakseleitten jäljiltä - tosin eipä tuo vointini silloinkaan mainittavan kehno ollut. Tällä jaksolla en ole kuin kertaalleen avustanut vatsan toimintaa millään erillisellä valmisteella, eikä nenä ole vielä ainakaan sitä vertansa tuottanut kuin aivan hiukan. Ei oikeastaan voi moista mainitakaan. Omituista oli sekin, että paino ei enää pelkästään nouse, vaan se saattaa p...

Kylläpä tökkii kirjoittaminen. Haluan silti pinnistää, koska haluaisin näiden väsyneidenkin hetkien jäävän muistiin.  Ajattelin jo ihan mukavia asioita tuosta tiistaisesta CEF:stä - kaksi seuraavaa yötä meni vallan mainiosti, pitkästä aikaa ilman yöhikoilua. Hetken mietin, että tätä mulle lisää, tämä toimii! Keskiviikkona kävimme parin kilometrin tallustelun Haapaniemessä. Olihan tuo hiukan hidasta hommaa meikäläiseltä. Viisaasti päästimme samaan aikaan samoille asioille (lue: kätköille) osuneet ihmiset jossain vaiheessa ohitsemme, vaikka vakuuttivat vauhdin olevan heillekin sopiva. Katosivat kuitenkin horisonttiin heti tilaisuuden tullen. Joka tapauksessa tuossa vaiheessa minulla vielä oli ihan sellainen kohtalaisen normaali olo, mitä nyt vähän voimat vähissä.  Paluumatkalla Haapaniemen luonnonsuojelualueelta. Illalla huomasin, että lepopulssi tykkäsi huidella uusissa lukemissa. Yleensä se rauhoittuu minulla alle viidenkymmenen, nyt se pysytteli yli 20 pykälää korkeammalla. S...

Kirjoitanko liian henkilökohtaisia? Ehkä jonkun mielestä kirjoitan, mutta mitä sitten? Omaa yksityisyyttänihän tässä paljastelen. Olen sen niinkin ajatellut, että aivan turhaan ihmiset yrittävät pitää yllä jotain kiiltokuvamaista, soveliasta ja yleisiin käsityksiin mukavasti istuvaa mielikuvaa itsestään. Sellaista siistiä elämää, jossa ei pieretä vääriin aikoihin, ei kutia pylly, ei tule finnejä ikäviin paikkoihin, eikä koskaan kuukautissuoja petä. Tai pikkuhousunsuoja (käyttämätön) löydy puseron niskaan liimautunena juuri vanhempainiltaan mennessä. Näinkin kävi, eräs entinen pomo, nykyinen rivityökaveri kyllä tämän muistaa 😂. Noloin menkkavahinko sattui vuosia sitten edellisessä työpaikassa, jossa sotkin opehuoneen pehmustetun nojatuolin. Ystävällisesti monitoimitehosiistijämme sen pesi ja toi sitten joidenkin päivien kuluttua putipuhtaana takaisin. Valitettavasti sinne vaahtomuoveihin oli vielä vettä jäänyt ja eikös aamunavausta pitämään tullut pappi siihen istunut. Nousi hetken kul...