Elämäni monikerta

Yllättävän hyvin on tämä lukuvuosi lähtenyt käyntiin. Työjärjestys on minulle sangen sopiva: vain yksi sellainen päivä, jona ei ole vapaatuntia keskellä päivää. Pidän siitä, ettei tarvitse olla koko paketti hallussa yhteen pötköön, vaan voi tuntien välillä keskittyä miettimään, mitä olikaan aikonut seuraavaksi tehdä. Vaikka kuinka suunnittelisin ja kirjoittaisin vaihe vaiheelta muistiin tunnin oletetun kulun ja vaikka olisin saman "ohjelman" jo kahteenkin kertaan pyörittänyt läpi kuluneen viikon sisällä, en vain sitä muista. En pysty palauttamaan mieleen asioita. Muistilappuja nykyisin kalenterin joka sivulla ja oppikirjojen aukeamilla. Oi, aika, kulu nopeasti, että pääsisin jo eläkkeelle! Ja hallitus pitäköön huolen siitä, etteivät enää sorki eläkeikiä sillä tavalla, että toistamiseen tulisi lisää kakkua 😡. Ilman menneiden vuosien muutoksia pääsisin jo tämän vuoden lopussa vapaalle. Rikkonainen tämä syksy tulee olemaan. Nyt viikko vielä töissä ja sitten vaihteeksi pari vii...

Enpä muista, kuinka paljon aiemmin olen kirjoittanut siitä, että keväällä tuo Novan lääkäri - minua tapaamatta - tuli siihen tulokseen, etten todellakaan näe riittävästi voidakseni ajella autoa. Kuulemma niissä helmikuussa otetuissa kuvissa oli niin merkittäviä näkökenttäpuutoksia, että autohommiin ei passaa ryhtyä. En sitten kesällä huviajeluita harrastanut. Nyt voi jo myöntää ääneenkin, että koska en itse huomannut olevani puolisokea, en tuosta ajokiellosta muuten piitannut. Eipä minulta niiden kuvien jälkeenkään keväällä mitään kielletty. Poliisille asti siitä ei kuitenkaan mitään tietoa kukaan lähettänyt, ihan suullisella kiellolla mentiin. Nyt viimeinkin pääsin uudestaan näkökenttiäni todistelemaan. Hankalinta tuossa tutkimuksessa on se, että siinä menee aikaa ja pitäisi jaksaa keskittyä samaan asiaan puolisen tuntia. Ajatus rupeaa harhailemaan, silmät väsyvät. Tulee tunne, että on unohtanut tuijottaa oikeaan paikkaan ja jotain kuitenkin meni ohi. Miettii, välähtikö jossain jotain...