Elämäni monikerta

 Niinhän siinä kävi, että uhoamisestani huolimatta kuitenkin sitten taiotin Letrozolin. Soitin syöpikselle uudelleen ja saivat minut vakuuttuneeksi siitä, ettei parin kolmen viikon lääketauko merkitse mitään tässä pelissä. Katsotaan nyt sitten, onko apua tuohon peukunjuuren/ranteen kipuun tällä. Nyt neljä päivää taukoa takana, muttei vielä ole mitään muutosta havaittavissa. Jospa tuohon syyslomaa edeltävälle viikolle saakka tilannetta tarkkailisi. Ohje oli, että ellei vaiva helpota tauon aikana, ota yhteys työterveyteen. Niin. Se on minulle epäselvää, mikä kaikki sinne työterveyden toimialaan kuuluu. Joskus aikoinaan työterveys oli se paikka, minne työntekijä meni vaivoineen, ettei tarvinnut terveyskeskukseen jonotella. Jossain vaiheessa opastettiin, että työstä johtuvat vaivat työterveyteen, muut terveyskeskukseen. Kumpaankohan sitten yrittäisi, jos ei helpota? Vaikka samapa tuo, kumpaankaan ei kuitenkaan kovin nopeasti aikaa saa. Toinen tauko sentään on ohi: Pääsin vihdoinkin jär...

On hetkiä, jolloin sitä on vain väsynyt kaikkeen. Tai sanotaanko pikemminkin, että väsynyt siihen, että niin moni asia tekee elämästä väsyttävää. Eihän minulla mitään hätää tai valittamisen aihetta oikeasti ole, etenkään, jos yhtään vertaan omaa elämääni monen muun tuntemani elämään. Ja silti tuntuu, että voisihan tämä olla jotain muutakin, kuin loputonta väsymistä, kaiken maailman kivistyksiä ja työtä, josta jo haluaisin eläkkeelle päästä. On taas se aika vuodesta, jolloin pitäisi tehdä töissä asioista, joita ei osaa tehdä, vaikka pitäisi osata. Työt tulevat uniin. Viime aikoina useimmat viikot ovat sujuneet niin, että viikolla minä teen töitä, viikonloppuna mies. En sitten saa mitään aikaan itsekseni, aika menee lähinnä löhöilyyn ja syömiseen. Tänään en ennen puolta päivää jalkeille päässyt, enkä oikeastaan ole muuta päivällä tehnyt kuin tuijottanut ruutua ja miettinyt, kehtaisiko mennä nukkumaan. Äsken sitten olinkin toviksi nukahtanut, eikä kello ole vielä oikeastaan iltakaan. Lait...