Elämäni monikerta

Naamakirjaan kirjoittelin, että somessa ihmiset pyrkivät maalailemaan elämästään somempaa kuin se onkaan. Näin ainakin viisaat väittävät ja kaipa se monella paikkansakin pitää. Varmaan itsekin moiseen sorrun, vaikken aivan varma olekaan siitä, onko se "sortumista". Niitä mukavia hetkiä haluaa kuitenkin talteen, samoin kuin hassuja sattumuksia. Olen minä FB:ssä sangen sujuvasti kaikkia kurjuuksiakin huudellut, mutta viime aikoina on ollut helpompi purkaa ne tänne. Ihmisten on varta vasten hakeuduttava tätä lukemaan, jos haluavat asioista tietää. Naamakirjassa päivitykset lävähtävät silmille, ellei ole ymmärtänyt lakata seuraamasta päivittäjää. Jatkuva valitus siellä saa todennäköisesti väen vähenemään. No, toisaalta, lieneekö tuolla mitään väliä. En ole mikään "somevaikuttaja", enkä saa palkkaani siellä höpisemisestä, joten väliäkö sillä loppujen lopuksi olisi, vaikkei kukaan jaksaisi lukea juttujani. Toki myönnän, että aina se mukavalta tuntuu, jos joku tykkää tai n...

Viikko sitten viimein pääsin tuon ranteen kanssa magneettikuvaan. Mielenkiintoinen kokemus kaikkine äänineen. Yritin ymmärtää, miten ahtaanpaikankammoiset tilanteen kokevat, mutta en oikein pystynyt itseäni suggeroimaan minkäänlaiseen foobiseen mielentilaan. Keskityin sitten vain kuvittelemaan erilaisia alkuasukasheimoja rumpuineen ja puukalikoineen niiden villien äänten synnyttäjiksi. Nopeasti kului parikymmentä minuuttia. Erikoista oli se, että vaikka koko eukko sinne putkeen yhden ranteen vuoksi ujutettiin, ei sitten kuitenkaan käytetty tilaisuutta hyväksi ja kuvattu kaikkea varmuuden vuoksi. Kyllähän tuolla meikäläisenkin sisuskaluissa on kaikenlaista ihan tiedossa olevaa möykkyä ja olisihan se kiinnostavaa tietää, onko niiden seuraksi ilmestynyt muutakin. No, ymmärrän toki, kustannuskysymyshän tuo on. Ja jos jokainen kuvattaisiin heti läpikotaisin, ei yhden päivän aikana kovin montaa potilasta ehdittäisi tutkia, enkä itsekään pääsisi vielä aikoihin koneeseen syynättäväksi. Kustann...