Elämäni monikerta

Viime jouluna oli enemmän aikaa ja enemmän intoa ja voimiakin laittaa joulua, kuin nyt. Jotenkin hiukan liian pikaisesti tulee aatto, jos torstaina on vielä töitä ja lauantaina pitäisi osata kovasti jouluilla. Tänä vuonna olimme päättäneet, ettei ruveta suuremmin mitään ruokienkaan suhteen puuhastelemaan, vaan ihan kaupan antimilla mennään. On tullut jossain vaiheessa tavaksi tehdä perunalootaa ja viedä sitä mennessämme anopin joulupöytään, samoin sinappia. Tänä jouluna tuli kutsu lankomiehen kotiin heidän jouluherkkujaan maistelemaan ja sinnekin tuota lootaa pyysivät. Torstai-iltana siis meillä ruvettiin keittelemään perunoita ja survomaan niitä yöksi uuniin imeltymään.  Perjantaina olinkin sitten jo flunssassa. Torstaina aamuyöllä pariin kertaan olin aivastanut ja tuli sellainen ajatus, että töihin taidan maskin naamalleni laittaa. Varmuuden vuoksi, vaikkei sen kummemmin täihin lähtiessä kipeä olo tai mitään oireita ollutkaan. Hyvä ehkä, että laitoin. Jospa en olisi ketään ehtiny...

Jostain syystä edelleen seuraan pariakin vertaistukisyöpäryhmää naamakirjassa, vaikka ajattelen, että omalla kohdallani tuo maailma on jo mennyttä elämää. Lukiessani ihmisten ajatuksia ihmettelen, olinko itse yhtä ymmälläni ja peloissani silloin vuosi sitten, kun omat hoitoni olivat vasta alussa. Ehkä oikeasti säikäyskiintiöt ovat tulleet täyteen läheisten sairastumisten kautta ja oma on mennyt siinä sivussa, "vanhalla rutiinilla". Olihan tuo ilmeisesti suurehko homma viime talvena, ainakin matkakuluja on vuoden kuluessa tullut sen verran, että KELA viimeisimmän fyssarikäynnin jälkeen halusi jo 15 € minulle korvata ja lähetti kortin, jolla loppuvuoden ambulanssikyydit ja Ahvenanmaan sairastaksimatkat saan ilmaiseksi. Ei ole suunnitelmissa hyödyntää moista, mutta onpahan taskussa varmuuden vuoksi. Liikkumisinnon olen saanut pidettyä toistaiseksi yllä. Edellisen tekstin jälkeen normiarkiaskeleiden lisäksi mittariin on kertynyt n. 65 kävelykilometriä. Minun mielestäni kohtalaise...