Elämäni monikerta

Lienen jotenkin valuvikainen, koska en ole koko aikana osannut pelätä tätä syöpää. Läheisten syövät vuosien varrella ovat kyllä säikäyttäneet ja saaneet itkemään ja pelkäämään, mutta ei tämä oma. Kun lukee netin vertaisryhmien tekstejä, tulee sellainen olo, että normaali reaktio olisi pelko, jännitys, masentuminen yms. Tämä nyt hoidossa oleva homma ei ole koko aikana mitään tuollaisia tunteita minussa nostanut esiin. Ainakaan vielä. Muut vaivat, joista tässä pitää terveyskeskukseen nyt jonottaa ja mahdolliset tulevien lääkkeiden sivuvaikutusten pohtimiset lähinnä saavat ärsyyntymään. Ehkä ne pelotkin jossain vaiheessa päätään nostavat. Juuri tällä hetkellä jännittää tämän syövän jälkimainingeista oikestaan vain se, että lähtevätkö nämä tähän saakka päässä pysyneet ja uudenvuodenpäivän ajelun jälkeen jo kasvaneetkin sängenpätkät päästä nyt tämän viimeisen, eilen saadun CEF:n myötä vielä pois vai voiko tuota harvaa kasvantaa ruveta pitämään kohta jonkinlaisena tukantaimena. Ripset ja kul...

Nyt, kun on jo ohi tuo ainoa hoitojen keskellä oleva onkologilla käynti, tulee kaikenlaisia vaivoja, joista pitäisi varmaankin lääkärille puhua. Ajoitus taas kohdillaan. Tosin on noita vanhojakin, mutta myös uusia. Vanhojen vaivojen kanssa olen jo niin kauan elellyt, että niihin on tavallaan jo tottunut, enkä uusista jaksa vauhkoontua ja kaikkea epäillä pahimmaksi mahdolliseksi. Toisaalta typerää olisi sulkea siltäkään mahdollisuudelta silmänsäkään. Huoh. Varmaankin sitten terveyskeskuksen kautta käytävä kaikki valittamassa. Sinänsä hyvä, että olen jo valmiiksi sairauslomalla, on aikaa mennä lääkäriin. Vaikka tokkopa noihin vanhoihin kivistyksiin mitään apua kuitenkaan löytyy, mutta jos edes uusiin... Jospa nyt sytojen loppuessa saisin aikaiseksi uuden alun niin syömisen kuin liikkumisenkin suhteen. Paljon olen antanut itselleni anteeksi ja olen syönyt, kun on tehnyt mieli syödä. Ei ole pitänyt päätös pullien sun muiden suhteen. Suklaan osalta olen pysynyt aisoissa, ei alle 60 % suklai...

Hivenen taitaa pukata raportointiväsymystä tässä. Viime aikoina ei juurikaan ole tullut edes pieniä reissuja tehtyä, joten ei mitään sen kummempaa kerrottavaa ole. Ainainen höpöttäminen omasta voinnista ei kovasti jaksa itseäkään kiinnostaa, joten miksi se muitakaan kiinnostaisi? Koska kuitenkin alun perin ajattelin tämän blogin toimivan joskus myös muistilappuna siitä, miten tämä ruljanssi läpi käytiin, noista vaivoistanikin siis kirjoittelen. Tosin heti valehtelin - onhan tällä viikolla tapahtunut! Posti toi minulle kortin ja lämmikettä kevätpäiviin 💖  Tähän on hyvä kääriytyä. Kiitos 💓 Pari hyvin lyhyttä metsäkeikkaakin teimme ja pääsin mönkimään. Ja viikolla on aurinko paistanut! Suosittelen, tällainen toiminta on kivaa! Ja ei, ei löytynyt se, mitä etsimme. Aurinko on elossa! Tämän hetken henkilökohtainen ongelmani on kirottu pukama! Oli viikko sitten taas muutama päivä maha yhteistyökyvytön sen CEF:in jälkeen ja niinhän siinä viimein pullistuivat sekä otsasuonet, että peräsuo...