Elämäni monikerta

Olen lyhentynyt. Samperi sentään. Syy ei ole siinä, olisin nyt ja tässä yllättäen pituuttani hukannut, vaan siinä, että ehkä ensimmäisen kerran sitten kouluaikojen minut mitattiin. Koko täysmittaisen ikäni olen ollut 168 cm tai pikemminkin olen halunnut olla 168 cm. Kyllähän minä muistan, että joku kouluterveydenhoitajan mittaus sanoi 167,5 cm ja minä iloitsin, että sen voi pyöristää ylöspäin. Numero 8 oli mielestäni niin paljon hienompi numero kuin 7.  Aikani Napoleonin mittaisena on nyt joka tapauksessa ohi. Tuli tuolla Novan lääkärillä puhetta BMI:stä, tiedustelin, mahtaako pitää paikkansa, että mainittu indeksi saa nykyisin olla korkeintaan 28, mikäli leikkuupöydälle mielii. Hän ei tuohon kysymykseen osannut vastata, mutta kyseli pituuttani ja milloinkas se on mahdettu mitata. Viittasi sitten huoneensa seinustalla roikkuvan mittahärvelin alle seisoskelemaan. Varoitin häntä lyhentämästä minua, mutta hän  mainitsi jotain iästä ja välilevyjen kasaan painumisesta. Odotti ilmei...

Kyllä kuluu aika hitaasti. Jotainhan ne siitä odottavan ajasta ovat perinteisesti haastelleet ja allekirjoitan sen, mitä siitä väittävät. Onhan tässä jo reilusti yli kaksi kuukautta mennyt siitä, kun yllättivät minut kertomalla kiireellisestä lähetteestä pään kuvauksiin. Vasta tulevalla viikolla sitten on aika tavata se lääkäri, jonka erikoisalaa tuo pääkoppani tuotokset ovat. Menneellä viikolla kävin luopumassa yhteensä yhdeksästä koeputkellisesta vertani kahtena eri aamuna. Ensimmäistä kertaa minusta onnistuttiin ottamaan verikoe siten, etten todellakaan tuntenut edes pienen pientä pistoa! Osui kohdalle aivan käsittämättömän taitava labrahoitaja tuossa Sampoharjussa! Kysyin, kuinka kummassa hän se tekee. Kertoi opetelleensa oman tavan, jotenkin venyttää ihoa sormiensa välissä samalla, kun pistää neulan suoneen. Hyvänen aika, hänet kun saisikin aina paikalle, kun on neulojen pistelemisen aika. Nimeään en tiedä, mutta komeat tatuoinnit hänellä toisessa käsivarressaan oli, oli itselleen...

Hyvänen aika, jo maaliskuu! Arvelen, että tästä keväästä tulee eri tavalla kiireinen, kuin aiemmin.  Pääsiäiseen mennessä pitäisi olla monen asian selvinnyt ja niiden selviämisten sisällöt määräävät melko lailla sitä, millaisia huhti- ja toukokuu tulevat olemaan. Ehkä aivan samanlaisia kuin aiemminkin, tai sitten ennen niitä täytyy olla jo vaikkapa kaapit siivottuna. Pitää ehkä pohtia jo alkavalla viikolla, mitkä loppukevääksi suunnitelluista kokeista ovat oikeasti "välttämättömiä" ja mitkä voisi unohtaa. Kovin montaa työpäivää ei ennen kesää kuitenkaan enää ole ja jos (siis ainoastaan JOS) tästä jollekin sairauslomallekin vielä joutuu, olisi ehkä parasta, ettei kovin paljon kalenterintäytettä suunnittele. Epätietoisuus ärsyttää. Ja myönnettävä on, että jännittää jonkin verran sekin, mitä tieto sitten tuo tullessaan. En minä paniikissa ole, enkä aio lamaantua, mutta kaipa sekin ihan sallittua on, että tuo korvienvälissä majaileva möykky laittaa miettimään syntyjä syviä. Välil...