Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2022.

Itsesäälilauantai

Tiedän, että maailmassa on miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, joilla asiat ovat kehnommin kuin minulla. Silti on hetkiä, jolloin haluaisin vaipua vollottamaan omaa kurjuuttani. Olisi niin kiva tuntea olevansa voimissaan ja ilman näitä kaikkia kolotuksia. Olisi kiva jaksaa ja haluta ja pystyä. Koko ajan jotakin kohtaa kropassa juilii ja repii. Ei kovasti, mutta juuri sen verran, että tietää olevansa epäkunnossa. Jalat ovat jo vuosia olleet ihan oma lukunsa ja niiden temppuihin olen jollain tavalla jo tottunut, mutta nämä kädet... Haluaisin nukkua ilman tuota yölastaa, mutta eihän siitä mitään tule. Ja rupeaa näköjään päiväaikaankin puutumisoireita olemaan. Sen lisäksi tämä viimeisin vaiva tuossa vasemmassa kädessä. Oikeastiko tätä riesaa vielä puoli vuotta, ennen kuin sitä ruvetaan tutkimaan? Jos olisi rahaa, kävisin kuvauttamassa saman tien. Ja jos olisi rahaa, leikkauttaisin tuon rannekanavankin samoin tein. Minusta ei ole vaatimaan hoitoa julkiselta eikä väittelemään työterveyden k...

Vuositarkastus takana!

Kuva
Kylläpä meni vuosi nopeasti! Viikko sitten kävin kuvissa, sekä mammografia että ultra kuuluivat Novan tarjolla olevaan ohjelmistoon. Oli tuo Novan mammovekotin huomattavasti hellävaraisempi kuin Terveystalon seulonnoissa käytössä oleva vastaava. Lieneekö sen kuvaustehot sitten suurempia vai mistä johtuu, ettei tarvitse niin kovakouraisesti litistellä, en tullut kysyneeksi. Ultran hoiteli sama ihana Irina, joka vuosi sitten hurtilla huumorillaan ja suorapuheisuudellaan sai minut suhtautumaan rennosti kasvaimen lankamerkkaussessioon.  Eipä tuo mammo vieläkään mikään suosikkiretkikohde ole, mutta hyvä, että kuvauksia on. Ihmetyttää, että jotkut jättävät vaikkapa ne joukkoseulonnat väliin, koska "se säteily voi aiheuttaa syöpää". Taisinpa tätä joskus aiemmassa tekstissä ehkä jo närkästelläkin eli itseäni toistan. Tätä en kuitenkaan ole tänne vielä puhissut: Luinpa erään eduskuntaan pyrkivät poliitikon sivuilta sellaistakin valitusta (ehdokas itse oli valittajan kanssa samaa mielt...