Elämäni monikerta

Viikon kuluttua olen jo palannut takaisin töihin, ellei tässä mitään yllättävää tapahdu. On vaikea tajuta, että yli seitsemän kuukautta syöpädiagnoosista tähän päivään on kulunut näin kevyesti. Sairauslomaahan minulle kirjoitettiin heti kättelyssä toukokuun loppuun saakka, enkä ole töihin halunnut tunkea kesken kaiken, vaikka käytännössä olisin vointini puolesta kauankin jo ollut töihin kykenevä. Sijaiselle on kuitenkin luvattu hommia toukokuun loppuun, joten minä lomailen. Jollain omituisella tavalla olen kiitollinen tästä talvesta - ehkä jaksan tämän lepotauon myötä jäljellä olevat reilut neljä ennen eläkeiän koittamista lusittavaa vuotta edes hiukan viime vuosia helpommin. Ja voi sitä, joka kehtaa tulla moittimaan minua siitä, että palaan töihin vain muutamaksi päiväksi ennen kesälomaa. Tai no, varsinainen kesälomahan alkaa virallisesti vasta kesäkuun puolivälissä, mutta lukukautta ehdin oppilaiden kanssa elellä neljä päivää. Enpä ehdoin tahdoin halua enää jatkaa pienemmällä palkall...

Moni noissa netin vertaistukiryhmissä kertoo, että syöpädiagnoosin jälkeen ystävät ovat olleet hiljaa. Vasta kaiken oltua ohi ja kun on näyttää terveen paperit, kaverit ovat palanneet normaaliin entiseen, jos ovat. Itselläni ei tällaisesta juurikaan kokemusta ole, mutta se johtunee enemmänkin siitä, ettei minulla normaalistikaan ole ollut kovin montaa sellaista kaveria, jotka oma-aloitteisesti yhteyksiä pitäisivät. Naamakirjatykkäyksiin ja satunnaisiin kommentteihin se yleensä on rajoittunut harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. En ole itsekään ahkera yhteydenpitäjä, en kehtaa kellekään soitella. Olen tästä tainnut joskus jo avautuakin ja huonoa itsetuntoani syytellä. "Kukapa minusta kiinnostunut olisi ja kuitenkin väärään aikaan soittaisin, joten en soita ollenkaan". Ja vaikka tämän blogin yksi tarkoitus onkin ollut, että kiinnostuneet saavat uteliaisuutensa tyydytettyä sen kummemin kyselemättä, eikä minun tarvitse erikseen kertoilla mitä kuuluu, täytyy myöntää, että jollain ...

Meinasin poiketa kaupungissa hetken tuijottamassa muita ihmisiä, mutta ei tuo kylmä keli innosta. Takassakin tuli, juuri tuosta edellä mainitusta syystä. Äitienpäivä on sujunut rauhaisaan tahtiin. Siippa lähti töihin jo aamutuimaan ja palaa joskus yöllä. Tarkoitus minulla oli nousta ajoissa ja edes hiukan käydä haravoimassa, mutta vedinpä peiton korviini ja jatkoin unia. Sen verran katonaisia öitä tupannut olemaan taas viime yöt. Yölasta tehoaa merkillisen hyvin rannekanavaoireisiin, mutta se turkales on niin paksua materiaalia, että se hiottaa hurjasti. Sen keksin, että jos oikealla kyljellä nukkuu kämmen ylöspäin, voi sellaisella jäykällä tyynyllä hyvin pitää ranteen ja sormet suorana. Helpompi sen tyynyn alle on viileää ilmaa päästää kun irrotella ensin kolme tarranauhaa, että saa tuon pois. Tosin ei se koko yötä toimi, koska kylkeä kuitenkin joutuu kääntämään. Ristiriita tosin siinä, että sormia ja varpaita paleltaa muutenkin, silloinkin, kun muu kroppa hikoilee, joten niitä ei tar...