Elämäni monikerta

Eilispäivänä poikkesin hakemassa huoltoon yhden geokätkömme välipisteet. Pitkästä aikaa lämpömittarikin näytti kesälukemia, +22! En tosin kotoa lähtiessä lämpöjä miettinyt, vaan varustauduin torjumaan kaikenlaisia vaaroja. Pukeutuminen siis sen mukaista: Paksu pusero, paksut housut polvisuojineen, pipo, hanskat, kumisaappaat ja kävelysauvat. Eipä iske itikka, ei pure kivikossa käärme kinttuun, ei koske polveen niin pahasti, jos pitää kontata, eikä uskalla karhu lähsetyä, kun sauva kuitenkin kiviin kopisee. Sitä paitsi isä joskus neuvoi sen vanhan "viisauden", että metsään mennessä pitää olla mukana rukkanen ja terävä keppi. Jos karhu tulee päälle, pitää heittää rukkanen ilmaan. Karhu nousee sitä tavoittelemaan, jolloin on hyvä hetki lykätä keppi pystyyn siihen alle. Jumittuu nalle parka kuulemma niille sijoilleen laskeutuessaan rukkanen suussa takaisin alas. Julmaa moinen, mutta kyllä kai hanska ja kävelysauva korvaavat hätätilassa rukkasen ja terävän kepin? Karhua ei tullut,...

Ikävä keli, mitään ei saa tehtyä, on tämäkin kesä! Jälkikasvu oli tulossa muutamaksi yöksi kylään lomareissunsa päätteeksi, mutta muuttivat suunnitelmiaan ja suuntasivatkin pikavisiitin jälkeen jo kotiinsa. Lapset jo kotiinsakin kaipasivat. En tiedä säikytinkö heidät pois, kun kerroin, että meinataan pihalla puuhommia tehdä, eikä ole mitään takuuta siitä, että ruokaa olisi mitenkään säännöllisesti tarjolla. Kun meillä johonkin hommaan kiinni pääsee, saattaa ateriointi helpostikin siirtyä pitkällekin normiaikataulusta. Kelit ovat nyt kuitenkin olleet valitettavasti niin kurjia, ettei meillä suunnitelmista huolimatta juuri mitään tuolla pihalla saatu aikaan. Tosin ei näillä säillä olisi lastenkaan kiva ollut  täällä olla. Vaihtoehdot käytännössä olla ulkona sateessa itikoitten keskellä tai istua sisällä tuijottamassa ruutua. Uiminenkaan ei lapsille olisi ollut kivaa, veden lämpö laski nopeasti 22 asteesta sinne 17 asteeseen - ellei jopa sen allakin jo ole,  en ole pariin päivään...

Edellisen kirjoittamiskerran jälkeen olen ehtinyt "palata" töihin eli kävin neljä päivää käytännössä oleilemassa koululla. Yhtään varsinaista oppituntia tuohon ei mahtunut - mitenpä olisi voinutkaan mahtua, kun oppikirjat oli onneksi jo kerätty pois. Lähinnä metsästelin niitä kirjoja, joiden haltijat eivät siihen hyvämuistisimpien joukkoon tänä keväänä kuuluneet. Pari jutustelutuntia, käsityöpajan seurailua, pari tuntia ysinen läksiäisvalmistelujen seurailua ja sen tarkistelua, mahtavatko kaikki olla sentään koulun alueen sisäpuolella vai ovatko liuenneet kylille ja lopulta pari tuntia sitä juhlaa itseään. Omaa luokkaani kokonaisena en käytännössä nähnyt kuin todistuksia jakaessani, enkä juurikaan heidän kanssaan ehtinyt kuulumisia vaihtaa. Syksyllä sitten, muissa merkeissä kuin luokanopettajana. Kaikki eivät minua ensivilkaisulla, eivätkä oikeastaan toisellakaan tunnistaneet. Eivät aikuiset, eivätkä oppilaat. Muuttuuhan se ulkonäkö tietenkin, kun entinen pitkä punaruskea tuk...