Sormipeliä
Naamakirjaan kirjoittelin, että somessa ihmiset pyrkivät maalailemaan elämästään somempaa kuin se onkaan. Näin ainakin viisaat väittävät ja kaipa se monella paikkansakin pitää. Varmaan itsekin moiseen sorrun, vaikken aivan varma olekaan siitä, onko se "sortumista". Niitä mukavia hetkiä haluaa kuitenkin talteen, samoin kuin hassuja sattumuksia. Olen minä FB:ssä sangen sujuvasti kaikkia kurjuuksiakin huudellut, mutta viime aikoina on ollut helpompi purkaa ne tänne. Ihmisten on varta vasten hakeuduttava tätä lukemaan, jos haluavat asioista tietää. Naamakirjassa päivitykset lävähtävät silmille, ellei ole ymmärtänyt lakata seuraamasta päivittäjää. Jatkuva valitus siellä saa todennäköisesti väen vähenemään. No, toisaalta, lieneekö tuolla mitään väliä. En ole mikään "somevaikuttaja", enkä saa palkkaani siellä höpisemisestä, joten väliäkö sillä loppujen lopuksi olisi, vaikkei kukaan jaksaisi lukea juttujani. Toki myönnän, että aina se mukavalta tuntuu, jos joku tykkää tai n...