Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Kiinni piuhoissa

Kuva
Viimeinkin pääsin rannekanavasyyniin! Monta vuotta olen sormien puutumisesta työterveydessä maininnut, pariin kertaan hiukan ponnekkaammin sitä tuskaillut. Nyt uuden työterveyslääkärin lähetteellä sitten pääsin hermoratoja mittauttamaan - edellinen kerta onkin ollut joko 2004 tai 2006, en muista kumpiko oli ensin, polvien tähystys vuonna 2005 vai vasemman käden operointi. Silloin jo sanoivat, että voidaan tälle oikeallekin ranteelle näillä tuloksilla puukkoa näyttää, jos haluan. En silloin tähän käteen halunnut kenenkään kajoavan, koska puutuminen oli kuitenkin lievää. Nyt sitten, kun tänään uusiksi mittailtiin, huoletti se, että lieväähän se nyt taas tänään tietty on. Reilu vuosi yölastaa ja monen kuukauden mittainen kohtalaisen ahkera työmatkajumppailu on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, koska olen nyt joitakin viikkoja ilman lastaa nukkunut, eikä puutuminen ole haitannut. Pari kertaa viikossa sen yöllä huomaan, mutta huomattavasti lievempänä, kuin aiemmin. Nolostelin Novassa, suorastaa...

Lomaa odotellessa...

Kuva
Tänään saattaa olla sen verran tihkusateinen päivä, että on hyvä hetki jälleen kirjoitella muistiin näitä elämän asioita. En edelleenkään ole varma, miksi tätä teen, mutta tiesinkö aikoinaan sitäkään, miksi loppujen lopuksi mitään päiväkirjoja kirjoitin? Kirjoittamisen ilosta ehkä, siksi, että voisi sitten joskus muistella, mitä on tullut elettyä. Vanhoja päiväkirjoja olen toisinaan lueskellut ja ihmetellyt, että sellaisiakin asioita olen ilmeisesti tehnyt ja ajatellut. En tiedä, minne osa päiväkirjoista on matkan varrella kadonnut, mutta tallessa eivät kaikki valitettavasti ole. Todennäköisesti jonain päivänä tämänkin blogin tarjoaja lopettaa toimintansa tai koko internet romahtaa, eikä mitään jää talteen. Vaan ketäpä tuokaan haittaa. Kaksi viikkoa töitä jäljellä ennen kesää. Tosin eipä se loma täysillä pääse alkamaan saman tien, kun oppilailta koulu loppuu, pakko on seuraavaa vuotta ruveta pohtimaan ja tämän kuluneen vuoden rääppeitä toimittamaan pois näköpiiristä. Kaapit täynnä kaik...